tiistaina, helmikuuta 24, 2015

Toimiva monimuotoinen koulu ei synny tyhjästä (Väestöliiton Monikulttuurisen Osaamiskeskuksen Mielipide Helsingin Sanomissa 7.10.2014)

Alla oleva Väestöliiton Monikulttuurisen Osaamiskeskuksen mielipidekirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa 7.10.2014.

Asia ei ole näin eduskuntavaalien alla vanhentunut ollenkaan, päinvastoin.

Julkaisen mielipidekirjoituksen tässä uudelleen, ja tekstiin on sisällytetty linkkejä lisätietoon.

Myönteisen erityiskohtelun määrärahat ovat hyvä keino sosiaalisen eriarvoisuuden alueellisessa ehkäisyssä koulujen osalta. Tätä keinovalikoimaa tulee edelleen kehittää ja vahvistaa.
***

Helsinki aikoo supistaa myönteisen erityiskohtelun määrärahoja heikompiosaisen väestön alueiden kouluille (HS 30. 9.). Nämä varat ovat olleet hyvä keino tasoittaa sosiaalista eriarvoisuutta ja tukea opettajien työtä, kuten kaupungin Tarkastuslautakunta on arvioinnissaan todennut.

Kaupungin pitäisi taata voimavarat toimintaan, joka ennaltaehkäisee paljon kalliimmin hoidettavia ongelmia. Tuki jakautuu kaikille sosiaalisesti haastavan väestöpohjan alueen lapsille. Sitä ei ole korvamerkitty etnisen taustan tai kielen mukaan, vaikka alueen vieraskielisten määrä vaikuttaa tukeen.

Jokaisella lapsella on oikeus oppia ja kehittää kykyjään, oli hänen sosiaalinen tai etninen taustansa mikä tahansa. Koulunkäynnin suurin riskitekijä on perheen heikko sosiaalinen ja taloudellinen tilanne.

Sosiologi Elina Kilpi-Jakosen tilastolliset analyysit ovat vakuuttavasti tuoneet ilmi, että heikosti koulutettujen, pitkäaikaistyöttömien tai vähävaraisten vanhempien lasten oppimistulokset ovat keskimäärin muita heikompia. Tämä pätee niin valtaväestön perheisiin kuin ulkomaalaistaustaisiinkin perheisiin. Perheiden erilaiset taustat tuovat omat haasteensa opettajille ja muulle henkilökunnalle. Kodin ja koulun toimiva vuorovaikutus hyödyttää tutkitusti lapsen koulumenestystä. Vuorovaikutus maahan muuttaneiden huoltajien kanssa vaatii toisinaan enemmän työtä kuin samankielisten kanssa.

Ulkomailta muuttaneet vanhemmat tahtovat tukea lapsiaan koulunkäynnissä. Vanhempien motivaatio näkyy selvästi Väestöliitossa tehdyissä tutkimuksissa sekä käytännön työssä.

Olemme huomanneet, että ulkomailta muuttaneiden vanhempien tieto suomalaisen koulun toimintatavoista ja käytännöistä voi olla riittämätöntä. Vanhempien koulutustausta ja kielitaito vaikuttavat heidän kykyynsä tukea lapsiaan koulutyössä.

Vanhemmat ja koulun henkilökunta saattavat kokea, ettei heillä ole toimivia keinoja vuoropuheluun. Suurelta osin digitaalisille alustoille siirtynyt kodin ja koulun välinen vuorovaikutus ei välttämättä avaudu heille.

Ongelmatilanteisiin tarvitaan henkilökohtaista vuorovaikutusta ja konsultoivaa tukea. Jokaisessa koulussa yksi vakituiseen henkilökuntaan kuuluva pitäisi nimetä vastaamaan haastavien ryhmien kodin ja koulun yhteistyön kehittämisestä.

Myönteisen erityiskohtelun tuella on voitu vahvistaa oppilashuoltoa, tukiopetusta ja suomen kielen opetusta tärkeimmissä ikävaiheissa. Sen avulla pitäisi vahvistaa myös kodin ja koulun yhteistyötä. Yksinkertaisilla ja edullisilla toimilla, kuten vanhempien vertaisryhmien järjestämisellä, voidaan päästä merkittäviin tuloksiin.

Vaikka koulussa suuri osa lapsista olisi vieraskielisistä perheistä, oppimistulokset voivat olla hyviä. Kansainväliset koulut vahvistavat tämän. Tärkeää myönteisen oppimisilmapiirin luomiselle on hyvin toimiva vuorovaikutus ja kaikkien vanhempien osallisuuden kokemus kouluyhteistyössä.

Minna Säävälä
Anita Novitsky
Heikki Kerkkänen

Monikulttuurinen
osaamiskeskus, Väestöliitto

keskiviikkona, helmikuuta 18, 2015

Työttömyys ei selitä terrorismia, mutta eipä selitä uskontokaan

Terrori-iskuihin syyllistyneissä muslimeissa on sekä taloudellisessa ja koulutuksellisessa mielessä menestyneitä että rikkinäisen taustan omaavia ihmisiä. Vastaavasti niissä nuorissa muslimeissa, joiden koulutus- ja työllisyystilanne on heikko, suurimmalla osalla ei ole alkeellisintakaan aikomusta lähteä suunnittelemaan terroritekoja.

Radikalisoituminen sekä sosioekonomisin mittarein tarkasteltava huono-osaisuus ovat kaksi erillistä ilmiötä, joista molempiin tulee puuttua, mutta joita ei tule sekoittaa holtittomasti keskenään. Tällaisiin johtopäätöksiin päätyy suurin osa eurooppalaisia uskonnollis-poliittisia ääriliikkeitä koskevasta tutkimuksesta. Yksi viimeisimmistä aihetta käsitelleistä kirjoista, Angel Rabasan ja Cheryl Benardin teos ”Eurojihad: Patterns of Islamist Radicalization and Terrorism in Europe” (Cambridge University Press 2014) toteaa saman asian. 

Tanskassa julkaistiin vuonna 2010 tutkimus, jonka survey-osioon vastasi yhteensä 1113 Tanskassa asuvaa muslimia. Aineiston henkilöistä radikalisoituneiksi voitiin luokitella 5,6% (katso tarkemmin itse tutkimuksesta, kuinka radikalisoituminen siinä määriteltiin). Tästä porukasta suurin osa oli verrattain hyvin koulutettuja, puhui tanskaa hyvin, katsoi tanskan televisiota ja oli palkkatöissä.

Madridin pommi-iskun pääsuunnittelijoista ison osan sosioekonominen tausta oli ennemmin keskiluokkainen kuin työelämästä syrjäytynyt. Myöskään Lontoon 7.7.2005 pommi-iskun neljä päätekijää eivät olleet sosioekonomisen skaalan pohjalla, vaan heidän taustansa oli lähempänä keskiluokkaa. Mohammed Sidique Khan, ryhmän johtaja, oli alakoulun opettaja, joka oli opettanut Leedsin yliopistossa. Shahzad Tanweer, 22, oli tekohetkellä työtön, mutta oli suoriutunut koulussa hyvin ja oli päässyt myös jatkokoulutukseen Leedsin yliopistoon opiskelemaan liikuntatieteitä. Hänen isänsä oli verrattain hyvin menestynyt kauppias. 

Radikalisoitumista ehkäistäessä sosioekonomisia tekijöitä enemmän tuleekin kiinnittää huomiota ihmisen elämänkulkuun. Radikalisoitumiseen taipuvainen henkilö ei ole läheskään aina taloudellisessa marginaalissa, vaan usein aktiivinen ja kielitaitoinen henkilö, joka kohtaa odotuksiinsa nähden runsaasti lasikattoja, nöyryytyksiä sekä ulossulkemista ja kokee ”ansaitsevansa parempaa”. 

Ghaffar Hussainin mukaan brittiläisten ekstremistien perheet eivät ole olleet erityisen uskonnollisia, ja Kimmo Ketolan mukaan varsin yleistä on, että brittiläisten ekstremistien tietämys uskonnostaan on heikkoa. Radikalisoituminen liittyy usein siihen, että ihminen innostuu uskonnollis-poliittisesta liikkeestä, joka tarjoaa uusia ratkaisuja henkilölle, jota sen enempää omien vanhempien kuin valtayhteiskunnankaan tarjoamat mallit, roolit ja toimintamahdollisuudet eivät puhuttele. 

Radikaalien liikkeiden tapa korostaa ”oikeutettua” taistelua ja nähdä monimutkaiset asiat yksinkertaisina ”me vastaan he” -asetelmina houkuttelee erityisesti heitä, jotka haluavat sekä toimintaa että tunteen ryhmään kuulumisesta. Kyseessä ei ole muslimierityisestä asiasta. Erityisesti tietyille ikävaiheille tyypillinen taipumus tribalismiin on verrattain universaali ilmiö, joka saa erilaisia ilmenemismuotoja esimerkiksi uusnatsiryhmien, jalkapallohuligaanien ja erilaisten jengien muodossa ympäri maailman. 

***

Onko uskonnolla siis tekemistä radikalisoitumisen ja terrorismin kanssa? Saman verran kuin isänmaallisuudella on tekemistä uusnatsien kanssa ja sosialismilla Baader-Meinhofin kanssa. Varsin laaja ja moneen muotoutuva taustateoria saa tappelunhaluisissa käsissä muodon, jossa ”ne” ovat aiheuttaneet kaikki ”meidän” ongelmat, ”ne” nöyryyttävät ”meitä” koulussa ja työmarkkinoilla, ”ne” ripottelevat ”meidän” päälle pommeja, tappavat ”meidän” siviilejä, jeesustelevat samalla ”meidän” muka tekemistä ihmisoikeusloukkauksista kun ”me vain puolustaudumme”. Lisäksi ”ne” nauravat vielä räkäisesti ”meidän” viimeisenä oljenkortena pitämillemme pyhille asioille, joita pidämme elämässä merkityksellisinä.

Radikalisoituneet, muslimiksi identifioituvat henkilöt samastuvat globaaliin muslimiyhteisöön, ja voivat kokea itsensä uhriksi minkä tahansa oikeudenloukkauksen kohdalla, jossa kärsijänä on ollut toinen muslimi. Uutisia sorrosta ja oikeudenloukkauksista ei ole vaikea etsiä, ja fundamentalistin muisti toimii sekä valikoivasti että luovasti. Kolumnisti Mehdi Hasan kirjoittikin taannoin siitä, miten eläväisiä salaliittoteoriat voivat olla nykyisenä hektisenä internet-aikana erityisesti maissa, joihin ei ole ehtinyt rakentua vapaan lehdistön perinnettä. 

***

Miten radikalisoitumista sitten vähennetään? Ensin on tärkeää ymmärtää, että fundamentalistista sanomaa lietsovat henkilöt ovat usein moskeijoille samanlainen riesa kuin jalkapallohuligaanit tavallisille futisfaneille niissä maissa, joissa huliganismia on ollut enemmän. Moskeijat ovat Rabasan ja Benardin mukaan yhä harvemmin se paikka, missä ihmiset radikalisoituvat ja verkostoituvat samanmielisten (usein nuorten miesten) kanssa. Sosiaalinen media, puistot, kirjastot, mitkä tahansa tavan paikat riittävät. Yksi Lontoon pommittajista, Germaine Lindsay tapasi tulevat kollegansa punttisalilla.

Rabasa ja Benard kertovat Eurojihad-kirjassa siitä, miten radikaaleja henkilöitä on heitetty ulos moskeijoista ja miten moskeijoiden edustajat ovat olleet yhteydessä turvallisuusviranomaisiinkin, mutta huolia ei ole otettu todesta, vaan tilanteita on pidetty moskeijoiden tai ”etnisten ryhmien” sisäisinä (tai välisinä) kiistoina. 

Varsin olennaista on myös tiedostaa se, että radikalisoituneista ihmisistä merkittävä osa on syntyperäisiä maan kansalaisia, jotka ovat käännynnäisiä. Kansalaisuuden poistaminen ei heidän kohdallaan tule kuuloonkaan, koska tämä ajaisi heidät vain lailliseen limbotilaan, jota he haluavatkin. Ilmaisen propaganda-alustan tarjoaminen ääriliikkeille perusoikeusloukkauksilla vähentää alttiutta radikalismiin saman verran kuin bensa sammuttaa tulipaloa. Kuten Maajid Nawaz kiteytti jo aikoja sitten, viitaten ylimitoitettuihin ”terrorismin vastaisen sodan” toimiin: älä anna ehdoin tahdoin ruutia fanaatikoille

Kris Kristmann teki taannoin varsin hyvän ja rehellisen tutkimuskatsauksen radikalisoitumiseen liittyvistä vähentämisohjelmista, joita Britanniassa on paljon. Katsauksen kriteerit täyttävä vaikuttavuusarvio oli tehty vain kahdesta ohjelmasta, Muslim Contact Unitista sekä Street-projektista. Molemmat olivat kohdennettua nuorisotyötä, joka varmasti voikin toimia tietyssä vaiheessa, jossa kyse on selvästi ennaltaehkäisystä.

Mitään joka tilanteeseen sopivaa viisastenkiveä ei kuitenkaan ole olemassa. Radikalisoitumisesta täytyy ymmärtää se, että sosiaalipsykologisessa mielessä se on rinnastettavissa hyvinkin monella tapaa uskonnolliseen lahkoon liittymiseen sillä lisäyksellä, että ideologia on poliittinen ja sisältää väkivallantekoihin syyllistymisen riskin. Henkilön oma perhe voi olla tilanteen kanssa aivan yhtä neuvoton kuin kuka tahansa suomalainen, jonka omainen on sattunut ”hurahtamaan”. Siksi heidän, ja varsinkin koko kieli- tai uskontoryhmän, syyllistäminen vain pahentaa asioita.

Radikalisoituneen ihmisen kanssa toimimiseen pätee usein sama, mikä kulttiin tai lahkoon liittyneenkin kanssa. Uskontojen Uhrit ry:n sivuilla on varsin mainio artikkeli, joka on osin sovellettavissa radikalisoituneenkin kanssa työskentelyyn ja kommunikointiin. Esimerkiksi seuraavat seikat on hyvä pitää mielessä:

”Lahkon jäsenet ajattelevat usein, että osoittaisi uskon puutetta, jos he myöntäisivät etteivät heidän uskontonsa opetukset tarjoaisikaan oikeaa vastausta kaikkiin ongelmiin. Siksi on tärkeää, ettei apuaan tarjoava henkilö kärjistä tilannetta paukuttamalla jyrkkiä mielipiteitä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, tai mikä on pahaa ja mikä hyvää. Asia edistyy todennäköisesti vasta silloin, kun kumpikin osapuoli on valmis kuuntelemaan toista ja tarkastelemaan omaa asemaansa kriittisesti. Jos haluat, että läheisesi ajattelee itse ja uskaltaa kyseenalaistaa uskonyhteisönsä väitteitä, sinun ei pidä ajaa häntä nurkkaan, jossa hän ei voi muuta kuin puolustaa itseään ja liikettään - tai paeta takaisin sen turviin.”

” Kultissa jäsenet oppivat usein tarkastelemaan menneisyyttään kielteisessä valossa, ja siten heidän elämäntarinaansa voi tulla eräänlainen katkos, jossa kaikki nykyinen pyritään näkemään ainoastaan myönteisenä, ja ’entinen elämä’ pelkästään kielteisenä. Ystävä tai omainen voi tietysti yrittää herätellä mukavia muistoja ettei totuus unohtuisi, kunhan pitää varansa ettei lätise liikaa menneistä. Käännynnäinen saattaa ilman lahkon vaikutustakin olla siinä elämänvaiheessa, että hän haluaa tehdä pesäeroa menneisyyteensä.”

”Vaikka et hyväksyisi lahkon uskomuksia ja tapoja, sinulla ja lahkon jäsenellä on luultavasti yhteisiä arvoja tai periaatteita (sellaisia kuin rehellisyys, hyvyyteen pyrkiminen, rakkauden osoittaminen, toisen kunnioittaminen ja vastuun ottaminen itsestään). Lahkon oppeja ja toimintaa voi tarkastella keskustellessa näistä yhteisistä arvoista käsin. Keskustelun tarkoitus ei ole pakottaa toista ennalta määrättyihin johtopäätöksiin, vaan antaa hänelle tilaisuus sulatella ja käsitellä myönteisessä ilmapiirissä asioita, joita hän ei muuten olisi tullut ajatelleeksi tai ei kenties olisi voinut tietää.”

Yleensä irtautuminen ääriliikkeestä tapahtuu oman pohdinnan ja illuusioiden rikkoutumisen seurauksena. Ulkopuolinen henkilö pystyy hyvin harvoin nopeuttamaan prosessia, mutta taitamattomalla touhulla, kaikilla niillä toimilla joiden perusteella henkilö voi yhä vahvemmin kokea olevansa ”sorrettujen puolustaja”, prosessia voi hidastaa paljonkin. Facebook-väittelyt ovat yhtä tyhjän kanssa.

Ihmisessä voi kylläkin käynnistyä muutosprosessi luottamuksellisen keskustelun seurauksena, jos olosuhteet ja keskusteluympäristö ovat suotuisia. 

Ihmisellä on luontainen tarve suojata kasvojaan. Siksi keskustelun pitää olla sellaista, että keskustelukumppaneilla säilyy tunne siitä, että keskustelu on tasapuolinen ja asioita selvitetään yhdessä. Motivoivan haastattelun periaatteet muodostavat minimitason.

torstaina, helmikuuta 12, 2015

Lastensuojelun tiedetyt ongelmat on tietoisesti jätetty korjaamatta

On ymmärrettävää, että ns. Eerikan tapauksen oikeudenkäyntiä seurataan intohimoisesti.

Samalla on pakko muistuttaa, että kyseisen tapauksen mahdollistaneet olosuhteet ovat olleet tiedossa jo hyvin pitkään. Nimenomaan sosiaalityöntekijät ja myös sosiaalihuoltoa valvovat viranomaiset ovat pitäneet aiheesta ääntä.

Talentia ja Lastensuojelun Keskusliitto tekivät jo aikoja sitten laajan selvityksen lastensuojelun työtilanteesta ja sen puutteista, jonka pohjalta esitettiin lastensuojelun pelastusohjelmaa.

Valvira on tuonut selkeästi esiin aivan järkyttävät asiakasmäärät per lastensuojelun työntekijä.

Valviran mukaan noin puolessa Suomen kunnista on riittävästi lastensuojelun henkilöstöä. Pahimmillaan asiakkaita on yli sata yhtä sosiaalityöntekijää kohden. Tällaisia kuntia oli muutama. Huonoin tilanne oli 160 asiakasta lapsen asioista vastaavaa sosiaalityöntekijää kohti.

Selvityksen mukaan puolessa kunnista lastensuojelussa oli kohtuullisena pidettävä määrä asiakkaita, eli korkeintaan neljäkymmentä sosiaalityöntekijää kohden. Viidesosassa kuntia asiakkaita oli yli 60 yhtä sosiaalityöntekijää kohti.

Yleisesti ottaen voi sanoa, että poliitikot, jotka eivät käytännön toimissaan ole eväänsä lotkauttaneet Talentian tai Valviran havaitsemien puutteiden korjaamiseksi, ovat varsin tekopyhää väkeä syyllistäessään pelkkiä käytännön työn tekijöitä tilanteista, jotka poliitikot itse ovat päätöksillään kunnissa mahdollistaneet.

keskiviikkona, helmikuuta 11, 2015

Koko perheen huomionti vahvistaa maahanmuuttajien lasten koulumenestystä


Olen havainnut, että julkisessa keskustelussa maahan muuttaneiden lasten koulupudokkuus on otettu ulkomaalaispoliittiseksi keppihevoseksi. Ulkomaalaislain muutoksilla ei kuitenkaan muuteta sen kummemmin koulujen arkea kuin ihmisten koulutuspolkujakaan pätkän vertaa.

Ihmisiä, heidän taustojaan ja myös heidän asuinalueitaan osataan haukkua ja leimata milloin miksikin. Tuntuu, että poliitikot ovat oppineet koulusta vain sen, miten siellä kiusataan, koska monet heistä tuntuvat käyttäytyvän kuin kiusaajakakarat konsanaan.

Opettajia, oppilashuollon työntekijöitä, koululaisten vanhempia ja koululaisia itseään kuitenkin kiinnostaa ennen kaikkea se, miten koulusta voisi tehdä paremman ja minkä taustatekijöiden huomiointi helpottaa koulun arkea.

Alla oleva teksti on tehty Väestöliiton Monikulttuurisessa Osaamiskeskuksessa, jossa työskentelen. Julkaisen sen luvallani täälläkin.

Siinä on käytännön tietoa siitä, minkä tekijöiden huomiointi vahvistaa koulumenestystä ja kouluviihtyvyyttä. Linkkien takaa löytyy aineistoa tarkempaan tarkasteluun. 

En aio äänestää ehdokasta, jolle kalja on seuraavan vaalikauden tärkein haave. Äänestän ehdokasta, joka haluaa paremmin toimivan koulun.


***
Suomalaisissa perus- ja ylemmän asteen kouluissa on yhä enemmän maahanmuuttajalapsia, maahanmuuttajien lapsia, ja monimuotoisten perheiden lapsia.

Väestön monimuotoistuminen on lisääntyvä, ei vähenevä trendi, ja tämän todellisuuden rakentava huomioiminen lisää nuorten koulumotivaatiota ja -menestystä. 

Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että maahan muuttaneiden lapset eivät menesty yhtä hyvin kuin valtaväestö peruskoulun päättövaiheessa. Heikompi koulumenestys johtuu pitkälti vanhempien heikoista voimavaroista: mitä vähemmän koulutusta ja kielitaitoa, alhaisemmat tulot ja heikompi työmarkkina-asema, sitä heikommin lapset keskimäärin menestyvät koulussa. Maahan muuttaneissa perheissä monet näistä tekijöistä kohenevat maassaolovuosien karttuessa, ja hyvin kohdennetut toimenpiteet vahvistavat kohenemistahtia.

Tasa-arvoisuus ja myöhäinen valikoituminen yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen tekevät suomalaisesta koulutusjärjestelmästä hyvän maahanmuuttajien lasten kannalta. Maahanmuuttajavanhempien vaikeudet suomalaisilla työmarkkinoilla vaikeuttavat kuitenkin huomattavasti heidän lastensa opintietä. 

Toimiva tapa auttaa maahanmuuttajataustaisia nuoria menestymään suomalaisessa yhteiskunnassa on edistää paitsi lasten, myös heidän vanhempiensa sosiaalista hyvinvointia ja pääsyä työmarkkinoille.

Millainen koulujärjestelmä hyödyttää maahanmuuttajien lapsia?
  • Mahdollisimman myöhäinen eriytyminen koulutuspolulla edistää maahanmuuttajien lasten kouluttautumista
  • Iltapäiväkerhoilla ja ohjatuilla harrastuskerhoilla on myönteinen vaikutus ryhmienväliseen vuorovaikutukseen ja myös kouluttautumiseen
  • Päivähoitoon ja esikouluun osallistuminen parantavat mahdollisuuksia menestyä koulutuksessa ja ne vähentävät maahanmuuttajaperheiden sosioekonomisen aseman kielteisiä vaikutuksia koulumenestykseen
  • Toimiva oppilashuolto, kodin ja koulun yhteistyö, opintojen ohjaus ja opettajan ammattitaito edistävät siirtymistä toiselle asteelle
  • Koulutusjärjestelmä joka pystyy huomioimaan maahan oppivelvollisuusiän loppuvaiheessa tai tämän jälkeen saapuneet sekä heidän tietotaitotasonsa, edistää etenemistä koulutus- ja työmarkkinoilla 
Koulumenestystä selittävät perhetekijät
  • Merkittävin yksittäinen koulumenestykseen ja koulutuspolkuun vaikuttava tekijä on perheen sosiaalinen ja sosioekonominen tausta. Kaikki ne yhteiskunnalliset toimet, joilla vähennetään sosiaalista ja taloudellista eriarvoisuutta, hyödyttävät sekä valtaväestön että maahanmuuttajien perheitä
  • suomen kielen taito, nuoren oma motivaatio ja sen ylläpito sekä perheen kotoutuminen vahvistavat siirtymistä toiselle asteelle ja myönteisiä asenteita koulutukseen
  • oman yhteisön tuki ja myönteiset mallit muilta maahanmuuttajilta edistävät siirtymistä toiselle asteelle
  • perheen maassaoloaika ja lapsen maahanmuuttoikä vaikuttavan lapsen koulumenestykseen: haastavin tilanne on niillä nuorilla, jotka ovat muuttaneet Suomeen joko yläkouluikäisinä tai jo peruskouluiän ylittäneinä
  • vanhempien ja lasten eritahtinen kotoutuminen voi lisätä perheen stressiä, mikä näkyy lapsen koulunkäynnissä
  • antaa tietoa huoltajille, jotta he voivat seurata ja edistää lapsen oppimista
  • tiedollisen oppimisen ja kotoutumisen paikka koko perheelle
Haasteita koti – koulu yhteistyölle:
  • Yhteisen kielen puute
  • Perheenjäsenten elämäntilanteiden muuttuminen
  • Erilaiset koulua koskevat arvot, tottumukset ja odotukset 
  • Puutteellinen tieto suomalaisesta koulujärjestelmästä
  • Ennakkoluulot ja syrjintä aiheuttavat stressiä ja luovat siten heikommat puitteet yhteistyölle ja koulujen on vaikea havaita näitä
  • Vanhempien ja oppilashuollon on joskus vaikea tunnistaa lasten ja nuorten mahdollisia psyykkisiä ongelmia, koska vähemmistöihin kuuluvilla saattaa olla tarve pitää yllä hyvää kuvaa perheestä ja omasta kansallisesta ryhmästään
Mitä tulee tehdä
  • Maahanmuuttajataustaisten lasten mahdollisuudet osallistua hyvään varhaiskasvatukseen tulee turvata
  • Laadukas oman äidinkielen ja suomen kielen opetus tulee turvata, koska se vahvistaa tutkitusti menestystä muissakin kouluaineissa
  • Hyvä opinto-ohjaus ja oppilashuolto tulee turvata
  • Tarvitaan räätälöidyt oppimispolut niille, jotka ovat tulleet maahan oppivelvollisuusiän loppuvaiheessa tai tämän jälkeen: Helsingin kaupungilla on tästä kohderyhmästä pitkää kokemusta esimerkiksi niin sanotun Manuva-työmallin kautta
  • Perusopetukseen valmistavan opetuksen laatu tulee turvata ja havaitut puutteet täytyy korjata
  • Vanhempien kotoutumisen tukeminen (kielikoulutus; tiedon lisääminen suomalaisesta koulutusjärjestelmästä; työllisyyden tukeminen) heijastuu perheen sisäiseen dynamiikkaan: laadukkaat perheille suunnatut palvelut vahvistavat myös lasten koulumenestystä
  • Hyvä yhdenvertaisuuskasvatus (kts. tämäkin ja tämä) vahvistaa luottamusta paitsi kodin ja koulun välillä, myös lasten ja nuorten kesken
  • Tulkkien saatavuutta ja koulutusta tulee vahvistaa
  • Oppilashuollon tulee paremmin tiedostaa maahanmuuttajaperheiden sosioekonominen tausta
  • Kahden kulttuurin perheiden erityistilanteet tulisi paremmin ottaa huomioon
  • Myönteisen erityiskohtelun määrärahat tasoittavat sosiaalista eriarvoisuutta ja tukevat opettajien työtä
  • Aikuisten maahanmuuttajien perusopetusta koskevat kehittämisehdotukset on pantava täytäntöön
  • Opettajien kielitietoisuutta tulee vahvistaa kaikissa oppiaineissa ja opettajankoulutuksessa, koska kielitaidon puutteet ovat yksi suurimpia oppimisen ja opetuksessa mukana pysymisen esteitä 
  • Tarvitaan enemmän aikaa ja resursseja käytännön taitojen opetteluun koti-koulu yhteistyössä
  • Kotikielten opettajien resursseja tulee vahvistaa, koska he ovat tärkeä välittäjäryhmä kodin ja koulun yhteistyössä
  • Vanhempien vertaistukitoiminnan luominen kaikkiin kouluihin lisää perheiden tietoa koulujärjestelmästä ja vahvistaa maahanmuuttajavanhempien edellytyksiä osallistua lapsen koulupolun tukemiseen 

Monikulttuurisessa osaamiskeskuksessa kehitetty vertaistoiminnan malli tukee kotoutumista ja vanhemmuutta erityisesti perheissä, jotka ovat asuneet maassa vasta vähän aikaa. Ryhmissä vanhemmat saavat tietoa asiantuntijoilta, mutta heillä on myös tilaisuus keskustella ja jakaa kokemuksia toisten vanhempien kanssa. Usein ryhmissä syntyy myös verkostoja, joista on iloa, apua ja tukea ryhmän jälkeenkin.


Lähteet ja aineistoa lisäperehtymiseen:

Marianne Teräs & Elina Kilpi-Jakonen: Maahanmuuttajien lapset ja koulutus. Teoksessa Tuomas Martikainen, Pasi Saukkonen ja Minna Säävälä (toim.):Muuttajat: kansainvälinen muuttoliike ja suomalainen yhteiskunta. Helsinki: Gaudeamus 2013.



Työ- ja elinkeinoministeriö: Maahanmuuttajien työllistyminen: taustatekijät, työnhaku ja työvoimapalvelut. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 6/2014.