lauantaina, joulukuuta 03, 2016

Trumpia eivät äänestäneet köyhät ja unohdetut vaan tulevaisuudestaan epävarmat -heitä riittää Suomessakin

Kaikkein köyhimmät tulokymmenykset äänestivät vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa Hillary Clintonia

Alle 30 000 dollaria vuodessa tienaavien äänistä 53% meni Clintonille, 41% Trumpille. 30-50 tuhatta dollaria vuodessa tienaavista 51% äänesti Clintonia, 42% Trumpia.

"Unohdettu kansa" ja syrjäytynyt köyhälistö ei äänestänyt Trumpia.

Myöskään kansan enemmistö ei äänestänyt Trumpia. Clinton sai yli 2 miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump.

Trumpia äänestivät pessimistit ja arvokonservatiivit, joita on varsin paljon myös keskiluokassa, hyvätuloisissa sekä maaseudun miehissä. Itseään "perinteisenä amerikkalaisena" pitävistä 72% äänesti Trumpia. Clintonin kohdalla luku on 31%. 

Yhdysvaltain talouden tilaa heikkona pitävistä 79% äänesti Trumpia. Oman perheen talouden tilaa aikaisempaa heikompana pitävistä 78% äänesti Trumpia.

83% heistä, joiden mielestä Yhdysvaltain talous on hyvässä kunnossa, äänesti Clintonia. Oman perheen taloudellista tilannetta kohtuullisena pitävistä 72% äänesti Clintonia.

Trumpia äänestivät ennen kaikkea ihmiset, jotka kokevat elämässään joko todellisia tai kuviteltuja uhkia. Trumpin äänestäjät kokevat tulevaisuutensa synkkänä, oli tähän huoleen sitten aihetta tai ei. Heidän mobilisoimisessaan onnistuttiin paremmin kuin potentiaalisten Clintonin kannattajien, ja tärkeimmissä vaa'ankieliosavaltioissa.

Tulos ei ole yllättävä. Konservatiivi äänestää konservatiivia. Yllättävää oli se, kuinka moni odotti pelkkien Trumpin töräysten aiheuttavan republikaaniäänestäjien siirtymistä parikymmentä vuotta korkeimmilla palleilla istuneen demokraatin leiriin.

Yhdysvaltain vaaleissa äänestäneiden kokemusmaailmat on varsin monin tavoin rinnastettavissa suomalaiseenkin politiikkaan. Tulevaisuudestaan epävarmat sekä vanhoihin vaihtoehtoihin kyllästyneet ovat ratkaisseet suomalaisia vaalituloksia ennenkin. Jokainen tuntee äänestäjän, joka on kysynyt retorisesti: "saako täällä nykyään enää mitään sanoa?"

Faktat voittavat vain silloin, kun ne saadaan tuntumaan faktoilta

Konservatiivisesti suuntautunut ihminen on muita alttiimpi näkemään ympärillään itseään koskevia uhkia. Hänellä on taipumus liioitella todellisia uhkia ja pitää kuviteltuja uhkia tosina.

Häntä ei kiinnosta kovinkaan paljoa se, loukkaako jokin ilmaisu ihmisiä vai ei, etenkään jos potentiaalinen loukkauksen kohde ei ole ryhmästä, johon hän itse samastuu. Hän haluaa selkeyttä, "rehellisyyttä", turvallisuutta sekä tuttujen asioiden säilymistä.

Trump onnistui oikein hyvin sekä turvallisuusuhkien luomisessa että selkeyden tarjoamisessa. Ne sellaiset kaiken maailman X tulevat ja vievät. Minä tuon teille työpaikat takaisin, heitän ne semmoiset kaiken maailman X hiiteen, Minä puhun tavallisen kansan kieltä. Ne semmoiset kaiken maailman puhuvat jotain omituista eliitin kieltä ja kieltävät meitä sanomasta asiat niin kuin ne ovat.

Faktoilla ei ole väliä. Olennaista on osua vaalirahvaan tunnepuoleen. Kun poliitikko sanoo, että "näin asiat koetaan", hän tietää varsin hyvin, miten äänestäjät toimivat käytännössä.

Jos Yhdysvaltain vaalit olisi ratkaistu sillä, kummalla on faktat paremmin hallussa, Clinton olisi voittanut 6-0. Hän oli vaaliväittelyissä täysin ylivoimainen, ja Pulitzer-palkitun faktantarkistussivusto Politifactin vertailussa Clintonin väittämät pitivät paikkansa täysin ylivoimaisesti Trumpiin verrattuna.

Jos poliitikko haluaa faktojen voittavan fuulan, hänen pitää silti onnistua vaalirahvaan vakuuttamisessa. Ihmiset pitää saada kokemaan faktat faktoina. Tämä vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Rikollisuus on pelkoa lietsovan poliitikon kestosuosikki. Donald Trump väitti väkivaltarikollisuuden kasvavan ympäri Yhdysvaltojen. Hän puhui katastrofista, epidemiasta ja siitä, kuinka tilanne vaikkapa Chicagossa huononee koko ajan.

Rikollisuustilanne on varsin selkeästi mitattavissa oleva asia. Yhdysvaltain väkivaltarikollisuustilanne on yksiselitteisesti parantunut 90-luvulta lähtien. Vuositasolla, kaupunkitasolla ja aluetasolla tapahtuu heittelyä. Vuositason muutoksista ei voi vetää trendiä: yksittäisenä vuonna rikollisuus oli saattanut nousta tietyissä kaupungeissä, mutta seuraavana vuonna taas laskea.

Kokonaisuudessaan laskusuunta on selkeä, ja selkeää noususuhdannetta ei näy missään. Alla olevat taulukot kuvaavat asiaa vallan hyvin. 

Väkivaltarikollisuuden kehitys Yhdysvalloissa. Lähde: FBI
Henkirikollisuuden kehitys Yhdysvalloissa. Lähde: FBI
Rikollisuuden kehitys kaupungeissa, jotka Trump mainitsi kampanjassaan. Lähde: FBI

Faktantarkistussivustot ovat väärällään Trumpin jollotusten debunkkauksia. Fuulaväitteiden alasampuminen ei kuitenkaan riitä äänestäjien vakuuttamisessa. Kun maalivahti torjuu laukauksen, se ei vielä tarkoita sitä että toisessa päässä olisi tehty maali.

Ihminen tarvitsee vastauksia yksinkertaisiin kysymyksiin: mistä minä saan työtä tulevaisuudessa? Miten voin varmistua siitä, että minua kohdellaan reilusti asuntojonossa, leikkausjonossa ja muissa jonoissa?

Järkyttyminen ja moraalipaniikki ovat huonoja vaikuttamisen strategioita

Clintonin kampanja oli suurelta osin mestarillista puolustuspeliä, mutta kunnon omiin avauksiin ja keskusteluasetelman määrittelyihin ei päästy. 

Mediahuomio keskittyi Trumpiin ja hänen töräyksiinsä. Demokraateille annetiin kyllä tilaa ja aikaa, mutta he käyttivät sen vahvuuksiensa eli asiaosaamisen ja käytännön ratkaisujen sijaan järkyttymiseen siitä, mitä Trump sanoo.  Tämä korostui erityisesti yhdessä keskeisimmistä vaaliteemoista, maahanmuutto-ja vähemmistöpolitiikassa. Trumpin ennustettiin menettävän ääniä rasististen lausuntojen vuoksi, mutta loppujen lopuksi töräykset eivät äänestäjiä juuri häirinneet.  

Demokraatit käyttivät aikaa ja tilaa myös turhaan senaattori Sandersin perään haikailuun. Sanders oli jo hävinnyt demokraattien esivaalit selvin lukemin. Hän tuskin olisi pärjännyt vaaleissa yhtään Clintonia paremmin. The Economistin Lexington muistuttaa vakuuttavasti, että republikaanien loanheittokoneisto olisi kyllä ollut varsin valmis kohtaamaan myös Sandersin, tuon pahaisen kommunistin ja amerikanvihaajan.

Järkyttyminen toisen sanomisista on äärimmäisen huono strategia, jos halutaan vaikuttaa äänestäjiin, jotka ovat huolissaan tulevaisuudestaan, työpaikoistaan ja epäreiluksi kokemastaan kilpailusta. Kun entuudestaankin herravihainen henkilö havaitsee, että häntä sormi pystyssä kouluttanut "akateemisen eliitin" jäsen pillastuu jostain, hän kokee sanoneensa ja tehneensä jotain oikein.

Tällaisia äänestäjiä on enemmän kuin moni voi edes kuvitella. Sosiologi Arlie Hochschild vietti viisi vuotta Trumpia ja teekutsuliikettä kannattavien ihmisten keskuudessa ja kirjoitti aiheesta kirjan "Strangers in their own land". Hochschildin tutkimia ihmisiä yhdistää tunne siitä, että heistä ei välitetä, että he ovat pilkan kohteena ja että joukko tyystin vieraita ja ulkopuolisia ihmisiä ohittaa heidät epäreilulla tavalla yhteisessä jonossa.

Tällaisella porukalla on jo valmiiksi erittäin vahva ärtymys suhteessa väkeen joka alkaa valistaa heitä siitä, miten käyttäydytään. Joan C. Williams kuvasi Harvard Business Review:n artikkelissaan mainiosti sen, millaista herravihaa ja koulutettuun väkeen kohdistuvaa antipatiaa monet kokevat.

Sellaiset sanat kuin "toiseuttaminen", "white privilege" tai "rakenteellinen rasismi" eivät ohjaa tällaista henkilöä samastumaan haukkumansa pakolaisen tai seksuaalivähemmistöön kuuluvan kokemusmaailmaan. Edellä mainitut sanat ovat hänelle vain arkielämästä vierasta diibadaabaa, jolla viedään huomio pois hänen kokemistaan "todellisemmista ongelmista" kuten työllisyydestä, terveydestä ja vanhusten asemasta.

Faktat pitää saada tuntumaan faktoilta myös suomalaisessa politiikassa

On varsin selvää, että ihminen ottaa mieluiten ohjeita vastaan sellaiselta henkilöltä, johon hän voi samaistua ja jonka seurassa hän kokee olonsa kotoisaksi. Pelkkä negatiivinen palaute, oli se sitten kuinka aiheellista tahansa, turhauttaa ja synnyttää tunteen siitä, että mitään ei saa sanoa. 

Kun vastuullisessa asemassa oleva poliitikko puhuu pötyä, etenkin rasistista pötyä, hänen höpönlöpönsä pitää tietysti ampua alas. Faktantarkistus ja myyttien murtaminen onnistuu myös ilman kauhistelua, touhottamista ja järkyttymistä.

Mika Murasen ja muiden supisuomalaisten henkirikollisten teot eivät oikeuta lainkuuliaisten suomalaisyhteisön jäsenten leimaamista.

Sosiaalitoimistot eivät kustanna maahan muuttaneille ajokortteja, televisioita, autoja tai matkapuhelimia sen enempää Lieksassa kuin yhtään missään muuallakaan. Turvapaikanhakijat saavat puolestaan vastaanottorahaa, joka on pienempi kuin toimeentulotuen perusosa.

Teen päivittäin työtä Lohjalla asuvien maahanmuuttajien kanssa, asemapaikkanani perusturvatoimi. Työ tarjoaa aitiopaikan nähdä sekä syntysuomalaisten että maahan muuttaneiden perusturvatoimen asiakkaiden arkea ja kokemusten maailmaa.

Suomessa pysyvästi ja laillisesti asuvan maahanmuuttajan sosiaalietuudet ovat täysin samat kuin Suomen kansalaisilla. Voin sanoa tuntevani asian suhteellisen hyvin, koska joudun selittämään päivittäin eri asiakkailleni toimeentulotukilaskelmia sekä sitä, mihin kaikkeen sen pitää riittää.

Jos joku alkaa sössöttää maahanmuuttajien ajokorteista tai televisioista, hän saa luvan tulla mukaani viikoksi kertomaan, kenen päätöksellä ja mihin pykälään perustuen asiakkaani voisi ajokortin tai television saada.

On toki tilanteita, joissa he eivät ole yhdenvertaisessa asemassa Suomen kansalaisiin nähden. Esimerkiksi työkyvyttömyyseläkettä tai aikuisen vammaistukea maahan muuttanut aikuinen voi saada vasta oltuaan maassa kolme vuotta. Tämäkin asia on tarkistettu Kelan viranomaislinjan kautta, erään asiakkaani tilannetta koskien. 

Suomessa on todella paljon ihmisiä, jotka uskovat urbaanilegendoihin siitä, että maahanmuuttajat ohittavat heidät jonossa "kukkahattutätien" avustuksella. Tottakai he ovat väärässä. Esimerkiksi Stadin asuntojen asukasvalinnan perusteina ovat hakijaruokakunnan asunnontarve, varallisuus ja tulot. Asunnoton maahanmuuttaja on täysin samalla viivalla asunnottoman suomalaisen kanssa.

Ihmisten elämässä arjessa löytyy kosolti samankaltaisuuksia...

Yhteiskunnan etuuksien lisäksi maahan muuttaneet ovat usein suomalaisten asiakkaiden kanssa samalla viivalla myös kokemuksissaan.

Tunne varojen riittämättömyydestä on yksi yhteinen kokemus. Pitäisi maksaa vuokra, sähkölasku ja lääkärilasku sekä ostaa lapselle talvihaalari, koska hän on edellisestä kasvanut ulos. Rahaa on tilillä X määrä, eräpäivä on huomenna ja rahaa tulossa vasta kolmen viikon päästä, ja syödäkin pitäisi. Oikeutta toimeentulotukeen ei tässä kuussa ole, koska työmarkkinatuen vuoksi toimeentulotukilaskelma on ylijäämäinen. 

Lapsi vonkuu kolmatta kuukautta asiaa, johon ei kerta kaikkiaan ole varaa. Naapuri on saanut apua avuliaalta vapaaehtoiselta, mutta meille ei apua häneltä liikene. Kyllä harmittaa. Oho, nyt lohkesi hammas. Jaahans, nyt tuli lapselta oksennus. Mitäkähän näiden hoito sitten maksaa, ja milloin edes pääsen näitä hoitamaan? 

... ja erilaisuuksia

On selvää, että kokemusmaailmat ovat myös erilaisia. Suomalaiset tuttavani pärjäävät byrokratiaviidakossa äidinkielellään. Vasta maahan muuttaneet asiakkaat eivät ymmärrä saamistaan Kelan tai  HUS:n kirjeistä mitään.

Suomen kansalainen saa pankkitilin auki tuosta vain. Henkilö, jolla ei ole voimassaolevaa passia, ei saa pankkitiliä tai verkkopankkitunnuksia auki mitenkään. Hänen pitää hakea pakolaisen matkustusasiakirjaa ja tämän jälkeen henkilökorttia. Tämä prosessi voi kestää yli puoli vuotta. Henkilökortin saatuaan ulkomaan kansalaisen pitäisi saada lopulta tili avattua. 

Myös monet tuiki tarpeelliset harrastusmahdollisuudet sekä ohjauksen, tuen ja neuvonnan muodot ovat tarjolla vain suomen kielellä. Supisuomalaiset eivät välttämättä edes huomaa, kuinka paljon sujuvaa arkea tukevia elementtejä heillä on ympärillään, ja kuinka kokonaisvaltaisesti nämä elementit puuttuvat ihmisiltä, jotka vasta opettelevat valtakieltä.

Syntymästään asti Suomessa asuneilla on vuosien mittaan kertynyttä hiljaista tietoa, joka estää pahimpien kömmähdysten sattumisen. Maahan muuttanut joutuu käytännössä oppimaan kaiken kantapään ja olkapään kautta. Esimerkiksi kaaduttuaan mäessä säähän nähden tyystin epäsopivilla kengillä. Talvikenkiin ei edes ole ollut varaa.

Suomalainen kuulee sotakokemukset ja pommituskokemukset ukiltaan ja mummiltaan, jos heiltäkään. Itselläni on asiakkaana lapsia ja nuoria, joiden koti on pommitettu tuusan nuuskaksi, ja jotka ovat nähneet ruumiita lähietäisyydeltä. Asiakkainani on pitkäaikaissairaita, joiden ruumiinvammat, unettomuus ja kovien selkäkipujen syyt palautuvat lähtömaassa koettuun kidutukseen.

Kunnollinen koulutuspolitiikka, elinkeinopolitiikka, sosiaali-ja terveyspolitiikka ja työllisyyspolitiikka auttaa kaikkia

Työväkeen samaistuvan suomalaisen kansanosan asema voi vahvistua vallan hyvin ilman kuvitelmia siitä, että samassa asemassa olevat itselle vieraat ihmiset saisivat jotain ekstraa.

Keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostama hallitus on leikannut sekä koulutuksesta, lapsilisistä, eläkkeistä, työttömän peruspäivärahasta, perusvammaistuesta, sairauspäivärahoista,
 ja perushoitotuesta. Samaan aikaan se on satsannut jatkuvasti tappiolliseen ja mittavia ympäristövahinkoja aiheuttaneeseen nikkeli- ja sinkkikaivokseen sadoilla miljoonilla euroilla.

Kyseessä on puhdas poliittinen linja- ja arvovalinta, jolle ei ole olemassa yhtään minkäänlaista kansantaloudellista eikä oikein muutakaan perustetta.

OECD suosittaa Suomelle elvytystä. Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n selvitys ei puolla hallituksen leikkauslinjaa.

Suomessa Aalto-yliopiston kansantaloustieteen professori Pertti Haaparanta on useaan kertaan tuonut esiin tutkimuksia, joiden pohjalta voi kyseenalaistaa leikkauslinjan järkevyyden varsin kokonaisvaltaisesti. Kuluttajatutkimuskeskuksen johtaja Mika Pantzar on samoilla linjoilla. Haaparanta muistuttaa, että samalla linjalla ovat myös useat talousnobelistit.

Leikkauslinjan kritiikki ei siis ole mitään talouden toisinajattelua. Asia on täysin päin vastoin.

Jos työväkeen samaistuva suomalainen haluaa omaan ja valtion talouden tilaan muutosta, hänen ei kannata tuhlata aikaansa haukkumalla täysin samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista osaa tai arpaa hänen tilaansa.

Hän voi aloittaa äänestämällä seuraavissa vaaleissa jotain muuta kuin hallituspuoluetta. 

Ei kommentteja: