tiistaina, joulukuuta 05, 2023

Oikeusvaltioiden liittoutuminen suojaa tyrannien mielivallalta

Venäjä ei ole oikeusvaltio eikä "turvallinen maa"

Venäjä on aggressiivista hyökkäyssotaa käyvä maa, jossa voi joutua 15 vuoden vankeuteen, jos kertoo Venäjän armeijan toteuttamista siviilikohteiden pommituksista ja siviilien tappamisesta.  Helsingin Sanomien jutussa "Lapset antavat nyt ilmi opettajiaan, äidit tyttäriään ja papit ripitettäviään" 26.11.2023 kerrotaan, kuinka Putinin Venäjä alkaa muistuttaa yhä enemmän Stalinin Neuvostoliittoa epävirallisine ilmiantokoneistoineen. 

Putinin koneisto on vainonnut jo pitkään kansalaisjärjestöjä, vapaata mediaa, vähemmistöjä sekä oppositiopoliitikkojaSeksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolustamista on vaikeutettu jo vuosikaudet.

Venäjä ei ole oikeusvaltio. Venäjä erosi Euroopan Neuvostosta 15.3.2022, johon se oli liittynyt vuonna 1996. Näin ollen Venäjä irtautui myös Euroopan ihmisoikeussopimuksesta (EIS), jonka noudattamista  Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) valvoo. Turun yliopiston oikeustieteen yliopistonlehtori Samuli Hurrin mukaan ero ei tapahtunut kertaheitolla, vaan "Venäjä on on tehnyt pesäeroa Euroopan neuvostoon ja sen säännösvaltaan jo paljon kauemmin". 

Ei ole ihme, että Suomi on myöntänyt Venäjän kansalaisillekin 358 turvapaikkaa aikavälillä 1/2019 - 12/2022. 

Jos Talebanin vainoa pakeneva afganistanilainen on saanut Venäjällä kielteisen päätöksen kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseensa, hänellä ei käytännössä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia valittaa päätöksestä. Venäjä karkottaa afganistanilaisia usein Afganistaniin, hyvin suurella todennäköisyydellä vakavien ihmisoikeusloukkausten kuten kidutuksen vaaraan

Edellä mainituista syistä Venäjää ei voi nähdä "turvalliseksi alkuperämaaksi", jonne Suomesta kansainvälistä suojelua hakeneen henkilön voisi muitta mutkitta ja hänen henkilökohtaista tilannettaan tutkimatta palauttaa. Venäjän yhteiskuntajärjestelmä ei ole vakaa ja demokraattinen, maassa ei ole puolueetonta ja riippumatonta oikeuslaitosta, se ei ole mukana keskeisissä ihmisoikeussopimuksissa eikä se niitä noudata, ja Venäjällä on tapahtunut vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Nämä ovat keskeisiä arviointikriteerejä silloin, kun Maahanmuuttovirasto punnitsee mahdollisuutta turvapaikkahakemuksen nopeutettuun käsittelyyn

Ihmisen kansainvälisen suojelun tarpeesta ei voi tietää mitään, jos sitä ei tutkita

Jokaisen ihmisen henkilökohtainen tilanne ja tarve kansainväliseen suojeluun selviää vain tekemällä turvapaikkatutkinnan. Jos esimerkiksi henkilöllä on viisumi (maahantulolupa lyhytaikaista ja tilapäistä vierailua varten) tai oleskelulupa (lupa olla maassa pysyväisluonteisesti, esimerkiksi työn, avioliiton tai kansainvälisen suojelun perusteella) Venäjällä, selviää tämä vain ja ainoastaan turvapaikkatutkinnassa.

Hakemuksen voi käsitellä nopeutetussa menettelyssä, jos on täysin ilmeistä, että kansainväliseen suojeluun ei perusteita ole. Tilanteessa jossa henkilöllä ei ole perustetta kansainväliseen suojeluun ja jossa kriteerit Venäjälle palauttamiseen täyttyvät, henkilön voi palauttaa Venäjälle. Jos ei ole perustetta kansainväliseen suojeluun eikä henkilöllä ole minkäänlaista laillista asemaa Venäjällä, häntä ei voi palauttaa Venäjälle. Alkuperämaahansa hänet voidaan palauttaa. Maasta poistamisia tehdään jatkuvasti. Esimerkiksi vuonna 2022 poliisi poisti maasta yhteensä 1 740 henkilöä (2021: 1 704), joista saatettuna poistettiin yhteensä 285 (2021: 161) henkilöä.

Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimatta jättäminen on laitonta

Rajavartiolain §16 5. momentti turvaa oikeuden kansainvälisen suojelun saamiseen myös poikkeusoloissa:

"Tässä pykälässä tarkoitetuilla toimenpiteillä ei saa estää Suomen kansalaiselle kuuluvaa oikeutta saapua maahan tai jokaisen oikeutta lähteä maasta eikä loukata vapaata liikkuvuutta koskevan Euroopan unionin lainsäädännön piiriin kuuluvien henkilöiden oikeuksia eikä kenenkään oikeutta kansainvälisen suojelun saamiseen."

Luonnollisesti kansainvälistä suojelua ei voi saada, jos sitä ei pysty hakemaan. Kyseinen momentti pohjautuu palautuskiellon periaatteeseen (ns. non-refoulement), jonka mukaan ihmistä ei saa saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Suomen lainsäädännössä palautuskiellosta on säädetty perustuslain tasolla perustuslain pykälässä §9, ja se heijastuu koko Suomen lainsäädäntöön. 

Mikään rajavartiolain, ulkomaalaislain, rikoslain tai muun lain pykälä ei saa olla ristiriidassa perustuslain kanssa. Kerroinkin jo aikaisemmin, että esimerkiksi rikoslain valtionrajarikospykälässä on erikseen sen 4. momentti jonka mukaan valtionrajarikoksesta ei tuomita ulkomaalaista, joka pakolaisuuden perusteella hakee turvapaikkaa tai oleskelulupaa Suomessa. Tämän vuoksi "laittomasta maahantulosta" puhuminen turvapaikan hakemisen yhteydessä on virheellistä ja vähintäänkin harhaanjohtavaa. 

Euroopan ihmisoikeussopimus turvaa oikeuden kansainvälisen suojelun hakemiseen

Suomi on mukana myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (EIS). Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista valvoo Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT). Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut ovat juridisesti sitovaa oikeutta, ja langettavista tuomioista seuraa seuraamusmenettely. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut ovat siis myös osa suomalaista oikeuskäytäntöä, ja suomalaisessa lainvalmistelussa, tuomioistuinten ratkaisuissa sekä laillisuusvalvonnassa pitää ottaa huomioon EIT:n ratkaisut. Näin ollen väite, että ihmisoikeussopimukset olisivat vain poliittisia julkilausumia ilman oikeudellista statusta, on yksiselitteisesti virheellinen, ja näin on varsinkin Euroopan ihmisoikeussopimuksen kohdalla. 

Olen jo aiemmin kertonut EIT:n ratkaisuista, jotka turvaavat oikeuden kansainvälisen suojelun hakemiseen. Näitä ovat muun muassa seuraavat Puolaa ja Liettuaa koskevat ratkaisut. Ne on syytä tuntea, koska ne muistuttavat monelta osin tilannetta, joka Suomessa on loka-marraskuussa 2023:

T.K ja muut vs. Liettua 55978/20 22.06.2022

A.I ja muut vs. Puola 39028/17 30.6.2022

A.B ja muut vs. Puola 42907/17 14.11.2022


M.K ja muut vs. Puola 40503/17, 42902/17, 43643/17  14.12.2020

EIT on tehnyt muitakin valtioita koskevia ratkaisuja, jotka selkeästi turvaavat oikeuden kansainvälisen suojelun hakemiseen:





Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen opas oikeuskäytännöstä maahantulotilanteissa sekä tietolehtinen Euroopan ihmisoikeussopimuksen kieltämästä joukkokarkotuksesta  on tarpeellista luettavaa kaikille.

Kuten Juri Huttunen Perustuslakiblogissa toteaa:

"EIS:n määräysten nojalla on selvää, ettei rajan sulkeminen turvapaikanhakijoilta tule normaalitilanteessa kyseeseen. 

Sekä palautus-, että joukkokarkotuksen kielto on muotoiltu ehdottomasti, eikä mahdollisuutta niiden soveltamisalan rajoittamiseen ole. 

Turvapaikanhakijoilla on oltava todellinen mahdollisuus jättää hakemus kohdevaltiossa ja heidän maastapoistonsa on perustuttava henkilökohtaisiin seikkoihin: summittainen tietyn ihmisryhmän automaattinen käännytys tai karkotus ei ole sallittua edes tilanteissa, joissa turvapaikanhakijoiden motiiveja epäiltäisiin ennen kuin turvapaikan saamisen perusteet tai niiden puuttuminen on tutkittu jokaisen hakijan kohdalla henkilökohtaisesti."

Oikeudenloukkaukset selvittää tuomioistuin

Valtioneuvosto päätti sulkea kaikki rajanylityspaikat 30.11.2023 alkaen 13.12.2023 saakka. 

Moni on saattanut saada virheellisen kuvan siitä, että rajapäätöksen laillisuus olisi ratkennut oikeuskanslerin tai perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Viime kädessä päätöksen laillisuuden voi selvittää kuitenkin selvittää vain oikeusistuin. 

Jos joku henkilö tai henkilöryhmä kokee että sekä perustuslaillista että EIS:n turvaamaa oikeutta hakea kansainvälistä suojelua on loukattu, hän voi tehdä siitä valituksen tuomioistuimeen. Ensin tehdään valitus kansalliseen tuomioistuimeen. Kansallisten oikeussuojakeinojen käyttämisen jälkeen on mahdollista tehdä valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, jos kyseessä on epäilys EIS:ssä turvattujen oikeuksien loukkauksesta.  

"Kansallinen turvallisuus", välineellistetty maahantulo tai epäily siitä ei tarkoita avointa korttia perusoikeusloukkauksiin

Selvää on, että Venäjän valtion välineellistämä maahantulo muodostaa uhan kansalliselle turvallisuudelle. 

Valtioneuvoston päätös rajanylityspaikkojen sulkemisesta koittaa tasapainoilla yhtäältä Venäjän toimintaan kytkeytyvän kansalliseen turvallisuuteen ja välineellistettyyn maahantuloon liittyvän problematiikan sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suhteellisen selkeäsanaisten päätösten välillä. Päätöksessä siteerataan ihan oikein EIT:n tuomioita, joissa oikeus kansainvälisen suojelun hakemiseen turvataan. Ne jätetään kuitenkin lopulta huomiotta, kuten myös turvapaikkamenettelydirektiivin noudattamiseen kytkeytyvä EU-oikeus. 

Kun kansallisen turvallisuuden ja perustuslain tasolla turvattujen oikeuksien välisessä punninnassa on päädytty painottamaan "kansallista turvallisuutta" ja juridisesti sitovat EIT-tuomiot jätetään maininnoiksi, voisi olettaa että rajojen sulkemista koskevassa argumentaatiossa olisi hyvinkin painokkaita perusteluja. Näin ei muistiossa kuitenkaan ole, vaan perusteluissa päädytään lähinnä valittelemaan sitä miten "ilmiö sitoo resursseja" sekä kuvailemaan sitä, miten Venäjä edesauttaa ihmisten pääsyä valtionrajalle.

 Lisäksi muistiossa todetaan turvapaikanhakijoissa olevan mahdollisesti kansallista turvallisuutta vaarantavia henkilöitä, jolloin unohdetaan yhtäältä se että tämä seikka selviää vasta turvapaikkatutkinnassa, ja toisaalta se, että ulkomaalaislain §36 on aina mahdollistanut oleskeluluvan jättämisen myöntämättä, jos henkilön katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Ei asioita, jotka on mahdollista selvittää vain turvapaikkatutkinnassa voi käyttää argumenttina koko valtionrajan sulkemiselle ja turvapaikkatutkinnan tekemättä jättämiselle. Se, että turvapaikanhakijoissa on mahdollisesti ulkomaalaislain §36 mukaisia henkilöitä on aina ollut mahdollista ja sen seikan selättämiseen on jo olemassa ulkomaalaislain mukaiset keinot. Ei ulkomaalaislain §36 mukainen henkilö itsessään ole rajavartiolain §16 1. momentin mukainen "vakava uhka" yleiselle järjestykselle ja kansalliselle turvallisuudelle, jolla voisi perustella koko rajan sulkua.

Saattaisi olettaa, että tulijamäärät olisivat jotenkin hallitsemattoman suuria, mutta muistio toteaa, että "Suomeen on 31.7.–27.11.2023 kuluessa saapunut 958 kolmannen maan kansalaista itärajan rajanylityspaikkojen kautta". Vertailun vuoksi:  normivuonna 2022 Suomessa jätettiin 5827 turvapaikkahakemusta. Koko vuonna 2023 on 27.11 mennessä Suomessa jätetty 3568 turvapaikkahakemusta. Huippuvuonna 2015 jätettiin 32 477 turvapaikkahakemusta: kyseinen vuosi on oikeasti sellainen vuosi jonka kohdalla voidaan puhua poikkeuksellisen laajamittaisesta ilmiöstä nimeltä "laajamittainen maahantulo". Vuonna 2016 jätettiin 5647 hakemusta, 2017 5047 hakemusta, 2018 4548 hakemusta. Vuosi 2023 ei tule olemaan poikkeuksellinen hakemusmäärissä, eikä sen kohdalla voi millään objektiivisella mittarilla puhua hallitsemattoman laajasta maahantulosta. 

Välineellistetyn maahantulon tilanteisiin voi puuttua esimerkiksi palautussopimuksilla alkuperäisten lähtömaiden kanssa, ns. laajamittaisen maahantulon tilanteissa tarvittaessa järjestelykeskuksilla, tiedonvälityksellä potentiaalisille liikkujille ja monilla muilla keinoilla, esimerkiksi rajavartiolain 15 § d mukaisen rajaturvallisuusavun muodossa. Myös rajanylityspaikkoja voi sulkea. Koko rajan laittaminen kiinni ei ole perusteltua, eikä niin ole tehty huomattavasti laajempien hakijamäärienkään maissa. Rajavartiolain §16 5. momentti turvaa oikeuden kansainvälisen suojelun saamiseen, ja rajavartiolain esitöissä viitataan, kuten edellisessä blogauksessa mainitsin, EIT:n oikeuskäytäntöön:

"Viimeaikaisessa joukkokarkotuksen kieltoa koskevassa ratkaisussaan (N.D. ja N.T. v. Espanja, 8675/15 ja 8697/15, 13.2.2020) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että niiden sopimusvaltioiden osalta, joiden raja muodostaa myös Schengen-alueen ulkorajan, Euroopan ihmisoikeussopimuksen oikeuksien tehokas toteutuminen edellyttää, että valtiot mahdollistavat laillisia väyliä maahan pääsemiseksi valtion rajalle saapuneille. Tuomioistuimen mukaan näihin keinoihin kuuluu tosiasiallinen mahdollisuus jättää kansainvälistä suojelua koskeva hakemus.

Edellä kuvattu tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomi ei voi missään tilanteessa kieltäytyä vastaanottamasta turvapaikkahakemuksia ilman, että toimenpiteellä loukattaisiin perustuslakiin, Suomea velvoittaviin EU-säädöksiin ja kansainvälisiin velvoitteisiin sisältyvää palautuskiellon periaatetta."

Valtioneuvoston päätöksessä kansainvälisen suojelun hakeminen on keskitetty lentoliikenteen ja vesiliikenteen rajanylityspaikoille, mutta kyseisille paikoille pääseminen ei ole mahdollista ilman Schengen-viisumia. Kansainvälisen suojelun hakemista varten ei pysty hakemaan Schengen-viisumia, joten itärajan kautta Suomeen pyrkivä syyrialainen tai jemeniläinen vakavienkaan ihmisoikeusloukkausten tai kidutuksen uhri ei pysty kansainvälistä suojelua koskevaa hakemustaan jättämään. 

Jos joku tässä kohtaa väittää, että "kyse on välineellistetyistä ihmisistä, jotka eivät ole erityisessä vaarassa", hän tekee nojatuolista käsin turvapaikkatutkintaa perehtymättä tapaukseen yksilöllisesti ja vain ennakkoluulojen perusteella. Ihminen voi vallan hyvin tarvita kansainvälistä suojelua, vaikka hän olisi "välineellistetty". Maahantulotapa ei millään tavalla määritä sitä, tarvitseeko henkilö suojelua vai ei. Valtioneuvoston muistion mukaan hakijoissa on esimerkiksi Syyrian, Jemenin ja Irakin kansalaisia, joille on myönnetty varsin usein kansainvälistä suojelua. Esimerkiksi vuonna 2022 syyrialaisten kohdalla 115 tehdystä päätöksestä vain yksi oli kielteinen. 

Tiedotusvälineissä olevien tietojen mukaan esitys on mennyt laillisuusvalvonnasta läpi salassa pidettävien tietojen nojalla. On mahdollista, että salassa pidettävissä tiedoissa on jotain hyvin erityistä jonka nojalla esityksen välttämättömyyttä ja oikeasuhtaisuutta voidaan perustella. Se on toivottavaakin, koska perustelumuistion julkisessa osassa rajojen kokonaan sulkemisen välttämättömyyttä ja oikeasuhtaisuutta ei kyetä oikeastaan perustelemaan ollenkaan. 

Suomen Kuvalehden juttu "Hallitus otti juridisen riskin" 5.12.2023 onkin hyvä. Pelkkä ylimalkainen kansalliseen turvallisuuteen vetoaminen ei riitä perusteeksi laista poikkeamiseen. "Kansallisella turvallisuudella" lainsäädäntöä muovaa mielensä mukaiseksi heikoilla perusteluilla Putin ja muut autoritaariset johtajat, ei oikeusvaltiona tunnettu Suomi. 

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR onkin aiheellisesti muistuttanut Suomea siitä, että oikeus hakea turvapaikkaa tulee turvata.

Suomalaisten kielteiset asenteet suhteessa turvapaikanhakijoihin ovat toimenpiteitä vaativa ongelma eikä peruste estää tai vaikeuttaa kansainvälisen suojelun hakemista

Vuonna 2021 oikeusministeriön julkaisemassa perusoikeusbarometrissä tutkittiin asenteita suhteessa väestöryhmiin muun muassa seuraavilla kysymyksillä:
  • Miltä sinusta tuntuisi, jos joku seuraavien ryhmien edustajista asuisi naapurissasi?
  • Miltä sinusta tuntuisi, jos joku perheenjäsenistäsi menisi naimisiin henkilön kanssa, joka kuuluu johonkin seuraavista ryhmistä?
Kielteisintä oli suhtautuminen romaneihin (53% koki epämukavana asumisen naapurissa, 58% koki epämukavana perheenjäsenen naimisiinmenon), maahanmuuttajiin Somaliasta (43% ja 53%), muslimeihin (38% ja 54%) sekä turvapaikanhakijoihin ja pakolaisiin (41% ja 51%).

Näin ollen ei ole yllättävää, että monet suomalaiset kannattavat turvapaikanhakijoiden maahantulon estämistä sekä kansainvälisen lain noudattamatta jättämistä, mikä voi käytännössä tarkoittaa juuri esimerkiksi ihmisen palauttamista kidutettavaksi.

Ihmisoikeuksista ei kuitenkaan tule päättää huutoäänestyksellä. Pieni valtio voi pärjätä isoja vastaan ainoastaan liittoutumalla, jota voi olla sekä sotilaallinen liittoutuminen että oikeusvaltioperustainen liittoutuminen Euroopan ihmisoikeussopimuksen muodossa. On tavallisen Suomen kansalaisenkin etu, että hänellä on mahdollisuus viedä oikeusasiansa ylikansallisen tuomioistuimen ratkaistavaksi, jos kansalliset oikeusasteet on käytetty ja hän kokee, että oikeus ei ole hänen kohdallaan toteutunut. 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioiden huomiotta jättäminen on juuri Putinin tapa hoitaa kansainvälistä politiikkaa, ja Putinin tavalla toimiminen antaa autoritaarisille johtajille ainoastaan heidän haluamansa signaalin siitä, että lakia ei tarvitse noudattaa. 

Oikeusvaltioille, oikeusperustaisuutta kannattaville sekä suurten tyranniaa vastustaville Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastustaminen on yksiselitteisesti omaan jalkaan ampumista. 

Apulaisoikeuskanslerin, Yhdenvertaisuusvaltuutetun sekä tutkijoiden maalittaminen on yksiselitteisesti tuomittavaa, ja pitäisi tuomita hallituksenkin taholta selkeämmin

On vielä syytä mainita, että julkinen keskustelu turvapaikanhakijoihin liittyen on ollut jo vuosikausia erittäin tulehtunutta ja rasismin sävyttämää, eikä ylilyönneiltä vältytty taaskaan. 

Erityisen tuomittavaa on kuitenkin se, että rasistista öyhöttämistä ovat suorastaan lietsoneet hallituspuolueen kansanedustajat ja ministerit puhuessaan yksiselitteisen rasistisesti "turvapaikkaturisteista", ääliöliberaaleista ja islamisaation estämisestä. Syntyy vaikutelma, että itse asiassa Venäjän hybridivaikuttamisoperaatio ei olekaan niin kiinnostava asia, vaan erityinen verenpaineen nousu liittyy turvapaikanhakijoihin sinänsä. 

Apulaisoikeuskansleria, Yhdenvertaisuusvaltuutettua ja muitakin virkahenkilöitä voi arvostella, mutta pienelläkin otoksella sosiaalisesta mediasta näkee, että asiaperusteita arvostelulle ei ole, vaan henkilöä vastaan käydään vastenmielistäkin kieltä käyttäen. Tämäkään ei ole yllättävää eikä ainutkertaista. Vakavaakin uhkailua ovat kokeneet aikaisemminkin esimerkiksi toimittajat , tutkijat ja myös ihan tavalliset yksityishenkilöt. 

Jatkuvan rasistisen retoriikan velloessa ja valtiovarainministerin pauhatessa islamisaatiosta saattaisi olla aiheellista kysyä, mitä tällä hetkellä kuuluu niin sanotulle rasismitiedonannolle ja miten sitä on lähdetty toteuttamaan käytännössä.


Lisäperehtymiseen:





maanantaina, marraskuuta 20, 2023

Turvapaikan hakeminen ei ole "laitonta maahantuloa" ja muita virheenkorjauksia

Turvapaikanhakijoihin liittyvässä uutisoinnissa ei riittävästi kuulu pakolaisoikeutta tuntevien asiantuntijoiden ääni. Ehkä tämän vuoksi turvapaikanhakijoita koskeviin uutisiin ja keskusteluihin päätyy suoranaisia virheitä, kun on haastateltu vain poliittista johtoa tai rajavartijoiden päällystöä.

Olisi tärkeää, että esimerkiksi Yhdenvertaisuusvaltuutetun että Pakolaisneuvonta ry:n lausunnot näkyisivät muuallakin kuin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla.  

Turvapaikanhakija ei tule "laittomasti maahan"

Yksiselitteisen virheellistä on esimerkiksi puhua turvapaikanhakijoista laittomina maahantulijoina. Rikoslain valtionrajarikospykälässä on erikseen sen 4. momentti jonka mukaan valtionrajarikoksesta ei tuomita ulkomaalaista, joka pakolaisuuden perusteella hakee turvapaikkaa tai oleskelulupaa Suomessa. Ihmisen oikeus päästä turvapaikkamenettelyyn on varsin selkeästi turvattu sekä Euroopan unionin tuomioistuimen että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä – ja myös Suomen lainsäädännössä.

Ulkomaalaislaki ei edellytä, että kansainvälistä suojelua hakevalla olisi passia tai viisumia mukanaan. Viisumeja ei edes myönnetä kansainvälisen suojelun hakemista varten. Ei kaikilla ole edes mahdollisuutta saada kansallista passia.

Turvapaikan hakemisesta onkin suhteellisen selkeä kaaviokuva Maahanmuuttoviraston kotisivuilla

Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämisen estäminen on laitonta

Virheellistä on myös väittää, että muitta mutkitta voisi laittaa ”koko itärajan kiinni”. Jos se tarkoittaisi sitä, että Venäjältä tulevalla henkilöllä ei ole mitään tosiasiallista mahdollisuutta jättää kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, on kyseessä yksiselitteisesti laiton toimenpide. Ihmisen pitää pystyä selvittämään se, tarvitseeko hän kansainvälistä suojelua vai ei. 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytäntö asiassa on varsin selvä. Kirjoitinkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista lokakuussa 2021

Tuon ajankohdan jälkeen on tullut lisääkin EIT:n ratkaisuja, jotka vahvistavat aikaisempaa tulkintalinjaa. Näitä ovat esimerkiksi

A.I ja muut vs. Puola 39028/17 30.6.2022


Lainaan tässä kohtaa itseäni, koska uusien tuomioiden peruslähtökohta palautuskiellon eli ns. non-refoulement-periaatteen rikkomisen osalta on sama kuin aikaisemmissakin tuomioissa:

"Jos henkilö palautetaan ilman että hänen turvapaikkahakemustaan tutkitaan, ei voida tietää olisiko henkilöllä perusteet kansainvälisen suojelun saamiseen.

Jos esimerkiksi Irakin, Afganistanin tai Syyrian kansalainen palautetaan Puolan rajavartijoiden toimesta Valko-Venäjälle ilman että hänen turvapaikkahakemustaan otetaan käsittelyyn, Puola rikkoo (kuten tapauksessa D.A ja muut vs. Puola) ensinnäkin Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) artiklaa 3 (kidutuksen kielto). 

Palautuskielto pitää näet sisällään myös ketjupalautusten kiellon eli sen, että Puola ulkoistaisi Syyriaan kidutettavaksi lähettämisen Valko-Venäjän valtiolle. Toisaalta Puola rikkoo EIS:n artiklaa 13 (oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon) sekä EIS:n 4. lisäpöytäkirjan artiklaa 4, joka kieltää summittaiset palautukset."

Venäjä ei ole "turvallinen" maa jonne voi "palauttaa" henkilön jolla ei ole siellä mitään laillista asemaa ollutkaan

Venäjän kautta tulemisen perusteella ei voi tietää tarvitseeko henkilö kansainvälistä suojelua. Ainoastaan asianmukaisesti toteutetun turvapaikkamenettelyn perusteella voi tietää, tarvitseeko henkilö kansainvälistä suojelua vai ei. Myöskään sukupuoli ei kerro mitään suojelun tarpeesta. 

Hakijoissa on Esimerkiksi Afganistanin, Jemenin ja Syyrian kansalaisia. Näissä maissa on paljon olosuhteita joiden vuoksi henkilöille on suojeluasema myönnetty.

Jos turvapaikkamenettelyssä ilmenee, että henkilö ei kansainvälistä suojelua tarvitse, voi hänet palauttaa Venäjälle vain jos henkilöllä on oleskelulupa Venäjällä. Jos henkilö ei tarvitse kansainvälistä suojelua eikä hänellä ole oleskelulupaa Venäjällä, hänet voidaan palauttaa lähtömaahansa. Maasta poistamisia tehdään jatkuvasti. Esimerkiksi vuonna 2022 poliisi poisti maasta yhteensä 1 740 henkilöä (2021: 1 704), joista saatettuna poistettiin yhteensä 285 (2021: 161) henkilöä.

Kuten edellä mainituista EIT- tuomioista ja ketjupalautusten kiellosta erityisesti käy ilmi, Suomen oikeudenkäyttöpiirissä olevaa ihmistä jolla ei ole mitään laillista asemaa Venäjällä ja jonka tarvetta kansainväliseen suojeluun ei ole tutkittu, ei voi käskeä menemään "takaisin Venäjälle hakemaan turvapaikkaa". Putinin autoritaarinen Venäjä vainoaa kansalaisjärjestöjä, oppositiota sekä vähemmistöjä ja toteuttaa aggressiivista hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Se ei ole "turvallinen valtio" eikä sellaiseksi muuttunut yhtäkkiä parissa päivässä sen vuoksi, kun yritetään löytää verukkeita turvapaikanhakijoiden laittomille takaisintyönnöille kyseiseen maahan. 

Myös päivitetty rajavartiolaki turvaa oikeuden hakea kansainvälistä suojelua

Selvää on, että Venäjä käyttää turvapaikanhakijoita hybridivaikuttamisen välineenä. Muun muassa Rajavartiolain §16 mahdollistaa monipuoliset toimenpiteet tällaisissa tilanteissa toimimiseen. Siihen on myös sisällytetty viidenteen momenttiin oikeus kansainvälisen suojelun saamiseen: 

"Tässä pykälässä tarkoitetuilla toimenpiteillä ei saa estää Suomen kansalaiselle kuuluvaa oikeutta saapua maahan tai jokaisen oikeutta lähteä maasta eikä loukata vapaata liikkuvuutta koskevan Euroopan unionin lainsäädännön piiriin kuuluvien henkilöiden oikeuksia eikä kenenkään oikeutta kansainvälisen suojelun saamiseen."

Näin ollen valtionrajalla tulee aina olla avoinna rajanylityspaikkoja sellainen määrä, että mahdollisuus kansainvälisen suojelun hakemiselle säilyy todellisena ja tehokkaana. Asia on mainittu, EIT:n oikeuskäytäntöön viitaten, myös rajavartiolain esitöissä:

"Viimeaikaisessa joukkokarkotuksen kieltoa koskevassa ratkaisussaan (N.D. ja N.T. v. Espanja, 8675/15 ja 8697/15, 13.2.2020) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että niiden sopimusvaltioiden osalta, joiden raja muodostaa myös Schengen-alueen ulkorajan, Euroopan ihmisoikeussopimuksen oikeuksien tehokas toteutuminen edellyttää, että valtiot mahdollistavat laillisia väyliä maahan pääsemiseksi valtion rajalle saapuneille. Tuomioistuimen mukaan näihin keinoihin kuuluu tosiasiallinen mahdollisuus jättää kansainvälistä suojelua koskeva hakemus.

Edellä kuvattu tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomi ei voi missään tilanteessa kieltäytyä vastaanottamasta turvapaikkahakemuksia ilman, että toimenpiteellä loukattaisiin perustuslakiin, Suomea velvoittaviin EU-säädöksiin ja kansainvälisiin velvoitteisiin sisältyvää palautuskiellon periaatetta."

Oikeus kansainvälisen suojelun saamiseen ei poista mahdollisuutta valtionrajan tehokkaaseen valvontaan. 

Turvapaikanhakijamäärien vuositason kertomatta jättäminen ei ole perusteltua

Turvapaikanhakijamääristä puhuttaessa ja uutisoitaessa olisi tarpeen kertoa se, missä määrissä hakijamäärät ovat Suomessa vuositasolla. Näin selviäisi turvapaikanhaun todellinen mittakaava ja myös Rajavartiolaitoksenkin esiin tuoma seikka siitä, että valmius toimia tilanteessa on hyvä. Kovinkaan monessa uutisessa ei ole kerrottu, että esimerkiksi vuonna 2022 Suomessa jätettiin 5827 turvapaikkahakemusta. Vuonna 2023 on 15.11 mennessä jätetty 3568 turvapaikkahakemusta. Tämän kokonaisuuden perusteella viimeaikainen masinoitu rajaliikenne näyttää hyvin pieneltä siitä käytyyn julkiseen - paikoin myös paniikinomaiseen- keskusteluun nähden. 

Lienee hyvä muistaa, että Suomi on tehnyt vuosina 2022 ja 2023 15.11 mennessä 62 613 tilapäisen suojelun päätöstä laajan konsensuksen vallitessa. Näidenkin lukujen valossa monen suhtautuminen Lähi-idästä tuleviin on hyvin erilaista kuin ukrainalaisiin, vaikka sekä ukrainalaisia että muita koskee sama asia: kansainvälistä suojelua tulee myöntää silloin kun sille on tarve, ja kaikkia tulee kohdella asianmukaisesti ja yhdenvertaisesti. Venäjän valtion toiminta ei saa synnyttää vihaa syyrialaisia, afganistanilaisia tai irakilaisia kohtaan, joilla ei ole osaa tai arpaa Venäjän valtion toimintaan.

tiistaina, lokakuuta 17, 2023

Lausunto: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi

Olen valmistellut Lohjan kaupungin lausunnon koskien hallituksen esitystä kotoutumislain muuttamisesta.

Lohjan kaupunginhallitus on hyväksynyt lausunnon kokouksessaan 9.10.2023 ja lausunto on 16.10.2023 lähetetty osoitteeseen lausuntopalvelu.fi, josta se on luettavissa.

Lausunnon löytämisen helpottamiseksi laitan lausunnon luettavaksi myös tähän.

Hallituksen esityksen taustoineen voi lukea lausuntopalvelusta.

***

Lohjan kaupungin lausunto

61§ Kotoutumislain korvaukset

Laskennalliset korvaukset:

Lakiesityksen johdanto-osiossa todetaan: "Useat kunnat sekä Suomen Kuntaliitto ovat pitäneet laskennallisen korvauksen tasoa nousseisiin kustannuksiin nähden jo pitkään riittämättömänä".

Lohjan kaupunki yhtyy tähän näkemykseen. Laskennallisen korvauksen korvausajan lyhentäminen on vääränsuuntainen toimenpide suhteessa kunnissa esiintyvään todennettuun rahoitustarpeeseen.

Korvausajan lyhentäminen johtaa kuntien tarjoamien kotoutumispalveluiden heikentymiseen ja vaikeuttaa oikea-aikaisen ohjauksen ja neuvonnan saamista. Tällä on kotoutumista heikentävä vaikutus.

On valitettavaa, että hallituksen esityksessä annetaan kuntien kotoutumisen edistämisen palveluista harhaanjohtava kuva. Useissa kohdissa esitetään ikään kuin uutena ja uusia positiivisia kustannusvaikutuksia lisäävänä asiana, että asiakkaan omatoimisuuden ja itsenäisen asioiden hoitamisvastuun vahvistaminen vähentäisi kunnan tehtäviä nykyisestä. Asiakkaan omatoimisuuden ja itsenäisten asiointitaitojen vahvistaminen on kotoutumispalveluiden päätehtävä jo tällä hetkellä. Laskennallisten korvausten pienentäminen ei tuo tähän asiaan muutosta. Rahoituksen vähentäminen ainoastaan hidastaa ja vaikeuttaa tämän tavoitteen toteutumista.

Esityksessä viitataan useissa kohdissa ”kaupassa käymisessä avustamiseen”, ikään kuin kuntien maahanmuuttajapalvelut laajamittaisesti toteuttaisivat tällaista tehtävää. Väitteelle siitä että kuntien maahanmuuttajapalvelut laajamittaisesti auttaisivat ”kaupassa käymisessä”, ei esitetä mitään perusteluja tai tutkimukseen pohjautuvaa tietoa. Tehtävää ei myöskään mainita TEM:n ohjeessa kotoutumisen edistämisestä (VN/33700/2022), joten herää kysymys, mistä ylipäänsä on syntynyt mielikuva siitä, että kaupassa käyminen olisi jotenkin keskeisessä roolissa kotoutumista edistävän viranomaisen työssä.

Lohjan kaupungin maahanmuuttajapalvelut auttaa vasta maahan tullutta kiintiöpakolaisryhmää tai kansainvälistä suojelua saaneen vasta maahan tullutta perhettä kaupassa käymisessä vain välittömästi maahantulon jälkeisinä päivinä, osana yleistä kuntaan ja sen palveluihin perehdyttämistä. Vasta maahan tulleen asioinnissa ohjaaminen välttämättömissä arjen asioissa välittömästi maahantulon jälkeisinä päivinä on paitsi välttämätöntä, myös lähtökohtaisesti kunnan tehtävä. Asiointiin perehdyttämisen tarve välittömästi maahantulon jälkeen ei vielä suoranaisesti kerro sosiaalihuollon palvelutarpeesta.

Lohjan kaupunki haluaa painottaa, että tälläkään hetkellä maahanmuuttajapalveluissa ei avusteta ketään kaupassa asioinnissa eikä missään muussakaan asiassa, jos ammattilaisen arvio on, että asiakas selviää tehtävästään itsenäisesti. Kunnassa tehdään kotoutumislain mukaisesti kotoutumisen palvelutarpeen arvio sekä kotoutumissuunnitelma, joiden avulla seurataan systemaattisesti asiakkaan etenemistä kotoutumisen polulla, tavoitteena itsenäinen kuntalaisuus. Kunta tekee hyvinvointialueen kanssa laaja-alaisen kotoutumissuunnitelman henkilöille, joilla sosiaalihuollon tarpeita on.

Ei ole olemassa mitään viitteitä siitä, että ohjaus ja tuki kohdentuisi kunnissa epätarkoituksenmukaisesti tai liiallisena todelliseen tarpeeseen nähden, eikä tällaiselle esitetä hallituksen esityksessäkään mitään perusteluja tai tutkimusnäyttöä. Päinvastoin: rahoitus on tällä hetkellä riittämätöntä välttämättömimmänkin ohjauksen ja neuvonnan toteuttamiseen. Useat kunnat sekä Kuntaliitto ovat aiheesta myös viestineet vuosikausia.

TEM:n julkaisu ”maahanmuuttajien matalan kynnyksen ohjaus-ja neuvontapalvelut – selvityksen loppuraportti” (TEM 2020:27) antaa osviittaa siitä, millaisissa aiheissa maahanmuuttajapalvelut palvelevat asiakkaitaan, olkoonkin että kyseinen raportti käsittelee tieto- neuvonta- ja ohjauspalveluita. Yleisimpiä asioinnin aiheita ovat päätösten ja prosessien selventäminen, lomakkeiden täyttöön liittyvät asiat, Kelaan liittyvät asiat, oleskelulupa-asiat, talousasiat (verotus, velat, laskut, pankki- ja kuluttaja-asiat), yhteydenotot toisiin viranomaisiin, työhön liittyvät asiat, asumiseen liittyvät asiat ja perhe-elämään liittyvät asiat (lasten koulu, päivähoito), koulutukseen liittyvät asiat sekä terveydenhuoltoon liittyvät asiat.

Hallituksen esityksen perustelut kunnille suunnatun laskennallisen korvauksen leikkaamiselle perustuvat siis täysin virheelliseen tilannekuvaan ja virheellisille oletuksille siitä, mitä kuntien maahanmuuttajapalveluissa ylipäänsä tehdään, vaikka tutkimustietoa ja selvityksiä aiheesta on saatavilla ja myös lainvalmistelusta vastaavan ministeriön eli TEM:n julkaisusarjassa julkaistuina. Näin ollen myös odotukset siitä, että maahanmuuttajapalveluiden toiminta tai asiakkaan suomen kielen taitojen ja asiointitaitojen kehittyminen voisi merkittävällä tavalla ”tehostua” vain kuntien rahoitusta vähentämällä, ovat epärealistisia ja vailla pohjaa. Todennäköisempää on, että tapahtuu se mitä kuvataan hallituksen esityksen ”Ehdotukset ja niiden vaikutukset” -kohdassa 4.2.3:


” Riskinä on, että korvausajan lyhentyminen johtaisi kuntien ja hyvinvointialueiden tarjoamien kotoutumispalveluiden heikentymiseen. Heikentyminen voisi hidastaa kotoutumista ja työllistymistä ja siten vaikuttaisi kielteisesti maahanmuuttaneiden taloudelliseen asemaan (ks. Kiviholma & Karhunen, 2022; Sarvimäki & Hämäläinen, 2016). Esityksellä voisi olla välillisiä vaikutuksia myös maahanmuuttaneiden perheiden hyvinvointiin ja kotoutumiseen. Vanhempien kotoutumisen tuki vaikuttaa tutkitusti heidän lastensa koulutus- ja työllisyyspolkuihin (Pesola & Sarvimäki, 2022) ja vähentää poikien rikoksilla oireilua (Foged ym., 2023).”

Tulkitsemisen kustannukset

Hallituksen esityksessä esitetään laskennallisten korvausten lyhentämistä. Tällä hetkellä kansainvälistä suojelua saavien ja heidän perheenjäsentensä tulkkauskustannukset korvataan KEHA-keskuksesta todellisia kustannuksia vastaavasti korvaushakemuksia ja tulkkaustositteita vastaan. Jo aiempi lakimuutos, jossa 1.1.2025 lähtien tulkkauskustannuksia ei korvata enää todellisia kustannuksia vastaavasti vaan tulkkauskustannukset sisällytetään osaksi laskennallista korvausta, lisää kuntien kustannuspainetta tulkkauskulujen osalta merkittävästi. On harhaanjohtavaa puhua korvausten ”yksinkertaistamisesta” tilanteessa, jossa todellinen muutos kuntien käytäntöihin on ennen kaikkea kunnille suuntautuvan tulkkauskustannuspaineen lisääntyminen.

Hallituksen esityksessä viivataan oikeansuuntaisesti vuoden 2019 kuntakyselyyn, jonka mukaan valtion korvaamat kustannukset ovat noin 70-80% kaikesta kunnassa tehdystä tulkkauksesta. Tällöin on päivänselvää, että siirtyminen todellisia kustannuksia vastaavasta korvaamisesta laskennalliseen korvaamiseen aiheuttaa kunnille merkittäviä menopaineita tulkkauskustannusten osalta. Jos myös laskennallisia korvauksia vielä lyhennetään, tulee kustannuspaine kunnille lisääntymään entisestään. Tämä on vakavalla tavalla ristiriidassa kotoutumisen edistämisestä annetun lain sen perusperiaatteen kanssa, jonka mukaan päävastuu kotoutumisen edistämisestä on kunnilla. On yksinkertaisesti väärin yhtäältä lisätä kuntien lakisääteisiä vastuita kotoutumisen edistämisessä ja samanaikaisesti vähentää kunnille suunnattavaa rahoitusta lakisääteisten tehtävien toteuttamisen osalta.

Kuten muussakin ohjaustyössä, kunnan työntekijät tilaavat tulkkia vain silloin kun se on välttämätöntä, ja läsnäolotulkkausta käytetään vain kun se on välttämätöntä. Esimerkiksi pankkipalveluiden avaamisen kohdalla läsnäolotulkkaus on ainut, pankkien sanelema vaihtoehto. Tulkkausta käytetään kunnan maahanmuuttajapalveluiden ohjauksen ja neuvonnan tilanteissa (edellä on jo mainittu yleisimpiä asioinnin aiheita). Lisäksi koulut ja päiväkodit tilaavat tulkkia esimerkiksi varhaiskasvatuskeskusteluun, koulupalavereihin ja muuhun välttämättömään ja lapsen edun kannalta tärkeään työhön, jolla varhaiskasvatuksen tai koulun sekä huoltajien välinen kommunikaatio ja yhteistyö mahdollistuu.

Hallituksen esityksessä esitetään useissa kohdin epärealistisia ja empiiriseen näyttöön täysin pohjautumattomia väitteitä tulkkaustarpeen vähenemisestä. Esimerkiksi kotoutumissuunnitelman tavoitteellisen keston mekaaninen lyhentäminen ei vaikuta millään tavalla kotoutumisprosessiin, kielenoppimiseen tai tulkkaustarpeeseen, vaan kyseessä on yksiselitteisesti vain heikennys palveluihin. Se rinnastuu esimerkiksi peruskoulun keston lyhentämiseen yhdeksästä vuodesta seitsemään vuoteen. Tällaisen muutoksen vaikutus olisi ainoastaan se, että peruskoulu päätetään vähäisemmällä taitotasolla, eikä se parantaisi oppimistuloksia.

On täysin yksiselitteistä, että mikäli valtionrahoitusta vähennetään, kunnat joutuvat kattamaan nykyistä suuremman osuuden tulkkauksen ja muiden kotoutumista edistävien palveluiden kokonaiskustannuksista.

Maksu käyttämättä jääneen tapaamisen tulkkauskustannuksesta (32 a §)

Pykälällä ehdotetaan tulkitsemisen kustannuksia asiakkaan kustannettavaksi tilanteessa, jossa henkilö on jättänyt perusteetta saapumatta hänelle varattuun tapaamiseen.

Esitöissä viitataan erinäisiin hyväksyttäviin syihin, joissa tulkkauskustannusten perimisestä voidaan luopua: hyväksyttäviä syitä voivat olla ”ainakin sellaiset äkilliset olosuhteisiin liittyvät syyt, jotka ovat asiakkaan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella ja jotka eivät ole olleet asiakkaan tiedossa, kun aikaa on varattu.”

Lisäksi esitöissä viitataan tilanteisiin, joissa perimisestä voidaan luopua, jos se on asiakkaan kohdalla ilmeisen kohtuutonta. Näitä tilanteita voivat olla esimerkiksi ”asiakkaan nuori ikä, pitkittynyt vaikea elämäntilanne, kehitysvammaisuus, muistisairaus, neuropsykiatriset häiriöt tai mielenterveysongelmat.”

Lohjan kaupunki katsoo, että lakiesityksen muissa kohdissa viitataan kohtaan 32 a § sillä ajatuksella, että asialla voisi olla myönteisiä kustannusvaikutuksia kunnille. Lohjan kaupunki pitää tällaisia huomioita epärealistisina. Ensinnäkin hyväksyttävien syiden ja kohtuuttomuustekijöiden arviointi on pakostikin julkisen vallan käyttöä, jolloin asiassa tulee tehdä viranhaltijapäätös kirjallisesti. Tämä vie pakostikin viranhaltijan työaikaa – ja rahaa.  Asiakkaan laskuttamisesta ja laskun perimisestä ja siihen liittyvän järjestelmän rakentamisesta koituu kunnille myös kustannuksia.

Lakiesityksen kohdassa ei viitata tutkimustietoon tai selvityksiin, joista kävisi ilmi se, kuinka laaja ongelmailmiö, ja kuinka isoilla kustannuksilla, varatuille ajoille saapumatta tuleminen kustannusmielessä tällä hetkellä on. Vaarana on, että rakennetaan asiakkaan oikeusturvan kannalta ongelmallinen ja työllistävä perimisen järjestelmä, jonka hyödyt kunnille jäävät vähäisiksi. Tällä hetkellä Lohjan kaupungin kokemus on, että varatuille ajoille tulematta jättäminen on ongelmana vähäinen, ja usein syynä on ollut hallituksen esityksestäkin löytyvä hyväksyttävä tai kohtuuttomuusperusteisiin viittaava syy. Usein varattu puhelintulkki on myös pystytty käyttämään toiselle asiakkaalle, mikäli tulkkaus on jäänyt käyttämättä.

Alaikäisenä yksin tulleiden tuki (34, 69 §)

Pykälässä esitetään kotoutumislain mukaisen aikuistumisen tuen ikärajan laskemista 25 vuodesta 23 vuoteen, koska myös lastensuojelulain mukaista aikuistumisen tuen ikärajaa ollaan laskemassa 25 vuodesta 23 vuoteen.

Lohjan kaupunki huomauttaa, että yksintulleet alaikäiset ovat haavoittuvassa asemassa oleva ryhmä hyvin monella tavalla, ja tästä syystä jälkihuollon ikärajaa ei tule laskea. Näin ollen kohtaa koskien on syytä huomioida lausunnot, joita on annettu lastensuojelulain muuttamista koskeviin esityksiin. Aiheessa voitaneen viitata muun muassa Lastensuojelun Keskusliiton lausuntoon koskien lastensuojelulain ja varhaiskasvatuslain muuttamista, jossa painotetaan erityisen haavoittuvassa asemassa olevien nuorten monipuolisen ja pitkäkestoisen tuen tarpeellisuutta.

44§ Pakolaisten vastaanotto

Pykälämuutoksella on tarkoitus täsmentää, että sosiaali-ja terveydenhuollon tehtävät ovat hyvinvointialueen vastuulla.

Lohjan kaupunki katsoo, että sosiaali-ja terveydenhuollon tehtävistä ja niiden kuulumisesta hyvinvointialueen vastuulle säädetään jo tällä hetkellä kattavasti sekä sosiaali-ja terveydenhuollon lainsäädännössä että kotoutumisen edistämisen lainsäädännössä. Pykälämuutoksella haettua täsmennystä voi näin ollen pitää tarpeettomana. Kunnan ja hyvinvointialueen työnjaosta on tarkemmin säädetty TEM:n ohjeessa VN/33700/2022 22.12.2022 ”Työ-ja elinkeinoministeriön ohje kotoutumisen edistämisestä 1.1.2023 alkaen”. Mikäli kunnan ja hyvinvointialueen työnjakoon halutaan tehdä täsmennyksiä, lienee riittävää tehdä täsmennykset kyseiseen ohjeeseen.

Pykälämuutoksen perusteluissa on puutteita ja mainitsematta jääneitä asioita koskien kunnan tehtäviä ja hyvinvointialueen tehtäviä kansainvälistä suojelua saavien vastaanotossa. Yksi merkittävä seikka on se, että niin sanotulle kuntapaikalle ohjataan pääsääntöisesti henkilöitä, joilla on sosiaali-ja terveydenhuollon palveluiden tarpeita. Esimerkiksi Lohja on vastaanottanut kuntapaikalle 2023 tilapäistä suojelua saaneita ukrainalaisia, jotka ovat pyörätuolissa tai joilla on muu liikkumista estävä sairaus tai vamma. Näin ollen esitöihin kirjattu periaate ”tarkoitus on kuitenkin maahanmuuttajan omaa vastuuta korostavan hallitusohjelmakirjauksen mukaisesti, että kuntapaikalle ohjattu henkilö kalustaa asunnon ja hankkii tarvitsemansa käyttötavarat pääasiassa itse” on kohtuuton ja toimimaton.

Kuntapaikalle tulevien henkilöiden kohdalla kunta tekee asuntoa koskien asuntovarauksen Lohjan vuokra-asunnot Oy:lle, varaten asunnon yleensä kuukaudeksi. Tämän kuukauden aikana asuntoon tulevalla perheellä on mahdollisuus jättää asuntohakemus, saada asuntotarjous asuntoon, hakea tarvittaessa perustoimeentulotuki sekä vuokravakuus ja toimittaa vuokranantajan vaatimat liitteet vuokrasopimuksen allekirjoittamiseksi (ARA-asuntojen kohdalla esitäytetty veroilmoitus ja tulotiedot sekä KELA:n myöntämä vuokravakuus ) ja tämän jälkeen allekirjoittaa vuokrasopimus, jotta asuminen ja vuokranmaksu on mahdollista aloittaa. Asiakkuus esimerkiksi vastaanottokeskuksessa päätetään. Tällöin on vain ja ainoastaan kohtuullista ja järkevää, että asunto on kalustettu ennen sisäänmuuttoa, koska kuntapaikalle vastaanotettavilla henkilöillä ei ole enää vuokrasuhteen alkaessa mitään muuta paikkaa yöpyä kun vain asunto, johon he ovat solmineet vuokrasopimuksen. Lisäksi sairaiden ja esimerkiksi pyörätuolissa olevien vammaisten kohdalla on usein niin, että heillä ei ole mahdollisuutta kalustaa asuntoa itse, ja asuminen edellyttää sitä, että asunnossa on esimerkiksi sängyt patjoineen jo hankittuina. Usein on näet niinkin, että vammaisen ja sairaan tarpeisiin soveltuvaa sänkyä ja patjaa ei ole saatavilla välittömästi, vaan se tulee tilata etukäteen. Asunnon ollessa varattuna ja ennen asukkaan sisäänmuuttoa, asunnon avaimet voivat olla vain asunnon varanneella taholla eli kunnalla. Kunta näet myöntää kuntapaikat ja varaa asunnot kuntapaikalle valittaville henkilöille.

TEM:n olemassaoleva ohje VN/33700/2022 22.12.2022 antaa nykymuodossaan hyvät lähtökohdat kuntapaikalle tulevien henkilöiden asuntojen kalustamiseen sekä kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyöhön.  On järkevää, että hyvinvointialue tekee ennakollisesti ne sosiaali-ja terveydenhuollon päätökset, joita hyvinvointialue voi tehdä, mukaan lukien täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen päätökset. On ainoastaan järkevää, että hyvinvointialue hankkii asuntoon ne välttämättömät kalusteet joiden hankkimiseen on sosiaalihuollolliset perusteet, ja kunta voi hankkia esimerkiksi Kierrätyskeskusta, kolmatta sektoria ja vapaaehtoisia hyödyntämällä sellaisen kalustuksen, joka mahdollistaa tosiasiallisesti asumisen aloittamisen päivänä kun asukkaan vuokrasopimus alkaa. Tällaisesta yhteistyöstä ja sen täsmentämisestä on mahdollista säätää edellä mainituin ohjeen tasoisesti, ei säädöstasoisesti.

Pykälää koskevissa esitöissä on seuraava lause: ” Pääministeri Orpon hallitusohjelmassa on kirjaus, jonka mukaan perutaan uuden kotoutumislain myötä kunnille lisättäviä tehtäviä, kuten kaupassa käymisen avustaminen”. Lienee syytä mainita, että kunnalle ei ole säädetty tällaista tehtävää uuden kotoutumislain myötä eikä siitä ole mainintaa myöskään edellä mainitussa ohjeessa VN/33700/2022 22.12.2022.

keskiviikkona, lokakuuta 13, 2021

Ulkomaalaislain muuttaminen on välttämätöntä lapsen edun ja perhe-elämän suojan kannalta

Kansainvälistä suojelua saaneiden ihmisten oikeus perhe-elämän suojaan ei toteudu tällä hetkellä. Tämä on asia, jonka olen nähnyt omassa työssänikin varsin monta kertaa. Suomessa asuva alaikäinen kansainvälistä suojelua saanut lapsi ei ole saanut laillista huoltajaansa Suomeen, vaikka perhesiteestä ei ole Maahanmuuttovirastonkaan mukaan mitään epäselvyyttä, sukulaisuus on DNA-testillä todennettu, kaikkien henkilöllisyys on varmennettu ja yhteistä perhe-elämää on vietetty. Alaikäisen lapsen ero omasta perheestä ja huoli Afganistanissa olevien omaisten kohtalosta Talebanin kynsissä vaikuttaa Suomessa olevan lapsen päivittäiseen pärjäämiseen ja keskittymiskykyyn. 

Myöskään huoltaja ei aina saa lastaan Suomeen. Eräässä tapauksessa toissijaista suojelua Suomesta saaneen kurdinaisen kaksi alaikäistä lasta haki oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Nainen oli hakenut kansainvälistä suojelua 2015 ja saanut oleskeluluvan 2016. Nainen oli paennut pienemmän lapsensa kanssa kun taas kaksi isompaa lasta jäivät tuttavien luo Irakiin, koska kaikkien 4 henkilön pakenemiseen ei ollut taloudellisia edellytyksiä. Tässäkään tapauksessa perhesiteestä ja sen jatkumisesta ei ollut mitään epäselvyyttä Maahanmuuttovirastonkaan mukaan. Tässä kohtaa naiselta edellytettiin kuitenkin turvattua toimeentuloa joten päätös oli kielteinen. Sipilän hallitus oli juuri muuttanut ulkomaalaislakia siten (laki astui voimaan 1.7.2016), että toissijaista suojelua saavilta edellytetään turvattua toimeentuloa.

Kirjoitin aiheesta 2016 huhtikuussa kun kyseistä lapsen edun ja perhe-elämän suojan vastaista lakimuutosta vielä kaavailtiin. Kyseinen muutos oli täysin kohtuuton ja järjetön, koska perheenyhdistämisten tilanne oli jo ennen lakimuutosta tehty aiemmilla lakimuutoksilla lapsen edun vastaiseksi. Pakolaisneuvonta ry tutki lapsen edun arviointia tuomioistuinten turvapaikkapäätöksissä 2014 ja perhesidepäätöksissä. Käytännössä lapsen etua ei juuri arvioitu tai se tehtiin pinnallisesti. Kirjoitin jo 2011 siitä, kuinka perheenyhdistämistä on vaikeutettu monilta osin kyseenalaisella tavalla. Kirjoitin samalla, kuinka pahasti todellisuudesta irrallaan julkinen keskustelu ja poliitikkojen väitteet perheenyhdistämisen helppoudesta ovat.

Kielteiseen perhesidepäätökseen liittyvien asioiden läpikäynti asiakkaan kanssa on hankalaa. Kun kävin edellä mainitun kurdinaisen kanssa päätöstä ja muutoksenhakumahdollisuutta läpi, hän ymmärrettävästi rupesi itkemään aika paljon. Itse olin tilanteessa rauhallinen mutta ajattelin mielessäni, että minun puolestani tällaisia asioita saisivat tulla asiakkailleni selittämään ne henkilöt, joiden mielestä perheenyhdistäminen on helppoa. 

Syyksi kielteiselle oleskelulupapäätökselle perheoleskeluluvissa on ollut usein se, että perhesiteen väitetään katkenneen vapaaehtoisesti ilman pakottavaa syytä. Tämä peruste on omituinen etenkin sellaisten henkilöiden kohdalla, joille on myönnetty ulkomaalaislain mukainen pakolaisasema tai toissijaista suojelua. Tällaisissa tapauksissa Maahanmuuttovirasto on nimenomaisesti todennut, että henkilö tarvitsee kansainvälistä suojelua ja pakoon lähtemiselle on ollut pakottava Suomen ulkomaalaislain mukainen syy. 

Lapsen edun toteutumista perhesidepäätöksissä onkin tutkittu verrattain hyvin edellä mainitsemieni selvitysten lisäksi. Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvitys "Lapset ilman perhettä – Kansainvälistä suojelua saaneiden alaikäisten perheenyhdistäminen" toteaa, että lapsen oikeudet eivät toteudu perheenyhdistämispäätöksissä. Jaana Palander ym. ovat kirjoittaneet aiheesta hyvin artikkelissaan "Ihmisoikeusminimalismi ja poliittinen tahto erottaa perheitä". He ovat käyneet läpi 2010-luvulla ulkomaalaislakiin jatkuvasti tehtyjä muutoksia, jotka ovat kasautuessaan tehneet kansainvälistä suojelua saaneiden perheiden yhdistämisestä lähestulkoon mahdotonta. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että kyse on nimenomaan ydinperheiden jäsenistä: joko alaikäisistä lapsista tai heidän isistä ja äideistään, joista Suomessa asuva henkilö (lapsi, puoliso tai huoltaja) on saanut ulkomaalaislain mukaista kansainvälistä suojelua. 

Elina Pirjatanniemi ym. ovat tehneet laajemman selvityksen "Ulkomaalaislain ja sen soveltamiskäytännön muutosten yhteisvaikutukset kansainvälistä suojelua hakeneiden ja saaneiden asemaan", jossa todetaan 29.5.2015 - 6.6.2019 tehdyt ulkomaalaislain muutokset osittain kohtuuttomiksi. Siksi selvityksessä esitetään muun muassa perheenyhdistämisen turvaamista yhdenvertaisesti kansainvälistä suojelua saaneille.

Koska nykyinen lainsäädäntö synnyttää täysin kohtuuttomia tilanteita, joissa estetään todennetusti oikeiden huoltajien mahdollisuus elää perhe-elämää todennetusti oikeasti alaikäisten lastensa kanssa, lakia pitää muuttaa. Siksi aiheesta on tehty hallituksen esitys ulkomaalaislain muuttamiseksi

Keskeisiä muutoksia esityksessä on kaksi. Ensinnäkin toimeentuloedellytyksestä luovutaan toissijaista suojelua saaneiden osalta. Tältä osin kyseessä on ainoastaan paluu tilanteeseen joka vallitsi ennen 1.7.2016. Kyseistä vuoden 2016 muutosta ei edes olisi ikinä pitänyt tehdä. Kuten kirjoitin 2016 perheenyhdistämisdirektiivin tulkintaohjeista ja UNHCR:n kommenteista, toissijaista suojelua saaneiden asema ei eroa pakolaisaseman saaneiden asemasta, eikä heitä tulisi kohdella keskenään eriarvoisesti perhe-elämää koskevissa päätöksissä. UNHCR on kommentissaan aiheellisesti viitannut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan kiellettyjä syrjintäperusteita eivät ole vain synnynnäiset, henkilöön liittyvät syyt, vaan ihmisoikeussopimuksen 14 artikla syrjinnänkiellosta koskee myös esimerkiksi henkilön ulkomaalaisoikeudellisen statuksen perusteella määräytyvää kohtelua.

Toinen keskeinen muutos on muutos ulkomaalaislain §36 pykälään. Tässä muutoksessa lauseeseen "oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen" lisätään lause "jos perheenkokoaja on kansainvälistä suojelua saava alaikäinen, voidaan oleskelulupa perhesiteen perusteella jättää myöntämättä vain, jos perheenyhdistäminen Suomessa olisi lapsen edun vastaista". 

Tämäkin pykälämuutos on erittäin tarpeellinen. Tällä hetkellä päätöskäytäntö on synnyttänyt yksiselitteisen kohtuuttomia tilanteita, joissa Suomesta kansainvälistä suojelua saaneelta alaikäiseltä lapselta estetään mahdollisuus perhe-elämän suojaan oman äidin kanssa, vaikka pakoon esimerkiksi Afganistanista on selvästi lähdetty pakottavasta syystä. Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunnossa todetaan: 

"Nykytilanteessa päätöksentekijä on voinut ensin todeta lapsen olleen kansainvälisen suojelun tarpeessa ja tämän jälkeen arvioida, että lapsi on lähetetty Suomeen, jotta vanhemmat saisivat oleskeluluvat, eikä sen vuoksi, että lapsi on ollut kansainvälisen suojelun tarpeessa. Valtuutetun näkemyksen mukaan käytäntö ei nykytilassakaan ole riittävässä määrin perustunut lakiin. Esitetty muutos korjaa nykytilanteen vastaamaan UlkL 114 §:stä ilmenevää pääsääntöä, jonka mukaan kansainvälistä suojelua saaneen perheenjäsenelle 'myönnetään' oleskelulupa perhesiteen perusteella."

Yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvät seikat säilyvät jatkossakin (UlkL 36 § 1. mom.) oleskeluluvan saamisen esteenä. Myös selvästi virheellisten tietojen antaminen ja viranomaisen harhauttaminen on jatkossakin oleskeluluvan myöntämättä jättämisen peruste. Maahanmuuttoviraston lausunnossa lakiluonnosta koskien näet väitetään lapsen edun ensisijaisuutta koskevan huomion olevan niin "ehdottomassa muodossa", että olisi olemassa riski §36 pykälän soveltamatta jättämisestä. Tämä Maahanmuuttoviraston huomio ei pidä paikkaansa. Maahanmuuttoviraston lausuntoa lukiessa käy pakosti mielessä, miten Maahanmuuttovirastossa ylipäänsä ymmärretään lapsen edun käsite. Jos esimerkiksi lapsen huoltaja on ilman pätevää syytä lähettänyt lapsensa toisaalle jonkinlaisessa hyötymistarkoituksessa, ei kyseessä ole lapsen edun mukaisesta toiminnasta. 

Kun arvioidaan lapsen etua, arvioidaan nimenomaan sitä mikä on tarkoituksenmukaisinta lapsen kasvun ja kehityksen kannalta, ja silloin tällöin voi  hyvinkin olla tilanteita joissa huoltajan toiminta ei ole lapsen edun mukaista. Ei ole vaikea nähdä lapsen edun kannalta haitallisia tilanteita jos §36 ensimmäisen momentin kaltaisia tilanteita on voitu näyttää toteen. 

Ongelma ulkomaalaislain nykyisessä soveltamiskäytännössä on ennemminkin niin suuri viranomaisen harkintavalta, että lapsen etua ei käytännössä ole arvioitu mitenkään. Tämä on myös näytetty toteen Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksessä 2021 sekä Pakolaisneuvonnan selvityksissä 2014.

Maahanmuuttoviraston ehdottamat muutokset esitysluonnokseen ovat kuitenkin maltillisia: 

"Monimuotoisen kokonaisuuden hallitsemiseksi ja lain tarkoitusperien toteutumiseksi Maahanmuuttovirasto ehdottaa lakiin tehtävän lisäyksen muotoilemista kokonaisharkintaa sallivampaan suuntaan. Lainsäätäjän tarkoitus voidaan avata hallituksen esityksessä, jolloin kokonaisharkinnan mahdollistaminen ei antaisi lainsoveltajalle liikaa harkintavaltaa."

Olennaisin muutos suhteessa nykykäytäntöön lakiehdotuksessa on siis kokonaisvaltaisempi lapsen edun arviointiin velvoittaminen, mikä on perusteltua jo Suomea velvoittavan YK:n  lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta. Lastensuojeluliiton keskusliiton, Lapsiasiavaltuutetun sekä Pakolaisneuvonta ry:n lausunnot valottavat asiaa hyvin.

Ajatus siitä, että varsinaisessa hallituksen esityksessä tuodaan esiin tarkemmin lainsäätäjän tarkoitus, on hyvä. Yleisenä huomionaan Maahanmuuttovirasto toteaa ehdotettujen muutosten olevan "asiakas- ja viranomaisystävällisiä" ja niiden "selkeyttävän viraston työtä lainsoveltajana". Maahanmuuttovirasto ehdottaa lähinnä lain tarkoitusperien selkeää kirjaamista hallituksen esitykseen eikä "tyrmää" hallituksen esitystä, kuten Suomen Uutiset yksiselitteisen virheellisesti asian uutisoi. 

Jos siis ihminen perehtyy hallituksen esitystä koskevaan luonnokseen, luonnosta koskeviin lausuntoihin ja perheenyhdistämisen nykytilannetta koskeviin selvityksiin, on selvää, että esitysluonnoksessa esitetyt muutokset ulkomaalaislakiin eivät ole pelkästään kannatettavia. Ne ovat välttämättömiä.

Muutosehdotukset eivät kuitenkaan ole riittäviä: yksi iso ongelma on se että monen henkilön kohdalla hakemusta ei pysty saamaan edes vireille. Vuoden 2012 alusta alkaen ulkomaalaislain 60 § on edellyttänyt, että oleskelulupaa on haettava ennen Suomeen saapumista maassa, jossa hakija laillisesti oleskelee. Tämä vaatimus estää tällä hetkellä oleskelulupahakemuksen jättämisen esimerkiksi Addis Abeban suurlähetystössä eritrealaisilta jotka ovat Etiopiassa, koska UNHCR:n toimisto jossa oleskelun aiemmin pystyi laillistamaan, on ollut suljettuna jo pitkään Tigrayn konfliktin vuoksi. Myöskään afganistanilaiset jotka ovat Iranissa, eivät pysty tekemään perheenyhdistämishakemusta tällä hetkellä, koska he eivät pysty saamaan Afganistanin passia eikä myöskään UNHCR heitä rekisteröi. Tämä kaikki estää matkustamisen Intiaan New Delhin suurlähetystöön, jossa afganistanilaisten perheenyhdistämishakemukset käsitellään. Välttämätöntä olisi siis lisätä ulkomaalaislain §60 pykälään poikkeamismahdollisuus laillisen oleskelun vaatimuksesta silloin kun se on käytännössä mahdotonta, esimerkiksi yllä mainitun Tigrayn konfliktin kaltaisissa tilanteissa. Pakolaisneuvonta ry:n lausunnossa on tuotu tämä seikka esiin.

Yleensä suomalaisessa politiikassa pidetään itsestäänselvyytenä lapsen etua sekä alaikäisten lasten mahdollisuutta elää normaalia perhe-elämää omien, oikeiden huoltajiensa kanssa. On erikoista, että ulkomaalaistaustaisten kohdalla tällaisen itsestään selvän perusoikeuden toteutumista jopa vastustetaan. Tämä on näkynyt esimerkiksi siinä että Perussuomalaiset on tehnyt aiheesta välikysymyksen. Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra väittää että Suomesta tulisi lainmuutoksen seurauksena "Länsi-Euroopan liberaaleinta perheenyhdistämispolitiikkaa harjoittava valtio". Väite on täyttä potaskaa, eikä sille löydykään minkäänlaisia perusteluja. Maahanmuuttoviraston lausunnossa hallituksen esitykseen ei väitetä tällaista, eikä muissakaan asiantuntijalausunnoissa. Hallituksen esitys pohjautuu poikkeuksellisenkin huolelliseen valmisteluun. Siksi on hyvä lukea Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvitys aiheesta, kuten myös Valtioneuvoston kanslian teettämä selvitys aikaisempien lakimuutosten vaikutuksista. Myös Palanderin ym. artikkeli on perusteellinen. Ulkomaalaislain muuttamiselle esitysluonnoksen mukaiseksi on varsin selkeään taustatietoon pohjautuvat perusteet.

Perheitä on konkreettisesti hajonnut ja laillisesti maassa asuvia alaikäisiä lapsia jäänyt ilman todellisia huoltajiaan suomalaisen perheenyhdistämispolitiikan seurauksena. Ulkomaalaislain muuttaminen hallituksen esitysluonnoksen ja sitä täydentävien asiantuntijalausuntojen mukaiseksi on välttämätöntä, jotta suomalainen yhteiskunta kohtelisi perheitä ja lapsia oikeudenmukaisesti. 

Taustaa ja lisätietoa

Hanke perheenyhdistämisen edistämiseksi: sisäministeriön säädösvalmistelusivu.

Lapsiasiavaltuutetun lausunto

Lastensuojelun keskusliiton lausunto

Leinonen ym.: Suomen perheenyhdistämispolitiikka voi traumatisoida pakolaisperheitä uudelleen

Pakolaisneuvonta ry:n lausunto 

Pakolaisneuvonta ry: Lapsen edun arviointi tuomioistuinten turvapaikkapäätöksissä 2014

Pakolaisneuvonta ry: Lapsen edun arviointi tuomioistuinten perhesidepäätöksissä 2014

Pirjatanniemi ym.: Ulkomaalaislain ja sen soveltamiskäytännön muutosten yhteisvaikutukset kansainvälistä suojelua hakeneiden ja saaneiden asemaan. Valtioneuvoston selvitys -ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:10

Politiikasta.fi 11.3.2019: ihmisoikeusminimalismi ja poliittinen tahto erottaa perheitä

Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunto

Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvitys: Lapset ilman perhettä - kansainvälistä suojelua saaneiden alaikäisten perheenyhdistäminen



lauantaina, lokakuuta 02, 2021

Turvapaikkahakemuksen käsittelemättä jättäminen on laitonta

Viime aikoina on ollut keskustelua Afganistanin turvallisuustilanteesta Talebanin valtaannousun jälkeen ja siitä, kuinka afganistanilaisia tulisi kohdella EU:n ulkorajoilla.

Ihmisen oikeus ja tarve kansainväliseen suojeluun on mahdollista selvittää ainoastaan käsittelemällä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus

Kiintiöpakolaisten kohdalla kansainvälisen suojelun tarpeen on selvittänyt YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. Valtionrajalle saapuvien henkilöiden kohdalla kansainvälisen suojelun tarpeen selvittää Suomessa Maahanmuuttovirasto. Turvapaikkamenettelystä säädetään ulkomaalaislaissa, turvapaikanhakijan vastaanottopalveluista (kuten terveydenhuollosta ja toimeentulosta) vastaanottolaissa.

Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättäminen käsittelemättä on laitonta. Myös hakemuksen jättämisen estäminen on laitonta. Hakemuksen jättämisen estämisestä käytetään englanninkielisessä lehdistössä ja kirjallisuudessa termiä pushback, jolle ei toistaiseksi ole vakiintunutta suomalaista käännöstä. 

Keskeinen oikeusperiaate joka tekee turvapaikkahakemuksen jättämisen estämisestä laitonta, on nimeltään palautuskielto (non-refoulement). Palautuskiellosta säädetään Suomen perustuslain §9 neljännessä momentissa sekä ulkomaalaislain §147:ssä. Suomen lainsäädäntöön palautuskielto on kuitenkin tullut sitä mukaa kun kansainvälisiä sopimuksia on sisällytetty Suomen lainsäädäntöön. Palautuskielto on Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen artiklassa 33, ja kyseinen yleissopimus on sisällytetty kokonaisuudessaan EU:n turvapaikkamenettelydirektiiviin. Palautuskielto on myös Euroopan Unionin perusoikeuskirjan artikloissa 18 ja 19. Yksi tärkeimmistä palautuskiellon sisältävistä sopimuksista on Euroopan ihmisoikeussopimus (EIS). Joukkokarkotus eli yksilölliseen harkintaan perustumaton maastapoistaminen kielletään EIS:n 4:nnen lisäpöytäkirjan artiklassa 4 ja palautuskielto on sisällytetty artiklan 3 (kidutuksen kielto) tulkintaan.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut juridisesti sitovimmat tuomiot joissa turvapaikkahakemuksen jättämisen estämisen (niin sanottu pushback) on katsottu rikkovan palautuskieltoa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen antamat tuomiot ovat oikeudellisesti sitovia tuomioistuimen ratkaisuja, joita kaikkien Euroopan ihmisoikeussopimuksen ratifioineiden valtioiden tulee noudattaa. Heinäkuussa 2021 Puola sai langettavan tuomion tapauksessa D.A ja muut vs. Puola. Aikaisempia EIT-tuomioita aiheesta ovat olleet myös Čonka vs. Belgia, Hirsi Jamaa ja muut vs. Italia, Sharifi ja muut vs. Italia ja Kreikka, M.K ja muut vs. Puola sekä Shahzad vs. Unkari. 

Edellä mainituissa tuomioissa on kyse yksinkertaisesti siitä, että jos henkilö palautetaan ilman että hänen turvapaikkahakemustaan tutkitaan, ei voida tietää olisiko henkilöllä perusteet kansainvälisen suojelun saamiseen. 

Jos esimerkiksi Irakin, Afganistanin tai Syyrian kansalainen palautetaan Puolan rajavartijoiden toimesta Valko-Venäjälle ilman että hänen turvapaikkahakemustaan otetaan käsittelyyn, Puola rikkoo (kuten tapauksessa D.A ja muut vs. Puola) ensinnäkin EIS:n artiklaa 3 (kidutuksen kielto). Palautuskielto pitää näet sisällään myös ketjupalautusten kiellon eli sen, että Puola ulkoistaisi Syyriaan kidutettavaksi lähettämisen Valko-Venäjän valtiolle. Toisaalta Puola rikkoo EIS:n artiklaa 13 (oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon) sekä EIS:n 4. lisäpöytäkirjan artiklaa 4, joka kieltää summittaiset palautukset.

Monet lainrikkojat keksivät verukkeita toiminnalleen. Esimerkiksi Puola väittää rajalleen saapuvien irakilaisten, afganistanilaisten ja syyrialaisten olevan osa Valko-Venäjän hybridioperaatiota. Hybridioperaatio voi vallan hyvin pitää paikkansa, mutta tämä ei silti oikeuta toimintaa jonka seurauksena ihmisiä on kuollut Puolan puolelle Valko-Venäjän vastaista rajaa. Laajamittaisen maahantulon tilanteessa on mahdollista perustaa rajalle järjestelykeskus, jossa henkilöt voivat odottaa turvapaikkahakemuksensa ottamista käsittelyyn. Rajan ylittänyt ihminen ja joukko ihmisiä, jotka ilmaisevat halunsa hakea turvapaikkaa, on mahdollista pidättää ja ottaa väliaikaisesti säilöön, mutta heitä ei voi noin vain työntää toiselle puolelle rajaa. Laajamittaiseen maahantuloon pitääkin varautua, mutta suoranaisiin laittomuuksiin ryhtyminen laajamittaisen maahantulon tilanteessa on ennemmin mahdollisen hybridioperaation mukaista kuin sen vastaista toimintaa. 

Kirjoitin viime viikolla siitä, että pakolaiskiintiö on toimiva vastuunjaon mekanismi. On varmasti mahdollista lisätä kiintiövastaanottoa ja kansainvälisen suojelun hakemista YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kautta, jos UNHCR saa merkittävästi lisäresursseja toimintaansa. Samaan aikaan on tärkeää muistaa, että turvapaikan hakeminen valtionrajalla on aina mahdollista ja valtionrajalla jätetty hakemus pitää käsitellä yksilöllisesti ja asianmukaisesti. Suomen ulkomaalaislaki edellyttää sitä, kuten myös Suomen lainsäädäntöön sisällytetyt EU:n turvapaikkasäädökset. EU:n perusoikeuskirja edellyttää sitä, kuten myös Euroopan ihmisoikeussopimus. Lainsäädännöstä ja sopimuksista riippumatta on yksinkertaisesti väärin, että ei edes selvitetä sitä, onko ihminen kidutuksen ja mielivaltaisen väkivallan vaarassa, jos hänet palautetaan.

Samaan aikaan on tärkeää todeta, että kansainvälisen suojelun hakemuksen yksilöllinen käsittely tarkoittaa sitä, että päätöksiä suojelusta ei tehdä ennakkoluulojen pohjilta. Esimerkiksi ihmisen sukupuoli ei kerro yksinään mitään siitä, tarvitseeko henkilö kansainvälistä suojelua vai ei. On sinänsä itsestään selvää, että myös miehillä pitää olla oikeus paeta vainoa ja väkivaltaa, mutta asiasta joutuu usein muistuttamaan. Ihmisten leimaaminen sukupuolen perusteella kansainvälistä suojelua tarvitsemattomaksi tai peräti pelkuriksi kertoo paitsi rasistisista ja seksistisistä ennakkoluuloista toisia kohtaan, myös täydellisestä ymmärtämättömyydestä sen suhteen, mitä sisällissotia käyvissä maissa tapahtuu. Ihan jokainen maailman useita eri osapuolia sisältävä sisäinen konflikti ei ole talvisota.

Yhtä lailla on tärkeää todeta, että haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien asetteleminen vastakkain ei ole missään oloissa perusteltua. Turvapaikanhakijoiden lainmukainen vastaanotto ei ole pois vanhuksilta tai miltään muultakaan ryhmältä, koska valtion talousarviossa on vähintään satoja eri menoeriä, ja lisäksi valtion taloudenhoito pitää sisällään lukuisia eri finanssipoliittisia keinoja, joilla vaikutetaan valtion tuloihin. Jos henkilö siis vaatii laajoja budjettivaikutuksia sisältäviä veronalennuksia ja samaan aikaan väittää, että turvapaikanhakijat vievät mahdollisuuden laadukkaalta vanhustenhoidolta, on selvää, että henkilö ei ole vanhustenhoidosta huolissaan. Hän vain käyttää vanhuksia rasistisena keppihevosena omassa politikoinnissaan. Pelkkien vanhusten ja turvapaikanhakijoiden nostaminen esiin valtion sadoista eri menoeristä on yksinkertaisesti valheellista tulo- ja menoarvion esittämistä. Erityisen läpinäkyvää vanhusten käyttäminen rasistisena keppihevosena on, jos henkilö äityy puhumaan vanhustenhuollosta vain turvapaikanhakijoiden yhteydessä ja on muissa tilanteissa aiheesta hiljaa.

Lisätietoa perehtymiseen:

EU:n turvapaikkasäädökset

Infomigrants -sivusto: Deutsche Wellen, France Médias Monden ja ANSA:n yhteinen maahanmuuttoaiheisiin keskittynyt uutissivusto

Fundamental rights of refugees,asylum applicants and migrants at the European borders. EU:n perusoikeusviraston julkaisu turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten oikeuksista Euroopan rajoilla

Pushbacks at the EU's external borders: Euroopan parlamentin tietopaketti laittomasta käännyttämisestä EU:n ulkorajoilla





maanantaina, syyskuuta 13, 2021

Pakolaiskiintiö on toimiva vastuunjaon mekanismi

Suurin osa maailman pakolaisväestöstä, 86%, on kehittyvissä maissa. 27% maailman pakolaisväestöstä on vähiten kehittyneissä eli LDC-maissa. Esimerkiksi Turkissa on 3,7 miljoonaa pakolaista, Pakistanissa 1,4 miljoonaa ja Ugandassa 1,4 miljoonaa.

Tilanne jossa muita heikommassa asemassa olevat valtiot joutuvat tekemään rikkaampia valtioita isomman työn pakolaisten suojelussa, on epäoikeudenmukainen. Se myös epävakauttaa näitä valtioita ja voi aiheuttaa suojelua tarvitsevien ihmisten spontaania liikkumista edelleen näistä maista. Näin voi tapahtua etenkin silloin kun paossa olevat ihmiset ovat joutuneet vakavien oikeudenloukkausten kohteeksi oleskelumaassaan. 

Siksi tarvitaan mekanismia joka vahvistaa kehittyvien maiden toimintakykyä pakolaisten suojelussa, vähentää ihmisten tarvetta turvautua ihmissalakuljetukseen ja joka suojaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia. Pakolaiskiintiö eli uudelleensijoittaminen (resettlement)on tällainen mekanismi. Suomen ulkomaalaislain mukaan pakolaiskiintiöön valitaan henkilö joka on kansainvälisen suojelun tarpeessa kotimaahansa nähden ja uudelleen sijoittamisen tarpeessa ensimmäisestä turvapaikkamaasta. Pakolaiskiintiössä vastaan otettavan henkilön kohdalla myös vastaanoton ja kotoutumisen edellytykset on arvioitu, kuten myös se että vastaanotolle ei ole ulkomaalaislain §36 mukaisia esteitä.

Kiintiöpakolaisjärjestelmässä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on tutkinut kansainvälisen suojelun tarpeen sekä kansainvälistä suojelua tarvitsevan ihmisen uudelleen sijoittamisen tarpeen. UNHCR:llä on myös selkeä tieto siitä, millainen uudelleensijoittamistarve tällä hetkellä maailmassa on: kaikki UNHCR:n pakolaisiksi rekisteröimät ihmiset eivät ole uudelleen sijoittamisen tarpeessa. UNHCR:n mukaan vuoden 2020 lopussa rekisteröityjä pakolaisia (katso tästä tarkka pakolaisen määritelmä) oli 26,4 miljoonaa. Vuonna 2022 uudelleensijoittamisen tarve koskee 1,47 miljoonaa ihmistä.

Joskus kuulee väitettävän, että pakolaisten suojelu lähialueilla on tehokkaampaa kuin kiintiövastaanotto. Tämän väitteen esittäjät eivät ilmeisesti tiedä että kiintiövastaanotto perustuu nimenomaan lähialueilla tapahtuvan suojelun vahvistamiseen ja ylikuormittumisen ehkäisyyn ja UNHCR:n toteamaan uudelleensijoittamisen tarpeeseen. Tässä voinee käyttää lastensuojeluun liittyvää analogiaa: tottakai avohuollon tukitoimet ovat ensisijaisia kiireelliseen sijoitukseen nähden, mutta silti on tilanteita joissa kiireelliseen sijoitukseen pitää ryhtyä. 

On suhteellisen tärkeää tiedostaa, että uudelleensijoittaminen on UNHCR:n neljästä pakolaisten suojeluun liittyvästä ratkaisumallista (lähialuetyöuudelleensijoittaminen, täydentävät ratkaisut kuten perheenyhdistäminenvapaaehtoinen paluu) yksi kiinteä osa eikä se korvaa muita osia. Uudelleensijoittaminen ja suojelu lähialueilla eivät ole vaihtoehtoja toisilleen, vaan saman suojelujärjestelmän osia. Huomionarvoista on se, että sukupuolijakauma uudelleensijoittamisohjelmassa on vuoden 2021 osalta 50% ja lasten osuus suojeltavista 51%. Ohjelma tavoittaa eniten suojelua tarvitsevat. Esimerkiksi Suomen pakolaiskiintiö täytetään siten että Suomen viranomaiset haastattelevat ne henkilöt joita UNHCR ehdottaa valittavaksi Suomen kiintiöön: käytäntö mahdollistaa kansainvälisen suojelun antamisen niille suojelua todennetusti tarvitseville, joilla ei ole mitään muuta väylää suojelun saamiseen.

Silloin tällöin myös väitetään että kiintiövastaanotto on liian pieni toimenpide suhteessa pakolaisten kokonaismäärään jotta sillä voisi olla todellista vaikutusta pakolaisten asemaan ja oikeuksiin. Tämä väite on ristiriitainen koska siinä toisaalta tunnistetaan kansainvälisen suojelun ja uudelleensijoittamisen tarve mutta samalla vastustetaan suojelun antamista kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville. Uudelleensijoittamisten toteutunut määrä ei kerro mitään UNHCR:n uudelleensijoittamisohjelman tarkoituksenmukaisuudesta tai laadusta. Tätäkin asiaa voi havainnollistaa analogialla: jos ihminen ei käytä turvavyötä vaikka se todennetusti parantaa tieturvallisuutta, vika ei ole turvavyössä vaan ihmisessä. Uudelleensijoittamisella on äärimmäisen suuri merkitys jokaiselle uudelleensijoitetulle ihmiselle ja jokainen uudelleensijoitus helpottaa työtaakkaa niissä valtioissa joista uudelleensijoituksia tehdään.  Suomi ei yksin osallistu UNHCR:n uudelleensijoittamisen ohjelmaan, vaan vuonna 2020 osallistuvia valtioita oli 25. Toki on hyvä muistaa että valtioilla on myös omia uudelleensijoittamisohjelmia jotka voivat olla UNHCR:sta riippumattomia: esimerkiksi Kanada uudelleensijoittaa 20 000 ihmistä oman ohjelmansa kautta. Jos uudelleensijoittamista tehdään liian vähän, ratkaisu on lisätä kiintiövastaanottoa.

Afganistanin kriisi on lisännyt keskustelua siitä, mikä on paras tapa tarjota kansainvälistä suojelua sitä tarvitseville. Pakolaiskiintiö on tässä työssä yksi kiinteä ja tarkoituksenmukainen työkalu

Julkisen keskustelun määrään nähden on huolestuttavaakin se, miten vähän tiedotusvälineissä on käsitelty sitä miten UNHCR ja uudelleensijoittamisen järjestelmä toimii. Tänä vuonna on kulunut 70 vuotta pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen synnystä. Journalistiset perusteet taustoittaville ja perehdyttäville jutuille on olemassa, ja tavallisilla ihmisillä on suuri tarve saada perustietoa aiheesta. Poliitikkojen kutsuminen studioon kiistelemään ei täytä tätä tarvetta.

Seuraavat sivustot ovat hyödyllisiä ja jossain määrin välttämättömiäkin aihetta seuraaville:

ECRE weekly bulletin : joka viikko ilmestyvä ECRE:n (European Council on Refugees and Exiles) katsaus pakolaisaiheisiin uutisiin; näkökulma on pääasiallisesti oikeudellinen

UNHCR : YK:n pakolaisjärjestön sivuilla on tarkka tieto siitä kuinka paljon pakolaisia maailmassa on, missä he ovat ja miten UNHCR päättää siitä kenet pakolaiseksi rekisteröidään

Border Criminologies Blog: Oxfordin yliopiston lakitieteellisen tiedekunnan blogi, joka keskittyy pakolaisoikeudellisiin kysymyksiin

tiistaina, toukokuuta 11, 2021

Tanskan maahanmuuttopolitiikkaa vaivaa institutionaalinen rasismi

Institutionaalinen eli rakenteellinen rasismi tarkoittaa yleensä lainsäädännöllä aikaan saatua etnistä eriarvoisuutta. Kun viranomaiset ja yhteiskunnalliset instituutiot kohtelevat ihmisiä eriarvoisesti ja käyttävät ihmisten taustaa perusteena eriarvoiselle kohtelulle, kyseessä on institutionaalinen rasismi. Yhdysvaltain Jim Crow -lait sekä Etelä-Afrikan apartheid ovat historiasta tuttuja räikeitä esimerkkejä institutionaalisesta rasismista. Institutionaalista rasismia kohdataan kuitenkin myös omana aikanamme. Tuon tässä tekstissä esiin, että Pohjoismaista näkyvintä se on Tanskassa.

Mikä tahansa ihmisten erilainen kohtelu lainsäädännössä ei ole rakenteellista rasismia. Valtioilla on esimerkiksi oikeus säädellä ulkomaalaislainsäädännöllä sitä, millä kriteereillä muut kuin valtion omat kansalaiset voivat tulla valtion alueelle ja oleskella valtion alueella. Valtion omat kansalaiset voivat matkustaa ja tulla takaisin vapaasti (matkustuskielloista pakkotoimena säädetään erikseen). Ulkomaan kansalaiset tarvitsevat tullakseen maahan lähtökohtaisesti luvan: Suomessa yli kolmen kuukauden oleskelua varten EU-kansalaisten pitää hakea EU-rekisteröintiä, EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisilta edellytetään oleskelulupaa. Alle kolmen kuukauden oleskelua varten pitää olla viisumi niistä maista, joiden kohdalla viisumin hankkimista edellytetään.

Valtiot voivat säädellä lainsäädännöllä myös kriteerit sosiaaliturvan piiriin kuulumiselle. Lähtökohtaisesti oikeus asumisperustaiseen sosiaaliturvaan kuuluu vain maassa pysyväisluontoisesti ja laillisesti asuville. Kansainvälistä suojelua hakevat henkilöt taas ovat vastaanottolain piirissä. He eivät asu maassa vakituisesti vaan ovat turvapaikanhakijan statuksella siihen asti, kun heidän turvapaikkahakemuksensa on ratkaistu ja päätös on lainvoimainen. Turvapaikanhakijan sosiaali- ja terveyspalveluista vastaa vastaanottokeskus ja päivittäiset menot kustannetaan vastaanottorahalla, jonka perusosa on pienempi kuin toimeentulotuen perusosa. Maahantulon kontrolli tai sosiaaliturvajärjestelmään kuulumisen rajaaminen ovat suvereenien valtioiden oikeuksia joilla turvataan verotuloilla rahoitettavan järjestelmän rahoitus sekä valtion alueellinen koskemattomuus.

Maahantulon kontrolliin liittyvät käytännöt ovat rakenteellista rasismia silloin kun ihminen joutuu taustansa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi epäedulliseen asemaan tilanteessa, jossa muutoin ihmiset olisivat yhdenvertaisia. Esimerkiksi maahantulon estäminen valikoiduista muslimienemmistöisistä maista Yhdysvaltoihin oli rakenteellista rasismia, koska täysin lainkuuliaisilta ja muutoin maahanpääsyn kriteerit täyttäviltä ihmisiltä estettiin maahanpääsy vain heidän taustamaansa vuoksi. Verukkeena syrjinnälle toki käytettiin "kansallista turvallisuutta", kuten ihmisoikeusloukkauksissa usein tehdään. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden poisti kyseisen käytännön. Nyt keskustelua käydään siitä pitäisikö perusoikeusjärjestelmää vahvistaa siten, että vastaavanlaisten syrjivien käytäntöjen synnyttäminen olisi vastaisuudessa vaikeampaa.

Sosiaaliturvassa rakenteellista rasismia olisi maassa pysyväisluontoisesti asuvien ja elämäntilanteeltaan identtisten ihmisten asettaminen eriarvoiseen asemaan taustan perusteella. Suomessa tätä eriarvoistamista yritettiin Juha Sipilän hallituksen aikana. Maahan muuttaneilta pysyvästi ja laillisesti Suomessa asuvilta työttömiltä työnhakijoilta haluttiin poistaa oikeus työttömyysturvaan ja siirtää heidät tasoltaan alemman "kotoutumistuen" piiriin. Perustuslain vastaisena esitys kaatui. Perustuslakiblogi on käynyt läpi seikkaperäisesti HE 169/2016 vp:n valtiosääntöoikeudelliset ongelmat. Toki ilman valtiosääntöoikeudellista erityisosaamistakin voi ymmärtää, että on epäoikeudenmukaista maksaa yhdelle pienempää työttömyysturvaa kuin toiselle vain hänen taustansa vuoksi.

***

Kaikkea lainsäädäntöä muovattaessa ja sen syrjivyyttä arvioitaessa keskeinen peruskäsite on yhdenvertaisuusperiaate, jonka soveltamisesta lainsäädäntötyössä löytyy linkin takaa löytyvästä Lainkirjoittajan Oppaasta hyvä teksti. Sen mukaan

"esimerkiksi säästötavoitteella ei (perustuslaki)valiokunnan mukaan voida sellaisenaan perustella poikkeamista perustuslain 6 §:n 2 momentin ilmentämästä syrjintäkiellosta. Perustuslakivaliokunnan käytännössä on erottelun hyväksyttävyyden lisäksi kiinnitetty huomiota valitun keinon oikeasuhtaisuuteen."

Mainittu oikeasuhtaisuusvaatimus on äärimmäisen tärkeä periaate kaikessa lainsäädäntötyössä. Lainkirjoittajan oppaan mukaan

"Perusoikeusrajoitusten tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi ja muutenkin suhteellisuusvaatimuksen mukaisia. Perusoikeuden rajoitus on sallittu vain, jos tavoite ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin".

Vaikka sitaatti on suomalaisesta lainkirjoittajan oppaasta, oikeasuhtaisuusvaatimuksen perusidea pohjautuu myös Tanskaa sitoviin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja hyvin yksinkertaiseen (ehkä jo vuosisatojen takaa pohjautuvaan) perusperiaatteeseen siitä, että tarpeeton puuttuminen toisen elämään tai turha kärsimyksen aiheuttaminen ei ole sallittua. Jos tavoite on saavutettavissa kevyemmin keinoin, ei raskaita toisen ihmisen vapauteen puuttuvia keinoja saa käyttää.

Tanskan sosiaaliturvajärjestelmä on lisännyt maahan muuttaneiden köyhyyttä

Mitkä Tanskan käytännöt sitten tekevät Tanskan politiikasta institutionaalista rasismia?

Ensinnäkin tanskalainen sosiaaliturvajärjestelmä syrjii räikeällä tavalla maahanmuuttajia. Geneven pakolaissopimus sanoo artiklassa 24, että sopimusvaltiot myöntävät niiden alueella laillisesti oleskeleville pakolaisille saman kohtelun kuin valtion omille kansalaisille sosiaaliturvan osalta. EU-tuomioistuin on myös vahvistanut tämän periaatteen.

Tanska rikkoo räikeästi tätä periaatetta. Tanskassa asuvat maahanmuuttajat eivät ole oikeutettuja toimeentulotukeen vaan sitä pienempään "integraatiotukeen". Sosiaalivakuutus-lehti kirjoitti 18.1.2016 seuraavaa:

"Niin sanottu integraatiotuki vastaa lähinnä Suomen toimeentulotukea ja on perheettömälle ennen veroja noin 810 euroa kuussa, kun täysi toimeentulotuki Tanskan kansalaiselle tai maassa pitkään asuneelle on vastaavassa tilanteessa 1 490 euroa kuussa. "

Tanska on Suomea 15–20 % Suomea kalliimpi maa joten maavertailua ei voi tukien osalta tehdä, vaan olennainen vääryys liittyy nimenomaan siihen että Tanskan viimesijaisten etuuksien saajat on jaettu kahteen kastiin: Tanskan kansalaiset saavat toimeentulotukea, maassa pysyväisluonteisesti ja laillisesti asuvat maahanmuuttajat sitäkin pienempää tukea. Sosiaalivakuutus-lehti jatkaa:

"Joulukuussa (2015) julkistetun selvityksen mukaan lain määräämä alempi sosiaaliturva koskee tänä vuonna 20 000:ta Tanskassa asuvaa. Se tarkoittaa Center for Alternativ Samfundsanalyse -ajatuspajan mukaan, että joka neljännellä Tanskassa asuvalla pakolaisella ei ole varaa ostaa lääkärin määräämiä lääkkeitä eikä käydä hammaslääkärissä ja että alempaa integraatiotukea saavien sosiaaliturva laskee “selvästi köyhyysrajan alapuolelle”. Kaikilla ei tule olemaan myöskään varaa kolmeen ateriaan päivässä, raportti arvioi."

Tanskan kansallisen ihmisoikeusinstituutin (Institut for menneske rettigheder) analyysi Familier på integrationsydelse vahvistaa sen seikan, että "integraatiotuki" on aiheuttanut sen, että Tanskassa asuu laillisesti ja pysyvästi ihmisiä köyhyysrajan alapuolella ilman mahdollisuutta esimerkiksi suun terveydenhuoltoon, ruokaan ja lääkkeisiin.

Kuka tahansa saattaa joutua tilanteeseen, jossa puuttuu rahaa ruokaan, lääkkeisiin ja muihin perustarpeisiin: tällaista väliinputoamista on tapahtunut omassa lähipiirissänikin ja itsellenikin pitkä aika sitten. Tanskan tapauksesta erikoisen tekee se, että köyhyysrajan alle joutuminen ei joudu väliinputoamisesta vaan lainsäädännöllä tarkoituksellisesti luodusta, taustan mukaan määrittyvästä perusturvan alemmasta tasosta.

Helsingin Sanomien artikkeli "Pienen Saaren kova viesti" (HS 23.2.2019, kirjoittanut Petja Pelli) kertoo hyvin tanskalaiseen lainsäädäntöön tehdyistä maahan muuttaneita syrjivistä muutoksista. Kyseisessä artikkelissa mainitaan syrjivän "integraatiotuen" lisäksi työttömyysturva:

(Tanskassa) "ulkomaalainen ei voi saada työttömyyskorvausta, ellei hän ole asunut Tanskassa seitsemää vuotta. Tämä koskee myös vastavalmistuneita ja heitä, jotka ovat maksaneet työttömyysvakuutusmaksuja vuosien ajan."

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on tuominnut Tanskan käytännöt. UNHCR on muistuttanut Tanskaa monta kertaa siitä että se rikkoo Geneven pakolaissopimuksen artikloja 23 ja 24 ja syrjäyttää heikoimmassa asemassa olevia, joilla ei maahantulonsa alkuvaiheessa mitenkään pysty olemaan samoja mahdollisuuksia kuin heillä, jotka ovat asuneet maassa koko ikänsä:

"The measures risk further marginalizing refugees in Danish society who, as new-comers, do not have the same opportunities as others to achieve an adequate standard of living on the basis of their own efforts during the initial period of time in the country of asylum."

Tanskan asumispolitiikka eriarvoistaa ihmisiä

Tanska on nimennyt virallisesti osan asuinalueistaan asuinaluetta leimaavalla nimityksellä "getoiksi". Näillä alueilla on toteutettu esimerkiksi ihmisten pakkosiirtoja.

Kyseisillä alueilla asuvilla "ei-länsimaalaisilla" ei ole myöskään käytännössä oikeutta hoitaa omaa lasta kotona, vaan lapsilisien menettämisen uhalla heidän tulee laittaa lapsi yksivuotiaana päiväkotiin. Lapsen kasvun ja kehityksen näkökulmasta yksivuotiaan laittaminen päiväkotiin ei ole erityisen hyödyllistä, ja siksi siihen pakottaminen vieläpä taustan tai asuinalueen perusteella on melko selkeästi syrjivä käytäntö ja lisäksi oikeasuhtaisuusvaatimuksen loukkaus.

Rikosoikeudellisesti kyseenalainen käytäntö on se, että kyseisillä alueilla tehdystä rikoksesta seuraisi kaksinkertainen rangaistus. Jos siis asuinaluekategorisointi on luotu "ei-länsimaisuuden" perusteella, seuraa tästä se että "ei-länsimaisen" riski saada samasta rikoksesta kovempi tuomio kasvaa merkittävästi. Näin siis luodaan Pohjoismaille vierasta käytäntöä jossa ihmisen etnisellä taustalla on merkitys rikosoikeudellisia seuraamuksia arvioitaessa. Yhtä lailla eurooppalaiselle oikeuskäytännölle vieras käytäntö on kollektiivinen rankaisu: kokonaisen perheen häätäminen jos yksi perheenjäsen on syyllistynyt alueella rikokseen.

On selvää että kaikissa Pohjoismaissa on asuinalueita joilla on kasautuneita sosiaalisia ongelmia. Sillä, millaisin keinoin sosiaalisiin ongelmiin puututaan, on iso merkitys. Tanskan kohdalla herää helposti kysymys siitä, että halutaanko ihmisten asemaa todellisuudessa parantaa vai onko kyse enemmän halusta vain näyttää poliittisille kumppanipuolueille että tehdään "jotain". "Gettolait" ovat oikeastaan varsin selkeä esimerkki institutionaalisesta rasismista, jossa käytetyt keinot suhteessa tavoitteeseen ovat totaalisessa epäsuhdassa ja jossa rikotaan yksinkertaisimpiakin oikeusvaltion perusperiaatteita kollektiivisen rankaisun kiellosta lähtien.

Yksivuotiaiden pakottaminen päiväkotiin on monessa suhteessa hukkainvestointi, joka on pois muulta lähiöiden palveluiden kehittämiseltä. Asuinalueita voi kehittää ja niitä kehitetäänkin toisin keinoin. Isoja vuokra-asumisen keskittymiä ei pidä päästää syntymään, mutta lisäksi avainasemassa on se että alueiden palvelut toimivat ja niitä vahvistetaan. Esimerkiksi Helsingin PD-rahoitus parantaa tutkitusti ihmisten asemaa, ja siksi sitä tulisi edelleen kehittää ja laajentaa.

Asumisvalintojen ja asumiskeskittymisten ehkäisyn kannalta olennaista on käytettävissä olevien tulojen kasvu ja vakaalle työuralle pääsy. Tässä suhteessa Suomella taas on opittavaa muista Pohjoismaista ja niiden aktiivisesta työvoimapolitiikasta.

Kirjoitin jo aikaisemmin siitä, että Ruotsilla on EU:n korkein työllisyysaste (2018) ja pakolaistaustaiset nuoret pärjäsivät Ruotsissa Suomea ja Tanskaa paremmin toisella asteella. Pohjoismaisessa vertailussa maahanmuuttajien työllisyydenhoidosta taas kävi ilmi, että Norja onnistuu pitkällä aikavälillä työllisyydenhoidossa parhaiten. Norjassa yksi olennainen tekijä on se, että työttömyysturvan saamisen ehdot ovat paljon tiukemmat kuin Suomen kohdalla, mutta työllisyyttä edistäviä toimenpiteitä on myös laajalti tarjolla. Tanskasta Norja eroaa siinä, että Norja ei syrji ihmisiä taustansa perusteella. Palkkatuen laajamittaista käyttöä suositellaan. "Integrating immigrants in the nordic labor markets" -julkaisun tekijät toteavatkin seuraavaa:

"Although the chapter points to likely employment gains from differentiating social benefits between natives and immigrants, it does not recommend that path. The motivation is that the employment gains would be “achieved at the cost of a considerable rise in poverty” as the majority of benefit receivers will remain out of employment also with such differentiation.”

The policy recommended is instead to increase the use of activation requirements for receiving benefits. The authors back up this recommendation with own research results according to which tightened requirements for receipt of social assistance in Norwegian municipalities reduced social assistance claims and increased employment of male immigrants from low-income source countries. The effects were much weaker or non-existent for natives (and female immigrants).

Active labour market programmes for participants who have lived for some time in the host country appear to have positive employment effects. Subsidised employment is found to have the largest effect. This is in conformity with findings from the general research literature on active labour market programmes. On the whole, labour market effects of active labour market programmes have been found to be smaller for women than for men."

Tanskan turvapaikkapolitiikka jättää suojelua tarvitsevia ihmisiä ilman suojaa

Ainoana Euroopan Unionin maana Tanska on päättänyt palauttaa Syyrian kansalaisia Damaskoksen alueelle. Tanska perusteli päätöstään maatietoraportilla, johon tietoja antaneista 12 asiantuntijasta 11 tuomitsi Tanskan päätöksen välittömästi. Tanskan maatietoraportin lähteistä ainoastaan Assadin hallinnon kenraali yhtyi Tanskan johtopäätökseen Damaskoksen turvallisuudesta. On selvää, että tällaista henkilöä ei voi pitää puolueettomana asiantuntijana kansainvälisen suojelun tarvetta arvioitaessa. Euroopan komissio ei kannata ihmisten palauttamista Syyriaan. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ei pidä Damaskoksen aluetta turvallisena ihmisten palauttamiselle. Save The Children (Pelastakaa Lapset) yhtyy kritiikkiin. Syyriaan palanneita on "kadonnut" ja tapettu maahan paluun jälkeen. Tanskalaiset pakolaisjärjestöt vastustavat Syyriaan palauttamisia.

Kaikkein raskainta Tanskan päätös on Tanskassa asuville syyrialaisille. Heille on nöyryyttävää se, että mikään määrä kielitaidon kartuttamista ja työntekoa ei riitä, vaan kaikista ponnisteluista huolimatta he saattavat tulla palautetuiksi turvattomiin oloihin minä hetkenä hyvänsä. Tanska pitää siis maassa asuvia syyrialaisia löyhässä hirressä, mikä on täysin kohtuutonta sellaisille henkilöille, joilla saattaa olla kokemuksia vakavista ihmisoikeusloukkauksista, kuten kidutuksesta, ja joiden lähimpiä perheenjäseniä on tapettu.

Muutoksien tekeminen siivu kerrallaan tekee kokonaiskuvan muutoksen näkymättömäksi

Helsingin Sanomien ansiokkaassa jutussa "Pienen saaren kova viesti" (23.2.2019) kerrotaan siitä, kuinka vuonna 2019 tosissaan oltiin jo ehdottamassa karkotuspäätöstä odottavia ja limbotilaan joutuneita ihmisiä saarelle, jolla ei ole viemäröintiä. Monet tanskalaiset pitivät ehdotusta rasistisena vitsinä ja olivat järkyttyneitä siitä, että ehdotus oli tehty tosissaan. Tanskan kansanpuolueen kansanedustaja Martin Henriksen oli toivonut, että asukit pysyvät saarella ”kuolemaansa saakka”. Juttuun haastateltu paikallinen asukas Thomas Finke kertoi epäinhimillisyyden menneen jo aivan liian pitkälle ja pitävänsä Tanskan politiikkaa nolona. Saarisuunnitelma ei tietenkään toteutunut, mutta asian oleminen ylipäänsä baarikeskustelua laajemmalla agendalla kertoo siitä millaiseksi ilmapiiri toisia ihmisiä kohtaan voi muuttua, kun sitä sellaiseksi pikkuhiljaa hivutetaan.

Yksi asia täytyy kerrata: mikään keskeinen sosioekonominen mittari ei puolla Tanskan politiikkaa. Tanskassa ei ole vähemmän rikollisuutta, huono-osaisuutta tai sosiaalisia ongelmia kuin muissa Pohjoismaissa. Sekä Tanskan, Ruotsin että Norjan työvoimapolitiikat ovat aktivoivia, mutta Norja ja Ruotsi saavat tuloksia aikaan myös ilman Tanskan täysin turhia nöyryyttäviä käytäntöjä etuuksissa. Pakolaistaustaiset nuoret pärjäävät koulupolullaan Ruotsissa selvästi Tanskaa ja Suomea paremmin. Tanskassa pakolaistaustaisten turvaverkot ovat niin ohuet, että köyhyydessä on paikoin absoluuttisen köyhyyden piirteitä.

Helsingin Sanomien juttuun haastateltu Michala Bendixen kertoo että Tanskan politiikka on "salamitaktiikan" tulosta. Koko ajan on tehty pieniä säätöjä kiinnittämättä huomiota siihen, millaiseksi kokonaiskuva muodostuu. Pienet säädöt eivät muutu kynnyskysymyksiksi. Pieniä säätöjä tekemällä liukuvat myös kielenkäytön rajat. HS:n jutussa kerrotaan kuinka leimaava, yleistävä ja asioita yksinkertaistava kielenkäyttö on Tanskassa yleistynyt ja omalta osaltaan tehnyt mahdolliseksi nyt mainitut syrjivät lakimuutokset.

Isoin institutionaalisen rasismin mahdollistanut ongelma onkin Tanskassa siinä, että niin sanotut valtapuolueet ovat omaksuneet muitta mutkitta oikeistopopulistien rasistiset maahanmuuttopoliittiset puheenparret, koska kyseisillä valtapuolueilla maahanmuuttopoliittiset kysymykset eivät ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä. Näillä valtapuolueilla on omat ykköstavoitteensa, ja omaksumalla äärioikeiston maahanmuuttopoliittiset näkemykset he pitävät kyseisen viiteryhmän äänestäjät tyytyväisinä. Politiikkamuutoksista kärsivät ja nöyryytetyt vähemmistöt eivät muodosta sellaista poliittista voimaa, että puolueilla olisi tarvetta miellyttää heitä.

Tanskan politiikka voi muuttua kun tieto sen haitallisuudesta vahvistuu

Tanska saattaa toki muuttaa politiikkaansa: Tanskan sosialidemokraatit olivat menossa voittamiinsa vuoden 2019 vaaleihin erittäin maahanmuuttajavastaisella agendalla, mutta Radikale Venstre-puolueen vaalivoitto toi kyseiselle puolueelle vaa'ankieliaseman, jonka turvin se pystyi pudottamaan hallituksen suunnitelmista muutamia pahimpia ylilyöntejä. Tanskassa on siis poliittisia voimia, jotka kannattavat "paradigman muutosta" (paradigman muutoksella on Tanskan kontekstissa tarkoitettu yleensä politiikkalinjan muutosta maahanmuuttajavastaiseksi) ihmisoikeudet huomioivaan suuntaan.

Isompi ihmisoikeusperustainen paradigmanmuutos voi toki tapahtua jos tanskalaiset äänestäjät alkavat laajemmassa määrin ymmärtää, että joukko pieniä säätöjä voi johtaa täysin kohtuuttomaan ja nöyryyttävään tilanteeseen. Monet tanskalaiset eivät välttämättä ole edes tienneet maassa tapahtuneiden politiikkamuutosten sisällöstä, koska muutokset eivät ole koskeneet heitä itseään ja asiat on käsitelty tiedotusvälineissä pinnallisesti. Syyrialaisten palauttaminen Damaskokseen vastoin kaikkea relevanttia maatietoa näyttää kuitenkin tällä hetkellä erityisen kyseenalaiselta politiikalta ja on selvästi herättänyt vastustusta muissakin tahoissa kuin vain pakolaisten kanssa työskentelevissä tanskalaisissa järjestöissä.

Tärkeää tässä kohtaa lieneekin se, että sosialidemokraattien ja kulloistenkin valtapuolueiden pohjoismaiset sisarpuolueet toteuttavat sellaista politiikkaa joka oikeasti vahvistaa maahan muuttaneiden hyvinvointia, koulutusta ja työllisyyttä ja kehottavat Tanskaa luopumaan käytännöistä, jotka vain nöyryyttävät eivätkä vie ketään eteenpäin. Painetta pitää luoda. Ihan kaikkea ei voi tehdä äänestäjien miellyttämisen nimissä. Ensitoimena lienee järkevintä kehottaa kaikkia toimimaan UNHCR:n suositusten mukaisesti.

Entä Suomi?

Jokaisen Pohjoismaan politiikassa on korjaamisen varaa ja toisaalta yhden Pohjoismaan hyviä malleja voisi käyttää toisessa Pohjoismaassa. Esimerkiksi Tanskan työllisyyden edistämisen politiikassa on monia henkilökohtaiseen palveluun liittyviä elementtejä, joilla on vaikuttavuutta ja joita Suomi voisi ottaa käyttöön. Nöyryyttäviä ja syrjiviä käytäntöjä kuten maahanmuuttajien syrjintää sosiaaliturvajärjestelmässä taas ei tietenkään pidä ottaa käyttöön. Tanskankin pitää niistä luopua. Norja on esimerkki siitä, että työttömyysturvan osalta valtio voi olla tiukka ilman että se syrjii ihmisiä heidän taustansa perusteella. Norja on saanut myös maahanmuuttajien työllisyyden pitkällä aikavälillä paremmalle tolalle kuin Tanska, Ruotsi tai Suomi eikä se ole tarvinnut tähän syrjintää työttömyysturvassa. Ruotsi ei ole mikään täydellisyys. Maahan muuttaneiden työllisyyden edistämisessä Suomen kannattaa ottaa Ruotsista kuitenkin hyvinkin paljon mallia. Työllisyysasteet ovat maiden välillä täysin eri tasoilla.

Maahan muuttaneiden työllisyyden osalta tutkimuksen valossa pohjoismaisessa vertailussa Suomi pärjää tällä hetkellä heikoimmin. Taustatekijät ovat varsin moninaisia, mutta "Integrating immigrants in the nordic labor markets" -raportin perusteella Suomen kannattaa muuttaa työvoimapolitiikkaansa suuntaan, jossa esimerkiksi palkkatuetulla työllä ja entistä huomattavasti monipuolisemmalla koulutustarjonnalla on isompi rooli. Asiasta ja toimenpiteiden mittakaavaerosta Ruotsin ja Suomen välillä kirjoittivat jo ennen em. tutkimusta Sonja Hämäläinen ja Tiina Korhonen TEMatiikkaa-blogissa.

Tutkimus toi esiin myös sen, että Norjan politiikka on erittäin velvoittavaa ja ainakin itse koen, että toimenpiteisiin osallistumisen velvoittavuutta työmarkkinatuen saamisen ehtona voi Suomessa lisätä vallan hyvin. Tämä edellyttää tietysti sitä, että asianmukaisia toimenpiteitä on oikeasti tarjolla (taannoista ns. aktiivimallia koskeva asiallinen kritiikki on hyvä pitää mielessä). Olen aikaisemmin myös kirjoittanut siitä, että Suomen kotihoidontuki on maahanmuuttajien kotoutumisen ja maahanmuuttajanaisten työmarkkinoille pääsyn kannalta pääosin haitallinen tukimuoto, eikä sitä ole samansuuntaisena muissa Pohjoismaissa käytössä. Jos maahan muuttaneiden työllisyyttä oikeasti halutaan Suomessa vahvistaa, edellyttää tämä itse kultakin valtapuolueelta tietyistä syvään juurtuneista asenteista luopumista. Tarkoitan tässä kohtaa ennemmin kotihoidontukea koskevia kuin maahanmuuttajiin kohdistuvia asenteita, vaikka toki jälkimmäisissäkin Suomella on paljon kehitettävää.

Lähteet ja lisäaineistoa





Denmark is Wrong: Syria is anything but safe for returning refugees


Denmark’s Plan to Rebrand its Racist “Ghetto Package” Will Cause More Housing Evictions