torstaina, toukokuuta 18, 2017

Korkein hallinto-oikeus antoi linjauksia Afganistaniin palauttamisesta

Korkein hallinto-oikeus (KHO)on antanut 5.5.2017 neljä vuosikirjapäätöstä, joissa on linjattu sitä, millä ehdoin ihmisiä voi palauttaa Afganistaniin. Näistä kaksi päätöstä vahvistivat Maahanmuuttoviraston ratkaisut, kahdessa puolestaan KHO kumosi Maahanmuuttoviraston päätökset. 

Näiden päätösten perusteella voidaan todeta ainakin seuraavat asiat:

- Sen enempää KHO kuin Euroopan Ihmisoikeustuomioistuinkaan eivät ole antaneet blankettimuotoista palautuskieltoa Afganistaniin tai Kabuliin
-    Kansainvälisen suojelun tarvetta arvioitaessa tulee tarkastella mahdollisuutta sisäiseen pakoon
-   Kun arvioidaan sisäisen paon mahdollisuutta, tulee arvioida sekä yleisiä olosuhteita (esimerkiksi turvallisuustilanne alueella, jonne palautetaan) että henkilökohtaisia olosuhteita (onko henkilö haavoittuvassa asemassa, millaiset siteet hänellä on alueelle, jonne hänet aiotaan palauttaa, onko hän sellainen henkilö, johon kohdistuisi erityistä vainoa alueella, jonne hänet palautettaisiin)
- Afganistanin konfliktissa ilmenee laajaa alueellista ja ajallista vaihtelua, joka vaikeuttaa edellä mainittujen arviointien tekemistä
- Kabulissa vallitsevien yleisten olosuhteiden ei katsottu yhdessäkään päätöksessä muodostavan estettä soveltaa sisäistä pakoa: avainasemaan nousivat hakijoiden henkilökohtaiset olosuhteet

Korkein hallinto-oikeus on Suomen korkein muutoksenhakutuomioistuin oleskelulupa- ja turvapaikka-asioissa. Sen tekemät päätökset ovat tärkeitä viranomaisia velvoittavia ennakkoratkaisuja, jotka antavat oikeudelliset parametrit myös myöhemmälle päätöksenteolle. Jos viranomaisen laintulkinta ei ole linjassa KHO-päätöksen kanssa, viranomainen on tulkinnut lakia väärin.

Kansainväliset oikeusistuimet ovat vielä asia erikseen. Kun kaikki kansalliset muutoksenhakukeinot on käytetty, ihminen voi myös valittaa Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT). Valitus EIT:hen pitää tehdä kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun korkein kansallinen oikeusaste tai muu viranomainen on antanut lopullisen päätöksensä asiassa. Lisäksi on mahdollista valittaa eri YK:n komiteoille, joista esimerkiksi kidutuksen vastainen komitea on aiemmin määrännyt käännytyspäätöksiä koskevia täytäntöönpanokieltoja kidutettujen turvapaikanhakijoiden kohdalla. 

Selostan seuraavaksi lyhyesti neljää KHO:n vuosikirjapäätöstä. Niistä kahdessa KHO katsoi, että ihmisen voi palauttaa Afganistaniin. Kahden päätöksen kohdalla KHO kumosi Maahanmuuttoviraston tekemän kielteisen oleskelulupapäätöksen.

KHO 2017:71: Alueen aseellisen selkkauksen intensiteetti yhdessä henkilökohtaisten olosuhteiden kanssa antoivat perusteet toissijaiseen suojeluun


Afganistanista kotoisin oleva hazarataustainen yksilapsinen perhe oli hakenut kansainvälistä suojelua perheen etnisen taustan, äidin opettajataustan sekä perheen kotialueen heikon turvallisuustilanteen vuoksi. Perheen isä myös väitti, että häntä on uhkailtu.

Maahanmuuttovirasto ei pitänyt perheen tarinaa uskottavana ja antoi kielteisen oleskelulupapäätöksen. Perhe valitti hallinto-oikeuteen ja vaati, että Maahanmuuttoviraston päätös kumotaan ja heille myönnetään turvapaikka tai oleskelulupa muulla kansainväliseen suojeluun oikeuttavalla perusteella.

Hallinto-oikeus hylkäsi perheen valituksen turvapaikkapäätöksen osalta. Hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että perhe tarvitsee toissijaista suojelua. Perhe on vaarassa kokea "mielivaltaisesta väkivallasta maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa" ulkomaalaislain §88 pykälän 1. momentin 3. kohdassa tarkoitetulla tavalla. Hallinto-oikeus päätti palauttaa asian Maahanmuuttovirastolle ulkomaalaislain 88 e §:n mukaisen sisäisen paon edellytysten selvittämiseksi.

Maahanmuuttovirasto valitti hallinto-oikeuden päätöksestä ja vaati, että sen tekemä päätös saatetaan voimaan tai asia palautetaan hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Maahanmuuttoviraston valituksen ja jätti voimaan hallinto-oikeuden päätöksen. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan ajantasainen maatieto sekä perheen henkilökohtaiset olosuhteet antavat merkittävät perusteet uskoa, että perhe on "ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin johdantokappaleessa tarkoitetussa todellisessa vaarassa kärsiä 3 kohdassa tarkoitettua vakavaa haittaa".

Hakijat ovat kotoisin Uruzganin maakunnasta Khas Uruzganin piirikunnasta. KHO katsoi, että kyseisellä alueella  paikallisten aseellisten selkkausten taso saavuttaa paikoin niin korkean asteen, että alueella asuvat tarvitsevat suojelua.

"EASO (European Asylum Support Office) on tilastoinut maakunnassa 1.9.2015–31.5.2016 yhteensä 412 turvallisuusvälikohtausta, joista 36 oli yksittäisiin henkilöihin kohdistuneita väkivallantekoja, 302 aseellisia yhteenottoja ja ilmaiskuja sekä 55 räjähdyksiä. Turvallisuusvälikohtauksista 122 tilastoitiin maakunnan pääkaupungin käsittävässä Tirin Kotin piirikunnassa ja 57 Khas Uruzganin piirikunnassa, mutta esimerkiksi kahdessa muussa piirikunnassa tilastoitiin vain yksi välikohtaus kummassakin. Maakunnasta joutui vuonna 2016 siirtymään konfliktin takia maan sisäisesti 26.12.2016 mennessä 73 683 ihmistä, joista Tirin Kotista siirtyneitä oli 46 836 ja Khas Uruzganista 1 134. Maakuntien pääkaupungeista sisäisesti siirtyneiden määriä vertailtaessa Tirin Kotista siirtyneiden määrä oli Kunduzin ja Farahin maakuntien jälkeen suurin koko maassa."

Lisäksi KHO piti asiassa merkittävänä myös perheen etnistä taustaa sekä henkilökohtaisia olosuhteita, mutta mainitsi samalla, että hazaratausta ei yksinään tarkoita sitä, että henkilö olisi talebanien mielenkiinnon kohteena.

KHO piti voimassa hallinto-oikeuden päätöksen siitä, että sisäisen paon edellytykset tulee selvittää.

Vaikka perheen todetaan tarvitsevan ulkomaalaislain §88:ssä mainittua toissijaista suojelua, koska he ovat vaarassa kokea "mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa", KHO ei määrännyt Maahanmuuttovirastoa myöntämään perheelle oleskelulupaa.

Oleskeluluvan voi myöntää vasta kun sisäisen paon edellytykset on selvitetty.

KHO 2017:72: Ajantasaisen maatiedon mukaan henkilön kotialue on turvallinen ja sinne on mahdollista matkustaa Kabulista turvallisesti; matkareitin vaivalloisuus ei muodosta arviointikriteeriä

Vuonna 1992 syntynyt hazarataustainen shiiamuslimi Ghaznin läänin Jaghorin piirikunnasta oli hakenut turvapaikkaa Suomesta. Hakija pelkäsi joutuvansa oikeudenloukkausten uhriksi hazarataustansa vuoksi.

Maahanmuuttovirasto antoi hakijalle kielteisen oleskelulupapäätöksen EASO:lta saadun maatiedon nojalla: Jaghorin piirikunta on Ghaznin läänin rauhallisimpia alueita. Tämän vuoksi henkilöllä eivät täyttyneet kriteerit sen enempää turvapaikan kuin toissijaisen suojeluasemankaan saamiseen. 

Hakija valitti hallinto-oikeuteen ja vaati, että Maahanmuuttoviraston päätös kumotaan ja hänelle myönnetään kansainvälistä suojelua tai oleskelulupa muulla perusteella. Hallinto-oikeus hylkäsi hakijan valituksen turvapaikan osalta. 

Hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, ettei valittaja voi palata turvallisesti Ghaznin maakunnassa sijaitsevalle kotipaikkakunnalleen, koska kulkuyhteyttä Jaghurin piirikuntaan Kabulin ja Kandaharin välistä maantietä pitkin ei voida pitää turvallisena eikä vaihtoehtoisia reittejä matkan pituuden ja vaivalloisuuden vuoksi toteuttamiskelpoisina. Mikäli paluu kotialueelle ei tosiasiallisesti olisi mahdollista turvattoman matkareitin vuoksi, hakijalle pitäisi myöntää vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti kansainvälistä suojelua.

Hallinto-oikeus kumosi Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palautti asian Maahanmuuttovirastolle.

Sekä hakija että Maahanmuuttovirasto pyysivät lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. KHO hylkäsi hakijan valituslupahakemuksen, koska asian viemiselle KHO:hon ei ilmennyt ulkomaalaislain §196:sta löytyvää perustetta. Käytännössä tämä peruste tarkoittaa sellaista uutta tietoa, jota ei olisi aiemmin esitetty. 

Maahanmuuttoviraston valituksen KHO otti käsittelyyn. Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston välinen erimielisyys koski sitä, muodostaako Kabul-Kandahar-maantielle vaihtoehtoisen reitin pituus ja vaikeakulkuisuus hakijalle tilanteen, että turvalliselle kotialueelle matkustaminen voi aiheuttaa hakijalle ulkomaalaislain §88:n johdanto-osassa ja 3. kohdassa mainittua vakavaa haittaa. 

KHO päätti, että vaihtoehtoisen kotiinpaluureitin vaivalloisuus ei muodosta arviointikriteeriä silloin, kun päätetään kansainvälisestä suojelusta. Olennaista on, että hakijalla on mahdollisuus matkustaa Kabulista turvallisesti kotialueelleen. Kabulista voi matkustaa hakijan kotialueelle useita vaihtoehtoisia maareittejä sekä sisäistä lentomahdollisuutta hyödyntäen, vaikka tämä olisikin vaivalloista.
KHO päätti, että hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja Maahanmuuttoviraston päätös on saatettava voimaan. 

KHO 2017:73: Iranissa oleskellut hazaraperhe ei voinut muuttaa alueelle, jolla se ei ole koskaan asunut, vaan heille piti myöntää oleskelulupa

Iranissa asunut hazarataustainen afgaaniperhe, johon kuului 2007, 2009 ja 2016 syntyneet lapset, haki turvapaikkaa Suomesta. Perheen äiti ja 2007 ja 2009 syntyneet lapset olivat asuneet koko ikänsä Iranissa; äidin vanhemmat ovat muuttaneet Iraniin Uruzganin maakunnasta Afganistanista.

Perheen isä on muuttanut 12-vuotiaana Uruzganin maakunnasta, Afganistanista Pakistaniin ja Pakistanista Iraniin. Oleskelulupaa Iraniin hän ei ole saanut, vaan ainoastaan väliaikaisen kortin, joka kertoo hänen olevan väliaikaisesti kirjoilla Iranissa. Naimisiinmenon jälkeen myöskään vaimon oleskelulupakorttia Iranissa ei ole uusittu. Hakijat eivät siis voi muuttaa Iraniin, jossa heillä ei ole minkäänlaista oleskeluoikeutta.

Maahanmuuttovirasto katsoi, että hakijoihin voi kohdistua mielivaltaisesta väkivallasta aseellisen selkkauksen yhteydessä johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa, jos heidät palautettaisiin kotialueelleen, Uruzganin maakuntaan. 

Maahanmuuttovirasto kuitenkin jätti oleskeluluvan myöntämättä, koska katsoi perheellä olevan mahdollisuus ulkomaalaislain §88e mukaiseen sisäiseen pakoon Kabuliin.

Hakijaperhe valitti Maahanmuuttoviraston päätöksestä hallinto-oikeuteen. Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Käytettävissä olevan EASO:n maatiedon mukaan Kabulin yleiset olosuhteet eivät ole sellaiset, että perhe tarvitsisi kansainvälistä suojelua. Hallinto-oikeus katsoi myös hakijoiden henkilökohtaiset olosuhteet sellaisiksi, että Kabuliin asettuminen on mahdollista: vaikka hakijat eivät ole aiemmin asuneet Kabulissa, heidät katsottiin työkykyisiksi ja kykeneviksi asumaan kaupunkialueille ilman suvun ja yhteisön tukiverkostoa. 

Hakijaperhe valitto Maahanmuuttoviraston ja Hallinto-oikeuden päätöksistä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka myönsi valitusluvan. 

KHO päätti kumota Maahanmuuttoviraston ja Helsingin hallinto-oikeuden päätökset toissijaisen suojelun perusteella myönnettävän oleskeluluvan ja käännyttämisen osalta. Asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentissa tarkoitetun oleskeluluvan myöntämiseksi.

KHO arvioi päätöksessään sisäisen paon kohtuullisuutta tarkastelemalla Kabulin yleisiä olosuhteita sekä perheen henkilökohtaisia olosuhteita. 

KHO yhtyi yleisten olosuhteiden osalta Maahanmuuttoviraston ja Helsingin hallinto-oikeuden näkemyksiin. KHO tuo päätöksessä esiin Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä sekä Afganistania koskevaa ajantasaista maatietoa. Niiden pohjalta KHO toteaa, että Kabulissa ilmenevien väkivaltaisuuksien ja levottomuuksien luonne, maantieteellinen esiintyminen ja intensiteetti sekä ihmisoikeusloukkausten ja humanitaarisen oikeuden loukkausten laajuus eivät ole sellaisia, että Kabul itsessään olisi alue, jonne ei ihminen voisi paeta sisäisesti. 

Henkilökohtaisten olosuhteiden osalta KHO päätyi erilaiseen lopputulokseen kuin Helsingin hallinto-oikeus. Tärkein syy tälle lopputulokselle oli se, että perheellä ei ole minkäänlaisia siteitä Afganistaniin, jossa he eivät ole isän lapsuusvuosia lukuunottamatta asuneet koskaan. Lisäksi KHO tulkitsi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n sisäisen paon ohjetta siten, että "lasten huoltoon ja turvaan liittyville erityistarpeille on annettava asianmukainen painoarvo" sisäisen paon kohtuullisuutta arvioitaessa. KHO katsoi, että pelkkä hazaroiden ja avustusjärjestöjen läsnäolo Kabulissa ei muodosta tällaiselle lapsiperheelle riittävää turvaverkkoa Kabulissa, jossa "haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden perustavanlaatuiset oikeudet eivät tule viranomaisten taholta kattavasti turvatuiksi". KHO mainitsi myös käännyttämistä koskevaa kokonaisharkintaa koskevan ulkomaalaislain pykälän §146, jossa mainittujen kriteerien nojalla käännyttämistä vastaan puhuvat seikat painoivat enemmän kuin käännyttämistä puoltavat.

Näin ollen KHO katsoi, että hakijoiden henkilökohtaiset olosuhteet eivät anna mahdollisuutta turvautua sisäiseen pakoon, vaan perheelle oli myönnettävä oleskelulupa Suomeen.

KHO 2017:74: Lapsiperhe, joka oli suojelun tarpeessa, pystyi pakenemaan sisäisesti Kabuliin

Yksilapsinen aviopari Laghmanin maakunnasta, Afganistanista oli hakenut Suomesta turvapaikkaa. Maahanmuuttovirasto oli hyväksynyt tosiseikkana, että taleban voisi tappaa hakijat, mikäli he palaisivat takaisin kotialueelleen Laghmanin maakuntaan. Maahanmuuttovirasto katsoi, että hakijoiden pelko on objektiivisesti perusteltua. Kaikki laissa säädetyt edellytykset turvapaikan myöntämiselle täyttyivät. Maahanmuuttovirasto katsoi, että hakijoilla on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla poliittisen mielipiteen tai oletetun poliittisen mielipiteen vuoksi.

Maahanmuuttovirasto oli kuitenkin jättänyt oleskeluluvan myöntämättä, koska katsoi perheellä olevan mahdollisuuden ulkomaalaislain §88d:n mukaiseen sisäiseen pakoon Kabuliin. Sisäistä pakoa sovellettaessa olennaiseksi kysymykseksi tulee se, voivatko palautettavat henkilöt asua kyseisellä alueella ilman "kohtuutonta haittaa". Tätä seikkaa arvioitaessa Maahanmuuttovirasto viittasi UNHCR:n sisäisen paon ohjeeseen. Siinä todetaan haavoittuvassa asemassa olevien tarvitsevan ulkopuolista tukiverkostoa alueella, jolle heidät palautetaan. Nuoret, työkykyiset miehet sekä työikäiset naimisissa olevat perheet eivät ole tällaisessa asemassa. Lisäksi Maahanmuuttovirasto totesi, että hakijaperheen isä on asunut vaimonsa isän luona Kabulissa neljä kuukautta saamatta tuona aikana uhkauksia. Maahanmuuttovirasto katsoi, että perheellä on tosiasialliset ja kohtuulliset mahdollisuudet asettua Kabulin alueelle, 

Hakijat valittivat Maahanmuuttoviraston päätöksestä hallinto-oikeuteen. ja vaativat, että Maahanmuuttoviraston päätös kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle turvapaikkojen myöntämistä varten.

Hallinto-oikeus (HO) hylkäsi hakijoiden valituksen ja toi samalla esiin edellytyksiä, joiden tulee täyttyä jotta sisäistä pakoa voidaan harkita.  HO viittaa ulkomaalaislain sisäistä pakoa koskevan pykälän esitöihin ja toteaa, että 

"sisäinen pako on mahdollinen vain, jos henkilöön kohdistunut vaino tai vakava haitta on tapahtunut paikallisesti ja jos on syytä uskoa, että sen aiheuttaja ei voi harjoittaa vainoa tai aiheuttaa vakavaa haittaa alueella, jonne turvapaikanhakija palautettaisiin".

HO toteaa EASO:n maatietoon viitaten, että Kabulin turvallisuusolosuhteet eivät muodosta estettä sisäiselle paolle, ja että hakija ei ole erityisellä tavalla profiloitunut henkilöksi, jota taleban pystyisi Kabulissa tavoittelemaan. HO toteaa myös, että hakijat eivät ole erityisen haavoittuvassa asemassa,  eikä heillä ei ole erityisiä siteitä Suomeen. Näin ollen HO katsoo, että sen enempää yleiset kuin  hakijoiden henkilökohtaisetkaan olosuhteet eivät puolla oleskeluluvan myöntämistä ja sisäisen paon käyttämättä jättämistä.

Hakijat valittivat HO:n päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KHO myönsi valitusluvan ja tutki asian. KHO ei muuttanut HO:n päätöksen lopputulosta. Edellä mainittujen syiden lisäksi KHO perusteli päätöstään Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöllä, muun muassa tapauksella S.H.H v. Yhdistynyt Kuningaskunta 29.1.2013.

KHO tuo päätöksessään runsaasti esiin myös Afganistania ja Kabulia koskevaa maatietoa. KHO toteaa, että taliban ja muut kapinallisryhmät kohdistavat korkean profiilin iskujaan Kabuliin. Lisäksi KHO toteaa, että "Vaikka iskujen lukumäärä on vähentynyt aikaisempiin vuosiin verrattuna, niistä aiheutuneiden siviiliuhrien määrä on kasvanut". KHO myös kertoo siitä, että Kabulissa toimiva ISIS:n Khorasanin haara kohdistaa iskujaan talebania suoremmin tavalliseen siviiliväestöön. 

KHO toteaa silti, että hakijan henkilökohtaiset olosuhteet ja Kabulin yleiset olosuhteet eivät muodosta perustetta saada kansainvälistä suojelua: 

"Afganistanin konfliktissa esiintyy laajaa alueellista ja ajallista vaihtelua, mutta Kabulin maakunta on pitkään pysynyt valtion viranomaisten kontrollissa ja muuhun maahan verrattuna suhteellisen vakaana. Vaikka Taliban ja muut valtion ulkopuoliset ryhmittyvät tekevät Kabulissa iskuja, kuuluu maakunta tilastojen perusteella maan turvallisimpiin. Matalan profiilin toimijoilla on Kabulissa alhainen riski joutua aseistautuneiden ryhmien iskujen kohteeksi."

Johtopäätöksiä

Nämä neljä KHO:n vuosikirjapäätöstä ovat tärkeitä ennakkotapauksia, jotka antavat suuntaviivoja siihen, milloin ihmisiä voi palauttaa Afganistaniin, milloin taas ei. Sisäistä pakoa sovellettaessa avainasemassa ovat yleisten olosuhteiden lisäksi hakijoiden henkilökohtaiset olosuhteet.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset ovat varsin seikkaperäisiä: niissä selostetaan Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden ratkaisujen lisäksi lakien esitöitä sekä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä ja tuodaan esiin ajantasaista maatietoa.

Päätöksistä näkee myös sen, että Maahanmuuttovirasto ei läheskään aina suinkaan tyydy hallinto-oikeuden päätökseen, jos se on ollut alkuperäisen päätöksen kumoava. Maahanmuuttovirasto valittaa hallinto-oikeuden päätöksistä KHO:hon siinä missä hakijatkin.

Päätösten perusteella on myös selvää, että muutoksenhakuprosesseissa ihmisen pitää olla todella tarkkana.

Alkuavun oikeusapua on rajoitettu, mahdollisuutta toimittaa lisäselvitys oikeusistuimelle on rajoitettu ja valitusaikoja on lyhennetty. Asianajajaliiton mukaan myös oikeustulkkauksen taso on heikentynyt, mikä on erityisen huolestuttava asia vaikeissa kansainvälistä suojelua koskevissa rajanvetotapauksissa. Edellä mainituissa KHO-päätöksissäkin näkyy paikoin merkkejä siitä, että hakija ei ole alkuvaiheessa tullut ymmärretyksi tavalla, jota hän on tarkoittanut.

Nämä muutokset ovat merkittävällä tavalla heikentäneet hakijoiden oikeusturvaa samaan aikaan, kun Maahanmuuttoviraston toiminnassa on havaittu räikeitä virheitä entistä enemmän.

Jatkossa onkin äärimmäisen tärkeää, että oikeusavussa ja oikeustulkkauksessa tapahtuneet heikennykset korjataan. 
valtaväestöstä poikkeava alkuperä ja heidän henkilökohtaiset olosuhteensaK
valtaväestöstä poikkeava alkuperä ja heidän henkilökohtaiset o

keskiviikkona, huhtikuuta 05, 2017

Suomen turvapaikkapolitiikkaa pitää muuttaa, mutta ihmisiä voi käännyttää Afganistaniin


Suomen ulkomaalaislainsäädännössä on viime vuosina tehty useita muutoksia, jotka heikentävät ihmisen oikeusturvaa ja aiheuttavat heille kohtuuttomia tilanteita ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta. 

Näistä muutoksista voidaan mainita esimerkiksi humanitaarisen suojelun poistaminen ulkomaalaislaista, oikeudellisen avun heikentäminen sekä perhe-elämän estäminen.

Näistä kolmesta asiasta ja niiden ongelmallisuudesta on taannoin lausuttu varsin perustavanlaatuisesti. Pakolaisneuvonta ry:n lausuntoon oikeudellisen avun heikentämisen ongelmallisuudesta kannattaa tutustua, kuten myös perustuslakivaliokunnan kriittiseen lausuntoon samasta asiasta. Pakolaisneuvonta lausui varsin hyvin myös humanitaarisen suojelun poistamisesta. Perheenyhdistämistä koskevissa asioissa nostan kissan häntää ja katson itse osaavani sanoa asiasta aika paljon. Suosittelen tutustumaan asiaa koskevaan kirjoitukseeni

Lyhyesti sanoen: suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa pitää muuttaa. Aloittaa voi siitä, että perutaan edellä mainitut oikeusturvaan ja perhe-elämän suojaan tehdyt heikennykset.

***

Suomessa on viime päivinä kohistu kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneiden ihmisten maasta poistamisesta. Keskustelu on ollut paikoin räiskyvää ja myöskään virheellisen tiedon levittämiseltä ei olla vältytty. Helsingin Sanomien artikkeli tiivistää käytyä keskustelua hyvin.

Seuraavat yleisesti liikkuvat väitteet ovat virheellisiä, ja ne täytyy kumota.

"Afganistan on turvaton maa, jonne ei voi palauttaa ketään. Käännytykset Afganistaniin pitää keskeyttää kokonaan".

Afganistanissa on turvattomia alueita, mutta lähellekään kaikki osat Afganistanista eivät ole sellaisia, että siellä asuville ihmisille syntyisi perusteet hakea kansainvälistä suojelua vieraalta valtiolta. 

On jopa väitetty, että käännytys Afganistaniin olisi samanlainen kuolemantuomio kuin juutalaisen palautus Natsi-Saksaan. Natsivertaus on mauton, ontuva, kulunut ja totuudenvastainen. On totta, että tietyt vähemmistöt Afganistanissa saattavat kokea samanlaista vainoa kuin juutalaiset Natsi-Saksassa, mutta kaikkien afganistanilaisten vertaaminen juutalaisvähemmistöön ei kerro Afganistanin väestön turvallisuustilanteesta yhtään mitään. Kovinkaan moni Natsi-Saksassa elänyt juutalainen ei palannut kotimaahansa oma-aloitteisesti Hitlerin ollessa vallassa. 

Koska monet ovat viitanneet ulkoministeriön matkustustiedotteeseen Afganistanin turvallisuustilanteesta puhuessaan, lienee syytä myös todeta että kyseinen matkustustiedote ei liity mitenkään siihen, muodostuuko Afganistanissa kotoisin olevalle henkilölle kansainvälistä suojelua koskevien sopimusten mukainen oikeus vieraan valtion suojeluun. 

Matkustustiedotteen tarkoituksena on kertoa alueelle matkaaville ihmisille erilaisista riskeistä, jotta he voisivat alueella matkustellessaan välttyä vaaratilanteilta.

On varsin järkevää, että matkustustiedotteessa kerrotaan varsin satunnaisestikin tapahtuneista attentaateista ja turvallisuusuhista pahimman tilanteen skenaariota käyttäen. Matkustustiedote ei kuitenkaan sovellu tietolähteeksi arvioitaessa sitä, onko tietty alue siellä asuvalle sellainen, että hän ei voi siellä olla enää ollenkaan. 

Tiivistäen: sangen monen brasilialaisen kaupunginosan rikollisuustilanne on hälyttävä ja tämä kannattaa matkustajan tietää, mutta tämä rikollisuustilanne itsessään ei muodosta siellä asuvalle oikeutta saada turvapaikkaa Suomesta. Varsin monessa aasialaisessa kaupungissa on tapahtunut yhteenottoja sekä pommi-iskuja, mutta tästä ei voi päätellä vielä sitä, että ne muodostaisivat pakolaisuutta koskevien sopimusten tarkoittamaa vainoa ja toistuvaa mielivaltaisen väkivallan uhkaa. 

Kansainvälistä suojelun tarvetta selvitetään turvapaikkapuhuttelun lisäksi maatiedolla, jossa kaikkein tärkein lähde on UNHCR:n Refworld-palvelu. Tuoreimman, maaliskuulle 2017 päivätyn Afganistan-maatiedon mukaan Afganistanin turvallisuustilanne on heikentynyt pahasti varsin suuressa osassa Afganistania. Selkeästi turvattomia alueita ovat tällä hetkellä Helmand, Nangarhar, Kandahar, Kunar ja Ghazni, kuten myös muutamat Afganistanin koilliset ja pohjoiset osat sekä Farah lännessä. 

Pääkaupunki Kabulissa tavalliset siviilit eivät ole samanlaisessa vaarassa kuin edellä mainituilla alueilla, vaikka moni on sielläkin syrjityssä asemassa. Pommi-iskuja tapahtuu säännöllisesti kuten lähes kaikissa eteläisen Aasian kaupungeissa, mutta  niin pakolaisaseman, toissijaisen suojelun kuin taannoisen humanitaarisen suojelunkin saaminen on edellyttänyt vakavampaa, toistuvaa henkilökohtaista vainoa tai kokonaisvaltaista aseellisesta selkkauksesta johtuvaa mielivaltaisen väkivallan uhkaa. 

Ei voi siis sanoa, että Afganistan on turvaton tai turvallinen. Afganistanissa on turvattomia ja turvallisia alueita. Riippuu kunkin turvapaikanhakijan yksilöllisestä tilanteesta, muodostuuko hänelle kansainvälistä suojelua koskevien sopimusten tarkoittama oikeus turvautua toisen valtion suojeluun. Ennen turvautumista toisen valtion suojeluun täytyy myös selvittää sisäisen paon mahdollisuus. 

On täysin mahdollista, että Kabulistakin kotoisin oleva henkilö kuuluu esimerkiksi uskonnolliseen, etniseen tai seksuaaliseen vähemmistöön tai on muulla tavoin poliittisesti aktiivinen henkilö, jonka vuoksi häneen kohdistuisi pääkaupungissakin systemaattista vainoa, eikä hän olisi turvalla missään muuallakaan Afganistanissa. Tällainen yksilöllinen tilanne pitäisi kuitenkin tuoda esiin. Kabul itsessään ei ole alue, jonne ei siviili voisi palata.

"Käännytykset Afganistaniin rikkovat perustuslakia"

On selvää, että oleskeluluvista päättävä Maahanmuuttovirasto on tehnyt heikkolaatuisia turvapaikkapäätöksiä. Tämä on näkynyt esimerkiksi siinä, että Helsingin hallinto-oikeus sekä korkein hallinto-oikeus ovat kumonneet Maahanmuuttoviraston Irakia koskevia päätöksiä. Joskus päätös on määrätty täytäntöönpanokieltoon. On aina mahdollista, että Maahanmuuttoviraston päätöksissä on virheitä. Pakolaisneuvonta ry:n johtava lakimies Marjaana Laine käy hyvin läpi Hufvudstadsbladetissa Maahanmuuttoviraston päätösten laatuun liittyviä ongelmia.

Käännyttäminen Afganistaniin tai Irakiin silloin, kun kyseessä on lainvoimainen, valitustuomioistuinten seulan läpäissyt täytäntöönpanokelpoinen päätös, ei kuitenkaan riko sen enempää perustuslakia kuin mitään muutakaan lakia tai ihmisoikeusvelvoitetta. 

Jos jokin taho on huolissaan Maahanmuuttoviraston sekä valitustuomioistuinten päätösten laadusta, hänen tulisi eritellä se, mitä päätöksissä ei ole otettu huomioon. Suomikin tuntee esimerkiksi Ashraf Sahilin, joka ehti jo joutua paperittomaksi ennen kuin peruste oleskeluluvalle löytyikin.

On mahdollista, että Afganistaniin palautettavilla henkilöillä on yksilöllisiä tilanteita, joiden vuoksi heidän pitäisikin saada suojelua. 

Silmiinpistävää tähän mennessä on ollut se, että näitä yksilöllisiä tilanteita ei ole julkisuudessa tuotu esiin. Oli helppoa puolustaa eräitä irakilaisia, kun heidän kohtuuttomat ja ilmeisen hätiköidysti tehdyt päätöksensä vuosivat julkisuuteen. 

Moni puolustaisi nyt palautettavia afganistanilaisia, jos heidänkin päätöksensä ja yksilöllisen tilanteensa kohtuuttomuus tuotaisiin selkeästi esiin. Jos näin ei tehdä ja sen sijaan viitataan ilmeisen virheellisesti ulkoministeriön matkustustiedotteeseen, väitetään virheellisesti käännytysten olevan perustuslain vastaisia ja loppuun vielä sanotaan että Natsi-Saksa, heikennetään ainoastaan omaa uskottavuutta.

***

Maasta poistamisia koskevassa keskustelussa Pakolaisneuvonta ry on tuonut selkeimmin ja parhaiten esiin sen, missä mahdolliset ongelmat ovat. Näin Pakolaisneuvonta ry lausi facebook-tilillään:

"Keskustelu käännytyksistä käy nyt kuumana ja usein virheellisin termein ja vahvistamattomin tiedoin. Tahdonvastaisia palautuksia on tehty aina ja ne kuuluvat yhtenä osana turvapaikkamenettelyyn, jonka tehtävänä on tunnistaa suojelua tarvitsevat hakijat ja samalla ne, jotka eivät sitä tarvitse.

Tällä hetkellä on kuitenkin erittäin suuri riski, että käännytettävien joukossa on tosiasiassa kansainvälisen suojelun tarpeessa olevia. Turvapaikanhakijoiden oikeusturva on parin viime vuoden aikana vaarantunut. Turvapaikkapolitiikkaa ja maahanmuuttoviraston linjauksia on kiristettu ja menettelyn laatua heikennetty. Lisäksi turvapaikanhakijoiden oikeutta oikeusapuun on rajattu ja valitusaikoja lyhennetty tilanteessa, jossa muutenkin on ollut pula pakolaisoikeuteen perehtyneistä avustajista.

Turvapaikanhakijoiden prosessia Suomessa läheltä seuranneiden tämänhetkinen huoli on täysin perusteltu ja on vaarana, että jotkut käännytykset rikkovat ehdotonta palautuskieltoa."


Pakolaisneuvonnan lausunto on varsin selkeä järjen ääni, joka kertoo olennaisimman siitä, mitä nyt pitäisi tehdä: turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa ja oikeusavun laatua tulee parantaa, jotta voidaan paremmin selvittää ne asiat, joista monet ovat nyt olleet huolissaan.

Voisimme aloittaa siitä, että perutaan ne merkittävät oikeusturvaan tehdyt heikennykset, joista järjestöjen ja Ihmisoikeuskeskuksen lisäksi myös perustuslakivaliokunta oli huolissaan.

keskiviikkona, maaliskuuta 29, 2017

Huivikieltoja ei voi perustella naisten oikeuksilla eikä muutenkaan

Perheissä tehtävä työ ratkaisee mahdolliset painostamiseen liittyvät ongelmat

Liberaalissa, sekulaarissa ja eurooppalaiset arvot sisäistäneessä yhteiskunnassa nainen saa itse valita, millaista vaatekappaletta yllään pitää.

Silloin kun ihmistä estetään valitsemasta asuaan tai omasta asuvalinnasta rangaistaan sakoilla ja pääsykielloilla julkiseen tilaan, naisten oikeuksia heikennetään. Huivikielto ja huivipakko ovat naisten oikeuksien heikennyksiä.

Ihmisen ulkonäöstä ja pukeutumisesta ei voi päätellä, mitä hän ajattelee tai miten hän työssään toimii. Ainoastaan keskustelu ihmisen itsensä kanssa voi tuoda lisävaloa siihen, mitä tietyllä tavalla pukeutuminen hänelle merkitsee.

Ihmisen ulkonäöstä ja pukeutumisesta ei voi päätellä sitä, onko häntä painostettu jonkinlaiseen pukeutumistyyliin vai ei.

Joskus painostamista tapahtuu. Se, onko ihmisellä perheessään, parisuhteessaan ja vertaissuhteissaan asiat hyvin vai ei, selviää luottamuksellisissa tapaamisissa. Tällaiset tapaamiset ovat sosiaalialan perustyötä. Painostaminen saadaan loppumaan pitkäjänteisellä ja ammattimaisella toiminnalla: perhetyö, neuvonta, omia oikeuksia koskevan tiedon vahvistaminen ja kriisitilanteissa turvakodit antavat konkreettista tukea heille joita painostetaan. Huivikielto ei ratkaise mitään ongelmia perheiden sisällä. Se on vain yksi kielto ja kynnys lisää ihmiselle, joka muutoinkin kohtaa jatkuvasti esimerkiksi kielitaidosta johtuvia esteitä.

Ihminen kärsii perustavanlaatuisesta ammattitaidon vajauksesta, jos hän olettaa että huivitonta naista tai tyttöä ei painosteta missään ja huivillista aina. Ammattitaidon vajauksesta voidaan puhua myös silloin, jos työntekijä haluaa ottaa asiat puheeksi ainoastaan naisasiakkaan kanssa. Ainakin oma kokemukseni on se, että monen ongelman taustalla on miehen kohtaamat vaikeudet omassa elämässä tapahtuneiden muutosten käsittelyssä.

Oman lapsen kasvaminen ja itsenäistyminen itselle vieraassa ympäristössä on iso asia, johon monella liittyy paljon pelkoja: meneekö hän huonoille teille? Mitä saan tehdä, jos oma lapseni sanoo minulle pahasti päin naamaa? Moni saattaa luulla, että suomalainen yhteiskunta kasvattaa kurittomia ja huonosti käyttäytyviä kakaroita, joiden toimintaa ei saisi rajoittaa millään tavoin. Kunnolliset keskustelut, niihin huolellisesti varattava aika ja ymmärrettävän tiedon saaminen on asia, jota kaikki toivovat.

Tasa-arvo ja valinnanvapaus vahvistuvat, jos kaikki ovat ulkonäöstään, uskonnostaan ja pukeutumistyylistään riippumatta tervetulleita paikkaan, jossa omia asioita voi käsitellä.

Huivikieltojen sijaan aika ja energia tulisi keskittää siihen, että sosiaalialan ja perheiden kanssa tehtävän työn ammattilaisilla on kunnolliset mahdollisuudet tehdä työnsä laadukkaasti.

On klisee väittää, että kielellisen, etnisen tai uskonnollisen vähemmistön jäsen ei haluaisi hakea apua valtaväestöön kuuluvalta ammattilaiselta. Oma kokemukseni sekä järjestöpuolelta että julkiselta puolelta on päinvastainen. Ihmiset nimenomaan haluavat puhua lähiyhteisönsä ulkopuoliselle ammattilaiselle, koska näin varmistetaan se, että mitkään jutut eivät lähde leviämään oman yhteisön keskuuteen.

Jokaisesta Suomen kunnasta löytyy perhetyötä, ja isoimmista kaupungeista myös Turun Naiskeskuksen tai Miehen Linjan kaltaisia paikkoja, joissa on erityistä kokemusta juuri maahan muuttaneiden henkilökohtaisessa elämässään kohtaamien ongelmien ratkaisusta. Kiireellisemmissä tilanteissa tulee ottaa yhteyttä sosiaalipäivystykseen, tarvittaessa turvakotiin. Joskus tarvitaan lastensuojelua.

Turun Naiskeskus ja Miehen Linja ovat myös julkaisseet hyvää kirjallisuutta, joka auttaa ketä tahansa ymmärtämään ja käsittelemään eri ihmisten tilanteita.

Työllisyys, koulutus ja yhteiskuntatietous vahvistavat naisten asemaa

Pohjoismaihin verrattuna mikä tahansa maailmankolkka on sukupuolisuuteen liittyvissä asenteissa sangen konservatiivinen. Pew-tutkimuslaitoksen mukaan kielteinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on yleisintä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa sekä Lähi-idän maiden ja Indonesian kaltaisilla muslimienemmistöisillä alueilla. 

Erot ovat pienempiä tarkastellessa sukupuolten tasa-arvoa koskevia asenteita, mutta kuitenkin selviä ja samansuuntaisia kuin homoseksuaalisuuden kohdalla. Maaryhmien sisällä ja välillä on eroavaisuuksia: esimerkiksi libanonilaiset arvostavat sukupuolten tasa-arvoa ukrainalaisia tai israelilaisia enemmän.

Koulutus, työllisyys ja yhteiskunnan keskiluokkaistuminen vahvistavat myönteisiä asenteita suhteessa naisten, seksuaalivähemmistöjen ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin.

Ne myös antavat tilaa tasa-arvoa ja vähemmistöjen oikeuksia puoltaville uskontulkinnoille. Muslimifeministejä on vaikka kuinka paljon, homoseksuaalisuuden hyväksyviä uskonoppineita tietysti vähemmän, mutta kasvava määrä.

Alla olevassa videossa professori Asma Barlas kertoo siitä, miten naisten oikeuksia puoltavat uskontulkinnat voidaan perustella kestävästi.



Tavanomaisten työvoimapoliittisten toimenpiteiden lisäksi työelämämentorointi sekä ryhmätoiminta antavat ihmisille oikeita taitoja sekä kokemuksen kuulluksi ja kohdatuksi tulemisesta. Toiminnan toteuttajina ovat tavalliset ihmiset, jotka kokevat omien tietojensa ja taitojensa jakamisen hyödylliseksi.

Vapaaehtoisen ystävän kanssa moni ihminen saa konkreettisia eteenpäin menemisen taitoja. Ulkoiset kiellot onnistuvat vain närän ja epäoikeudenmukaisuuden tunteiden herättämisessä. Niiden ainoa konkreettinen seuraus on se, että ihminen suljetaan ulos. Ulkoiset kiellot pelaavat konservatiivisten islamistien pussiin estämällä naisen pääsyn julkiseen tilaan, kouluun tai työpaikkaan. Kiellot sitovat ihmisen entistä selkeämmin kodin piiriin, kun tavoitteen olisi pitänyt olla juuri päinvastainen.

Huivikielto Ranskassa on valitettavasti tuonut myös kylkiäisenään sen, että huivia pitävien naisten kimppuun hyökättiin yhä enemmän. Hyökkäysten aikaansaama pelkääminen, epäluottamus ja pelosta johtuva omaehtoinen jääminen kotiin on taivaanlahja niille voimille, joiden mielestä naisen tulisikin olla kotona.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin vastustaa huivikieltoa, mutta päätti kunnioittaa Ranskan kansallista suvereniteettia

Huivikieltoja on perusteltu muillakin kuin naisten oikeuksiin liittyvillä syillä. Joidenkin mielestä näkyvä uskonnollisuus ei kuulu moderniin yhteiskuntaan lainkaan. Tällainen näkemys on juuri modernin sananvapaus-, uskonnon-, ja omantunnonvapauskäsityksen näkökulmasta ongelmallinen.

Ihmisellä tulee olla mahdollisuudet elää vakaumuksensa mukaisesti, oli tämä vakaumus sitten uskonnollinen tai ei, näkyvä tai ei. Kadulla vastaan kävelevä huivipäinen nainen tai nahkahousuinen mies ei estä kenenkään toisen vapautta valita omaa vakaumustaan ja tyyliään. Jos ihmisen ulkonäkö häiritsee, voi katsoa toisaalle.

Uskonnon- ja omantunnonvapaus on taattu Suomessa uskonnonvapauslailla, perustuslain §11:ssa sekä keskeisimmissä ratifioiduissa ihmisoikeussopimuksissa, kuten Euroopan ihmisoikeussopimuksen §9:ssä sekä YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen §18:ssa. Uskonnollisen neutraalisuuden periaate, joka suojaa sekä uskonnollisia että uskonnottomia, on  selkeimmin muotoiltu KP-oikeuksien sopimuksessa:

"Ketään ei saa saattaa sellaiselle pakotukselle alttiiksi, joka rajoittaa hänen vapauttaan tunnustaa tai valita oman valintansa mukainen uskonto tai usko."

Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin piti tuomiossaan S.A.S v. Ranska (43835/11) taannoin voimassa Ranskan kiellon, joka koski kasvot peittävän hunnun pitämistä julkisella paikalla. Tuomio on hyvä lukea kokonaisuudessaan, koska siinä kumottiin lähes kaikki Ranskan viranomaisten esittämät perustelut huivikiellolle.

Juhani Kortteinen kertoo tuomiosta Perustuslakiblogissa. Kortteisen mukaan:

- EIT vahvisti yksityiselämän suojan (EIS 8 Art.) turvaavan yksilölle oikeuden ilmaista omaa persoonallisuuttaan julkisesti ulkoisella olemuksellaan. Tähän kuuluu myös yksilön uskonnollinen vakaumus, ja sen vaikutus yksilön sopivaksi katsomaan pukeutumiseen.

- EIT ei ollut vakuuttunut, että kasvot peittävän huivin pitämisen kielto olisi tarpeen miesten ja naisten tasa-arvon kannalta, kun valittajan kaltaiset islaminuskoiset naiset halusivat sen käyttöä itse puolustaa osana heille kuuluvia oikeuksia.

- Kasvot peittävän huivin käytön kieltoa julkisilla paikoilla ei voitu pätevästi perustella myöskään ihmisarvon kunnioittamiseen vedoten. Vaikka monet kokisivatkin sen käytön outona, se oli demokratian moninaisuuteen kuuluvan kulttuurisen identiteetin ilmaisua.

- EIT katsoi, ettei ollut näyttöä siitä, että kasvot peittävän huivin käyttöön liittyisi muiden halveksuntaa tai muutoin muiden ihmisarvon loukkaamista.

- Ranskan viranomaiset perustelivat kasvot peittävän huivin kieltoa myös "yhdessä elämisen" mahdollistamisella, mitä EIT piti epämääräisenä perusteena. EIT:n mukaan valtiovallan kuuluu olla neutraali ja puolueeton yhteiskuntaelämän järjestäjä niin, että se edistää moninaisten uskontojen, vakaumusten ja uskomusten harjoittamista. Toisen pukeutumistyylin rikosoikeudellinen sanktiointi pikemminkin vaikeuttaa erilaisia vakaumuksia toteuttavien yhdessä elämistä, ja EIT ilmaisikin huolensa siitä, miten kiellon voimaansaattamiseen liittyi julkinen muslimeja vahvasti leimaava keskustelu.

-  On paljon tunnistautumista vaativia tilanteita joissa kasvot peittävän huivin käyttäjät voivat vallan hyvin näyttää kasvonsa väliaikaisesti. Kaikkia tilanteita koskevaa kokonaiskieltoa ei "yhdessä elämisellä" voi perustella. Yksityisyyden suojaan kuluu oikeus olla kommunikoimatta tai olla olematta kanssakäymisissä muiden kanssa julkisilla paikoilla. Ihmiset voivat elää yhdessä riippumatta tyylistään.

- Tiivistäen: erilaisuudesta ei tarvitse pitää, mutta sitä pitää sietää.

EIT kuitenkin jätti voimaan Ranskan huivikiellon, koska katsoi asian kuuluvan Ranskan harkintavaltaan. Juhani Kortteinen toteaa:

"EIT piti velvollisuutenaan rajoittaa sopimuksessa yksilölle turvattujen oikeuksien toteutumisen valvontaansa, koska muutoin se joutuisi arvioimaan tasapainoa, joka on saavutettu demokraattisessa menettelyssä ranskalaisessa yhteiskunnassa..."

"S.A.S –tuomiosta jää vaikutelma, että EIT yrittää monin tavoin kertoa, ettei ole oikein eikä järkevää ylläpitää sellaista maan tapaa, jollaista Ranskassa halutaan laissa säädetyllä kiellolla ylläpitää. Kun se kuitenkin EIT:n mukaan on asia, joka kuuluu valtion harkintavaltaan, EIT voi vain nostaa kädet ylös valtiosuvereenisuuden ja demokraattisen hyväksyttävyyden nimissä. "

Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin on aikaisemminkin tehnyt samankaltaisia ratkaisuja: se jättää monia omantunnonvapauskysymyksiä ja sananvapauskysymyksiä kansalliseen harkintaan sen jälkeen, kun se on varsin seikkaperäisesti tuonut esiin kansallisella tasolla tehdyn ratkaisun ongelmallisuuden. 

Esimerkiksi tapauksessa Tapauksessa Wingrove v. Iso-Britannia (25.11.1996) kansallinen elokuvatarkastamo epäsi levittämisluvan nunnan eroottisia näkyjä ja edesottamuksia kuvaavalta elokuvalta jumalanpilkkaan vedoten. EIT jätti kansallisen päätöksen voimaan senkin jälkeen, kun oli todennut jumalanpilkkatuomioiden olevan vähenemään päin, EIS:n jäsenvaltioiden olevan kokonaan luopumassa jumalanpilkkapykälistä ja että myös loukkaavat ja häiritsevät kulttuurituotteet nauttivat ilmaisunvapauden suojaa.

Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin on usein jättänyt voimaan kansallisia tuomioita, jotka rajoittavat sananvapautta tai uskonnonvapautta. Ranskan huivikieltopäätöksen lisäksi EIT on jättänyt voimaan jumalanpilkkatuomioita. Oscar Panizzan elokuva Das Liebeskonzil (1982) määrättiin Itävallassa esityskieltoon ja takavarikoitavaksi. 
Myös tapauksessa Otto-Preminger-Institut v. Itävalta (20.9.1994) EIT jätti voimaan kansallisen tuomioistuimen jumalanpilkkatuomion. 

Satiirisen taide-elokuvan esittäminen kiellettiin ja elokuva määrättiin takavarikoitavaksi katolisen kirkon pyynnöstä, koska elokuvan tulkittiin häiritsevän Tirolin roomalaiskatolisen enemmistön uskonrauhaa. Päätös tuntuu järjettömältä sikälikin, että kyseistä "Das Liebeskonzil"-elokuvaa oli tarkoitus näyttää vain instituutin omassa elokuvateatterissa, suurimmaksi osaksi yöaikaan, maksullisessa ja ikärajallisessa näytöksessä. Yksittäisen elokuvan näyttäminen cinefiileille ei varmasti olisi häirinnyt alueen katolisen väestön arkielämää ja turvallisuutta pätkän vertaa, mutta kansallinen tuomioistuin päätti toisin. EIT myötäili kansallista päätöstä todettuaan tätä ennen, että uskontoa tunnustavien tulee suvaita uskontoon suuntautuvaa kärjekästäkin kritiikkiä, ja että shokeeraavat ja provokatiivisetkin viestit ovat keskeinen osa demokraattiseen yhteiskuntaan elimellisesti kuuluvaa ilmaisunvapautta.

EIT:llä on siis taipumus todeta, että kansallinen viranomainen pystyy paikallisissa olosuhteissa parhaiten arvioimaan erilaisten rajoitusten tarpeellisuutta. Samalla se esittää eräästä Kummelisketsistä tutulla "voisitsä, etsävois" -tyylillä hurskaan toiveen siitä, miten kansallisen tuomioistuimen tulisi tulkinta tehdä. 

EIT:n omituinen toimintatapa juontaa juurensa itse Euroopan Ihmisoikeussopimuksesta, joka ei riittävällä selkeydellä suojaa vähemmistöjä. Antony Alcockin mukaan toisen maailmansodan kansanmurhien jälkeen kaikki olivat tietoisia uuden ihmisoikeussopimuksen luomisen tarpeellisuudesta, mutta silti Euroopan Neuvoston jäsenvaltiot jumittuivat vanhoihin pelkoihinsa. Vähemmistöoikeuksien pelättiin esimerkiksi hajoittavan valtion integriteettiä ja kannustavan väkeä separatismiin. Euroopan Neuvoston jäsenvaltiot katsoivat myös olevansa keskenään liian erilaisia, jotta poliittisista, kielellisistä ja sosiaalisista minimistandardeista voisi päästä yksimielisyyteen. (Alcock 2000, 122-123)

Tuloksena oli sopimus, joka periaatteessa turvaa jokaiselle mielipiteenvapauden ja uskonnonvapauden, mutta loppupeleissä jäsenvaltio päättää, kunnioittaako se tätä oikeutta käytännössä.

YK:n ihmisoikeuskomitea vastustaa huivikieltoa yksiselitteisesti

Siinä missä Euroopan Neuvosto ei päässyt vähemmistöoikeuksien suojasta yksimielisyyteen, Yhdistyneet Kansakunnat pääsi.

YK:n ihmisoikeuskomitea, joka valvoo kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen noudattamista, on johdonmukaisesti katsonut että valtio loukkaa uskonnonvapautta rajoittaessaan ihmisten pukeutumista julkisessa tilassa. Juhani Kortteisen mukaan KP-sopimus ei anna valtioille samanlaista tulkinnallista harkintavaltaa kuin Euroopan Ihmisoikeussopimus, vaan valtion pitää selkeämmin näyttää toteaan rajoitusten hyväksyttävyys.

Ihmisoikeuskomitea on käsitellyt kolme tapausta (1, 2, 3), jotka kaikki liittyivät uskontoperustaiseen pukeutumisen rajoittamiseen koulussa. Ranska ei ole pystynyt näyttämään toteen, että uskonnollisesta pukeutumisesta olisi aiheutunut haittaa toisten ihmisten oikeuksille ja vapauksille. Kortteinen toteaa:

"Rajoitukseen liittyvän rangaistuksen käyttö ei aiheutunut siitä, että valittajan henkilökohtainen käyttäytyminen olisi aiheuttanut kenellekään mitään vaaraa, vaan häntä rangaistiin pelkästään sen johdosta, että hän kuului laajaan tietyn uskonnon mukaisesti toimivien henkilöiden joukkoon. Valittajan uskonnonvapautta oli siis loukattu."

Uskontoa tunnustavien ja uskonnollisesti pukeutuvien ihmisten sulkeminen pois julkisesta tilasta ei siis ole neutraali toimi, vaan ihmisoikeusloukkaus. Uskontoneutraali toimenpide olisi se, että sekä uskonnottomasti että uskonnollisesti pukeutuvilla on samat oikeudet ja velvollisuudet.

Työelämässä huivin käyttöä voi säädellä, mutta vain hyvin rajatuissa tilanteissa

Työelämän kentällä tilanne uskonnollisen pukeutumisen sallimisen suhteen on mutkikkaampi kuin julkisessa tilassa, koska työnantajilla tulee olla oikeus toteuttaa liikeideaansa.

Syrjintäkiellot ja uskonnon- ja omantunnon vapaus koskevat kuitenkin myös työelämän tilanteita ja yksityisiä elinkeinonharjoittajia, ja varsin lujasti koskevatkin. Liikeidea ei voi olla syrjivä ja lainvastainen, ja mitä tahansa ei voi kieltää liikeideaan vedoten.

Suomessa on tehty kaksi ratkaisua uskonnollisen pukeutumisen kieltoihin liittyen. Kummassakin tapauksessa uskontoon perustuvaa pukeutumista sai jatkaa.

Niin sanotussa turbaanikiistassa Autoliikenteen työnantajaliitto (ALT) ja Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto (AKT) pääsivät sopuun työehtosopimuksen tulkinnasta. Asiasta ei tarvinnut käräjöidä. Veolia Transport Vantaa oli ensin kieltänyt turbaanin pitämisen bussikuskilta, mutta työsyrjintää valvova aluehallintovirasto oli todennut, että tällainen kielto on välillistä syrjintää.

Työnantaja ei pystynyt osoittamaan, että turbaanilla olisi merkitystä kuljettajan tunnistamisessa kuljettajaksi esimerkiksi järjestyksenvalvontatilanteessa. Työntekijä käytti pakolliseksi merkittyä työasua, ja Veolian logolla varustetun lippalakin käyttö on yhtiön kuljettajille vapaaehtoista.

Päähinekiellolle ei siis ollut sen enempää yhtenäiseen työasuun liittyvään ohjeeseen, työturvallisuuteen kuin muuhunkaan asiaan liittyvää perustetta. Sen sijaan tällainen kielto on ristiriidassa paitsi edellä mainittujen Ihmisoikeuskomitean, myös EIT:n päätöksen perustelujen kanssa. Niissä näet sallitaan vakaumuksen näkyminen julkisesti. Olennaista on, että vakaumuksellinen pukeutuminen ei muodosta selkeää työhön liittyvää estettä, käytännössä työturvallisuusriskiä.

Niin sanotussa Guess Kamppi -tapauksessa kaksi esimiestä määrättiin sakkoihin työsyrjinnästä käräjäoikeudessa. Esimiesten mielestä huivin käyttö ei sopinut liikkeen brändiin, mutta liikkeen ohjeissa ei ollut mitään mainintaa tällaisesta asiasta. Liikkeen ohjeiden mukaan muidenkin kuin Guess-merkkisten vaatteiden käyttäminen oli mahdollista, jos niissä ei näy kilpailevaa tuotemerkkiä. Työntekijä olisi ollut valmis pukeutumaan Guessin huiviin, mutta tämäkään ei kelvannut esimiehille. Oikeuden mukaan huivin käyttäminen pakkaus- tai myyjänkään tehtävissä ei olisi voinut haitata työtä millään tavalla. Työntekijä oli valmis pukeutumaan asiakaspalvelutehtävien edellyttämien siisteysvaatimusten mukaisesti ja Guessin ohjeen mukaisesti.

Euroopan Unionin tuomioistuin on myös ottanut kantaa kahdessa päätöksessään uskonnolliseen pukeutumiseen. Päätösten sisältö poikkeaa aika paljon päätöksiä koskevasta julkisesta keskustelusta ja uutisoinnista: päätökset eivät olleet lainkaan niin myötämielisiä huivikiellolle kuin on annettu ymmärtää.

Belgialaisen tapauksen kohdalla EUT totesi, että yrityksen sisäinen johdonmukaisesti noudatettu sääntö, jossa kielletään kaikenlaisten poliittisten, filosofisten tai uskonnollisten tunnusmerkkien näkyvä käyttäminen, ei merkitse välitöntä syrjintää. Samalla se totesi, että tällainen kielto voi merkitä välillistä syrjintää, jos on osoitettu, että siinä vahvistettu näennäisesti puolueeton velvollisuus merkitsee tosiasiallisesti sitä, että tiettyyn uskontoon kuuluvat tai tietyn vakaumuksen omaavat henkilöt saatetaan erityisen epäedulliseen asemaan. EUT vaati Belgian kansallista tuomioistuinta tarkistamaan kiellon asianmukaisuuden ja tarpeellisuuden.

Juuri edellä mainitusta välilliseen syrjintään liittyvästä syystä Guess Kampin huivikielto todettiin laittomaksi, ja kansalliset tuomioistuimet myös Espanjassa, Saksassa päätyivät samanlaiseen, uskonnollisen pukeutumisen sallivaan lopputulokseen. Lisäksi EU-tuomioistuin totesi, että työnantajan halu noudattaa asiakkaan vaatimusta huivittomasta työntekijästä ei ole sellainen asia, jonka nojalla työvoiman huivikieltoa voisi perustella. 

Toki EUT:n päätöstä myös kritisoitiin, ja aiheesta. Ohje, jossa kielletään ihmisen näkyvä uskonnollisuus riippumatta siitä, miten uskontoneutraalisti ihminen de facto työnsä tekee, asettaa perinteisesti näkyviä symboleja käyttävät vakaumukset (sikhit, muslimit, hindut) eriarvoiseen asemaan suhteessa vakaumuksiin, joilla tällaista pukeutumisperinnettä ei ole (kristityt). Vaikka ihminen pukeutuisi työssään huiviin, ei tämä tarkoita että hän propagoisi vakaumustaan muille. Ihmisen toimintaa pitää arvioida sen pohjalta, mitä hän käytännössä sanoo ja tekee. 

Jos ihminen vakaumukseensa pohjautuen kieltäytyisi kaikilta edellytettävistä työtehtävistä, irtisanomisperusteet täyttyisivät kirkkaasti. Jos it-konsultti, lääkäri, bussikuski, opettaja tai muu työntekijä tekee käytännössä työnsä laadukkaasti ja kuten muutkin, hänen ulkonäöllään ja vakaumuksellaan ei pitäisi olla minkään valtakunnan merkitystä kenellekään.

Ei näkyvän uskonnollisuuden kategorisesti kieltävä ohje ole uskontoneutraali. Se on uskontovihamielinen. Se perustuu käsitykseen siitä, että uskonnollisesti pukeutuva ihminen on lähtökohtaisesti epäilyttävä eikä osaa tehdä töitä yhtä hyvin kuin toiset. Tällainen ohje paitsi vahvistaa uskonnollisiin ihmisiin kohdistuvia ennakkoluuloja, myös tehokkaasti estää juuri työelämässä aliedustettuja musliminaisia pääsemästä työn syrjään kiinni. Se estää heiltä mahdollisuuden todistaa ammattitaitoa ja yhteistyökykyä koskevat ennakkoluulot vääriksi ja pääsemästä kodin piiristä itsenäisiksi tulonhankkijoiksi.

Suurelle osalle työnantajista ja kansalaisista ihmisen uskonnollisuus ei ole mikään ongelma

Uskonnolliseen pukeutumiseen liittyvät työpaikkariidat peittävät yhden tärkeän asian: maailmassa on kosolti työnantajia, joille työntekijän uskonnollinen pukeutuminen ei ole yhtään minkäänlainen ongelma.

Suomessa HOK-Elanto ja K-ryhmä sallivat uskonnollisten huivien käyttämisen. Olennaista on se, että huivi sopii työasun yleisilmeeseen eikä vaaranna työturvallisuutta tai elintarvikehygieniaa. 

Elokuvateatteri Finnkino sallii huivit, kunhan vain kasvot ovat esillä ja työntekijät ovat siistejä ja huoliteltuja. Poliittiset symbolit ovat kiellettyjä Finnkinon työntekijöiltä, mutta islamilainen huivi ei ole poliittinen symboli. Islamistisen poliittisen liikkeen tunnukset olisivat.

SkotlannissaKanadassa, ja monessa muussa anglosaksisessa maassa huivikieltoa ei ole myöskään poliisivoimissa. Iso-Britanniassa ja Uudessa-Seelannissa sikhit ovat jo ties kuinka kauan voineet käyttää turbaania poliisin työssään, eikä poliisin tunnistamisessa ole minkäänlaisia vaikeuksia.

Kadra Mohamed työskentelee poliisina Minnesotassa, Yhdysvalloissa.
Poliisin työssä vaadittava puolueettomuus ja ammatillisuus osoitetaan käytännön työtehtävissä. Uskontoneutraali ja yhdenvertainen julkinen palvelu toteutuu siten, että ulkonäöstään ja uskonnostaan huolimatta kukin poliisi toimii samalla tavalla, samoilla periaatteilla, saman poliisilain mukaisesti. Pukeutuminen ja vakaumus ei vaikuta työtehtävien suorittamiseen.

Suomessa julkisella sektorilla ei ole koskaan ollut huivikieltoa eikä huivikiistojakaan. HUS tarjoaa musliminaisille työasuun kuuluvan huivin hygieniasyistä. Mulki Mölsä, Habiba Ali ja monet muut ovat vuosikausia tehneet laadukasta työtä, tutkimusta ja vaikuttamista nimenomaan naisten oikeuksien ja valinnanvapauksien puolesta.

Ulkonäköön ja pukeutumiseen jumittumisen sijasta tärkeää on se, mitä ihminen käytännössä tekee. Sitä myös alla olevan videon ihmiset painottavat.




Kirjallisuus

Alcock, Antony: A History of the Protection of Regional Cultural Minorities in Europe: From the Edict of Nantes to the Present Day. Macmillan, Houndmills 2000.

sunnuntaina, helmikuuta 12, 2017

Kaksoiskansalasten virkakiellossa ei ole järjen hiventä

Vladimir Putinin Venäjän valtiokoneisto painostaa kansalaisiaan sekä kotimaassa että ulkomailla. The Economist-lehden taannoinen erikoisraportti taustoittaa hyvin Venäjän poliittisen johdon ulko- ja turvallisuuspoliittisia tavoitteita ja toimintatapoja. 

Venäjän valtio on Suomen ensisijainen ulko- ja turvallisuuspoliittinen huolenaihe. On kovin banaalia todeta tällainen itsestäänselvyys. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitää perustua realistiseen kuvaan Venäjän valtion toimintatavoista. Realistisen ja ajantasaisen uhka-arvion pitää näkyä myös lainsäädännössä.

On varsin perusteltua syynätä puolustusvoimiin hakeutuvien ihmisten taustat tarkkaan. Tätä varten on olemassa hyvä käytäntö: turvallisuusselvitys. Helsingin Sanomien artikkeli käy hyvin läpi, mistä turvallisuusselvityksessä on kyse.

Turvallisuusselvitysten tekemistä ohjaa turvallisuusselvityslaki vuodelta 2014. 

Turvallisuusselvitys voidaan tehdä kolmella eri syvyydellä. Vuonna 2016 Suojelupoliisi teki noin 40 000 suppeaa, 18 000 perusmuotoista ja 120 laajaa turvallisuusselvitystä. Helsingin Sanomien mukaan
"Laajoissa selvityksissä voidaan esimerkiksi tutkia pankkitilien tietoja sekä tehdä perusmuotoisia turvallisuusselvityksiä myös selvityksen kohteena olevan läheisille".

Laajamuotoisen turvallisuusselvityksen tarkoituksena on päästä jyvälle siitä, onko henkilöllä taloudellisia ja poliittisia sidonnaisuuksia sellaisiin tahoihin, jotka voivat olla vahingollisia Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Laaja turvallisuusselvitys tehdään ulkoministeriön turvallisuusjohtajan Jussi Aarnion mukaan henkilöille, jotka pääsevät korkeasti turvallisuusluokiteltuun tietoon käsiksi.

Kaksoiskansalainen puolustusvoimissa: lähtökohtaisesti lojaali ainoastaan puolustusvoimille

Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisen soveltuvuus haettavaan tehtävään puolustusvoimissa tai muussa valtion organisaatiossa selviää samalla tavalla kuin kenen tahansa.

Henkilö sitoutuu tehtävään hakiessaan, sotilasvalan vannoessaan ja käytännön toiminnassaan olemaan lojaali vain ja ainoastaan organisaatiolle, jonka leivissä hän työskentelee. On mahdollista, että Venäjän valtio vaatii kaksoiskansalaista toimimaan Venäjän valtion hyväksi, mutta tehtäväänsä soveltuvan ammattilaisen ei tarvitse juuri välittää tällaisista vaatimuksista.

Ammattilainen on ammattilainen niin pitkään kuin toisin todistetaan. On varsin perusteltua seurata tarkasti puolustusvoimiin palkatun henkilön toimintaa rekrytointipäätöksen jälkeen.

Virkamieslaissa on jo nyt säädökset sidonnaisuuksien ilmoittamisesta erityisesti elinkeinotoimintaan liittyen. Kyseistä lakia ollaan muuttamassa siten, että sidonnaisuudet nimenomaan vieraaseen valtioon ja tämän kansalaiseen tulee ilmoittaa. Sidonnaisuuksista ilmoittamatta jättäminen tai niistä valehtelu voisi aiheuttaa irtisanomisen. Tiedustelutoimintaa tulee uudenlaisessa turvallisuuspoliittisessa ilmapiirissä vahvistaa. Nämä ovat järkeviä uudistuksia, kun ne suunnitellaan huolellisesti.

Kaksoiskansalaisten kategorisessa virkakiellossa taas ei ole järjen hiventä. Venäjän tai muun valtion kansalaisuus itsessään ei ole minkäänlainen kriteeri silloin, kun arvioidaan yksilön luotettavuutta. Ainoastaan todellisella toiminnalla ja todellisilla sidonnaisuuksilla saa olla merkitystä. 

Jos henkilö ajattelee, että Venäjän kansalaisuus yksinään muodostaa luotettavuusongelman, kyseessä on puhdas ennakkoluulo, ei mikään muu.

Helsingin Sanomien haastattelemat Suomen turvallisuusviranomaiset korostavatkin, että päätös palkkaamisesta tai palkkaamatta jättämisestä ei perustu yksin hakijan kansalaisuuteen, vaan päätös on useiden tekijöiden summa.

Samaa sanovat valtiosääntöoikeuden asiantuntijat. Tuomas Ojanen toteaa:

”Meillä on mahdollista rajoittaa tiettyihin virkoihin pääsyä siten, että asetetaan vaatimus Suomen kansalaisuudesta.”

”Yksi keskeinen perusteiden joukko voi liittyä tavalla tai toisella turvallisuuteen, kansalliseen turvallisuuteen ja puolustuspoliittisiin intresseihin. Ne ovat perinteisesti olleet verraten painavia perusteita tehdä erilaisia rajoituksia perusoikeuksiin, muttei niidenkään nimissä ihan mitä tahansa voida tehdä, kuten kategorisesti rajata joidenkin virkojen ulkopuolelle jokin tietty Suomen kansalaisuuden sinänsä omaava ihmisryhmä."

”Ei ole perusteita operoida sellaisella lähtökohta-ajattelulla, että jos on kaksoiskansalainen, on lähtökohtaisesti kyseenalainen ja jos on Suomen kansalainen, niin on lähtökohtaisesti lojaali ja muutenkin kaikin puolin ok.”



Suomessa on viime päivinä kohistu uutisista, joissa kerrotaan Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisten kohtaamasta syrjinnästä työhönotossa. Kaksoiskansalainen ei päässyt töihin varuskunnan keittiöön. Puolustusvoimien epävirallinen ohjeistus taas on kehottanut estämään kaksoiskansalaisten pääsyn tiettyihin koulutuksiin. Ulkoministeriö perui myönnetyn työpaikan kaksoiskansalaiselta hänen kaksoiskansalaisuutensa perusteella, tekemättä turvallisuusselvitystä.

Puolustusministeri Jussi Niinistö on ollut näreissään uutisista ja väittää niiden vahingoittavan Suomen ja Venäjän välisiä suhteita. On surkuhupaisaa, että Niinistö on huolissaan yksittäisten uutisten vaikutuksista turvallisuuspoliittiseen ilmapiiriin, mutta samaan aikaan hän ajaa sellaista lainsäädäntöä, jolla Ylen uutisoimat ja Niinistölle kiusalliset asiat ajettaisiin Suomen lakiin. 

Venäjän valtiokoneisto sekä sille uskolliset suomalaisdesantit ottavat varmasti kaiken ilon irti sekä aiheettomista että aiheellisista kohuista Suomessa. Niinistön ajama kaksoiskansalaisten virkakielto olisikin varsin monella tavalla haitallinen Suomen kannalta. Pätevin, lojaalein ja tehtäviinsä soveltuvin väki saattaisi jäädä palkkaamatta pelkän nenänpään asentoon vertautuvan syyn perusteella. 

Vähäisempi, mutta todellinen haitta olisi myös se, että kaksoiskansalaisten virkakiellolla Suomi tarjoaa Putinille ilmaisen propaganda-aseen. Enää Putin-mielisten ei tarvitsisi turvautua epämääräisiin valeuutissivustoihin ja keskustelupalstoihin nostattaessaan kansassa tunteen epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ja syrjivästä Suomesta. Kaksoiskansalaisten virkakiellon aikana heidän tarvitsee katsoa ainoastaan lakikirjaan.

lauantaina, joulukuuta 03, 2016

Trumpia eivät äänestäneet köyhät ja unohdetut vaan tulevaisuudestaan epävarmat -heitä riittää Suomessakin

Kaikkein köyhimmät tulokymmenykset äänestivät vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa Hillary Clintonia

Alle 30 000 dollaria vuodessa tienaavien äänistä 53% meni Clintonille, 41% Trumpille. 30-50 tuhatta dollaria vuodessa tienaavista 51% äänesti Clintonia, 42% Trumpia.

"Unohdettu kansa" ja syrjäytynyt köyhälistö ei äänestänyt Trumpia.

Myöskään kansan enemmistö ei äänestänyt Trumpia. Clinton sai yli 2 miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump.

Trumpia äänestivät pessimistit ja arvokonservatiivit, joita on varsin paljon myös keskiluokassa, hyvätuloisissa sekä maaseudun miehissä. Itseään "perinteisenä amerikkalaisena" pitävistä 72% äänesti Trumpia. Clintonin kohdalla luku on 31%. 

Yhdysvaltain talouden tilaa heikkona pitävistä 79% äänesti Trumpia. Oman perheen talouden tilaa aikaisempaa heikompana pitävistä 78% äänesti Trumpia.

83% heistä, joiden mielestä Yhdysvaltain talous on hyvässä kunnossa, äänesti Clintonia. Oman perheen taloudellista tilannetta kohtuullisena pitävistä 72% äänesti Clintonia.

Trumpia äänestivät ennen kaikkea ihmiset, jotka kokevat elämässään joko todellisia tai kuviteltuja uhkia. Trumpin äänestäjät kokevat tulevaisuutensa synkkänä, oli tähän huoleen sitten aihetta tai ei. Heidän mobilisoimisessaan onnistuttiin paremmin kuin potentiaalisten Clintonin kannattajien, ja tärkeimmissä vaa'ankieliosavaltioissa.

Tulos ei ole yllättävä. Konservatiivi äänestää konservatiivia. Yllättävää oli se, kuinka moni odotti pelkkien Trumpin töräysten aiheuttavan republikaaniäänestäjien siirtymistä parikymmentä vuotta korkeimmilla palleilla istuneen demokraatin leiriin.

Yhdysvaltain vaaleissa äänestäneiden kokemusmaailmat on varsin monin tavoin rinnastettavissa suomalaiseenkin politiikkaan. Tulevaisuudestaan epävarmat sekä vanhoihin vaihtoehtoihin kyllästyneet ovat ratkaisseet suomalaisia vaalituloksia ennenkin. Jokainen tuntee äänestäjän, joka on kysynyt retorisesti: "saako täällä nykyään enää mitään sanoa?"

Faktat voittavat vain silloin, kun ne saadaan tuntumaan faktoilta

Konservatiivisesti suuntautunut ihminen on muita alttiimpi näkemään ympärillään itseään koskevia uhkia. Hänellä on taipumus liioitella todellisia uhkia ja pitää kuviteltuja uhkia tosina.

Häntä ei kiinnosta kovinkaan paljoa se, loukkaako jokin ilmaisu ihmisiä vai ei, etenkään jos potentiaalinen loukkauksen kohde ei ole ryhmästä, johon hän itse samastuu. Hän haluaa selkeyttä, "rehellisyyttä", turvallisuutta sekä tuttujen asioiden säilymistä.

Trump onnistui oikein hyvin sekä turvallisuusuhkien luomisessa että selkeyden tarjoamisessa. Ne sellaiset kaiken maailman X tulevat ja vievät. Minä tuon teille työpaikat takaisin, heitän ne semmoiset kaiken maailman X hiiteen, Minä puhun tavallisen kansan kieltä. Ne semmoiset kaiken maailman puhuvat jotain omituista eliitin kieltä ja kieltävät meitä sanomasta asiat niin kuin ne ovat.

Faktoilla ei ole väliä. Olennaista on osua vaalirahvaan tunnepuoleen. Kun poliitikko sanoo, että "näin asiat koetaan", hän tietää varsin hyvin, miten äänestäjät toimivat käytännössä.

Jos Yhdysvaltain vaalit olisi ratkaistu sillä, kummalla on faktat paremmin hallussa, Clinton olisi voittanut 6-0. Hän oli vaaliväittelyissä täysin ylivoimainen, ja Pulitzer-palkitun faktantarkistussivusto Politifactin vertailussa Clintonin väittämät pitivät paikkansa täysin ylivoimaisesti Trumpiin verrattuna.

Jos poliitikko haluaa faktojen voittavan fuulan, hänen pitää silti onnistua vaalirahvaan vakuuttamisessa. Ihmiset pitää saada kokemaan faktat faktoina. Tämä vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Rikollisuus on pelkoa lietsovan poliitikon kestosuosikki. Donald Trump väitti väkivaltarikollisuuden kasvavan ympäri Yhdysvaltojen. Hän puhui katastrofista, epidemiasta ja siitä, kuinka tilanne vaikkapa Chicagossa huononee koko ajan.

Rikollisuustilanne on varsin selkeästi mitattavissa oleva asia. Yhdysvaltain väkivaltarikollisuustilanne on yksiselitteisesti parantunut 90-luvulta lähtien. Vuositasolla, kaupunkitasolla ja aluetasolla tapahtuu heittelyä. Vuositason muutoksista ei voi vetää trendiä: yksittäisenä vuonna rikollisuus oli saattanut nousta tietyissä kaupungeissä, mutta seuraavana vuonna taas laskea.

Kokonaisuudessaan laskusuunta on selkeä, ja selkeää noususuhdannetta ei näy missään. Alla olevat taulukot kuvaavat asiaa vallan hyvin. 

Väkivaltarikollisuuden kehitys Yhdysvalloissa. Lähde: FBI
Henkirikollisuuden kehitys Yhdysvalloissa. Lähde: FBI
Rikollisuuden kehitys kaupungeissa, jotka Trump mainitsi kampanjassaan. Lähde: FBI

Faktantarkistussivustot ovat väärällään Trumpin jollotusten debunkkauksia. Fuulaväitteiden alasampuminen ei kuitenkaan riitä äänestäjien vakuuttamisessa. Kun maalivahti torjuu laukauksen, se ei vielä tarkoita sitä että toisessa päässä olisi tehty maali.

Ihminen tarvitsee vastauksia yksinkertaisiin kysymyksiin: mistä minä saan työtä tulevaisuudessa? Miten voin varmistua siitä, että minua kohdellaan reilusti asuntojonossa, leikkausjonossa ja muissa jonoissa?

Järkyttyminen ja moraalipaniikki ovat huonoja vaikuttamisen strategioita

Clintonin kampanja oli suurelta osin mestarillista puolustuspeliä, mutta kunnon omiin avauksiin ja keskusteluasetelman määrittelyihin ei päästy. 

Mediahuomio keskittyi Trumpiin ja hänen töräyksiinsä. Demokraateille annetiin kyllä tilaa ja aikaa, mutta he käyttivät sen vahvuuksiensa eli asiaosaamisen ja käytännön ratkaisujen sijaan järkyttymiseen siitä, mitä Trump sanoo.  Tämä korostui erityisesti yhdessä keskeisimmistä vaaliteemoista, maahanmuutto-ja vähemmistöpolitiikassa. Trumpin ennustettiin menettävän ääniä rasististen lausuntojen vuoksi, mutta loppujen lopuksi töräykset eivät äänestäjiä juuri häirinneet.  

Demokraatit käyttivät aikaa ja tilaa myös turhaan senaattori Sandersin perään haikailuun. Sanders oli jo hävinnyt demokraattien esivaalit selvin lukemin. Hän tuskin olisi pärjännyt vaaleissa yhtään Clintonia paremmin. The Economistin Lexington muistuttaa vakuuttavasti, että republikaanien loanheittokoneisto olisi kyllä ollut varsin valmis kohtaamaan myös Sandersin, tuon pahaisen kommunistin ja amerikanvihaajan.

Järkyttyminen toisen sanomisista on äärimmäisen huono strategia, jos halutaan vaikuttaa äänestäjiin, jotka ovat huolissaan tulevaisuudestaan, työpaikoistaan ja epäreiluksi kokemastaan kilpailusta. Kun entuudestaankin herravihainen henkilö havaitsee, että häntä sormi pystyssä kouluttanut "akateemisen eliitin" jäsen pillastuu jostain, hän kokee sanoneensa ja tehneensä jotain oikein.

Tällaisia äänestäjiä on enemmän kuin moni voi edes kuvitella. Sosiologi Arlie Hochschild vietti viisi vuotta Trumpia ja teekutsuliikettä kannattavien ihmisten keskuudessa ja kirjoitti aiheesta kirjan "Strangers in their own land". Hochschildin tutkimia ihmisiä yhdistää tunne siitä, että heistä ei välitetä, että he ovat pilkan kohteena ja että joukko tyystin vieraita ja ulkopuolisia ihmisiä ohittaa heidät epäreilulla tavalla yhteisessä jonossa.

Tällaisella porukalla on jo valmiiksi erittäin vahva ärtymys suhteessa väkeen joka alkaa valistaa heitä siitä, miten käyttäydytään. Joan C. Williams kuvasi Harvard Business Review:n artikkelissaan mainiosti sen, millaista herravihaa ja koulutettuun väkeen kohdistuvaa antipatiaa monet kokevat.

Sellaiset sanat kuin "toiseuttaminen", "white privilege" tai "rakenteellinen rasismi" eivät ohjaa tällaista henkilöä samastumaan haukkumansa pakolaisen tai seksuaalivähemmistöön kuuluvan kokemusmaailmaan. Edellä mainitut sanat ovat hänelle vain arkielämästä vierasta diibadaabaa, jolla viedään huomio pois hänen kokemistaan "todellisemmista ongelmista" kuten työllisyydestä, terveydestä ja vanhusten asemasta.

Faktat pitää saada tuntumaan faktoilta myös suomalaisessa politiikassa

On varsin selvää, että ihminen ottaa mieluiten ohjeita vastaan sellaiselta henkilöltä, johon hän voi samaistua ja jonka seurassa hän kokee olonsa kotoisaksi. Pelkkä negatiivinen palaute, oli se sitten kuinka aiheellista tahansa, turhauttaa ja synnyttää tunteen siitä, että mitään ei saa sanoa. 

Kun vastuullisessa asemassa oleva poliitikko puhuu pötyä, etenkin rasistista pötyä, hänen höpönlöpönsä pitää tietysti ampua alas. Faktantarkistus ja myyttien murtaminen onnistuu myös ilman kauhistelua, touhottamista ja järkyttymistä.

Mika Murasen ja muiden supisuomalaisten henkirikollisten teot eivät oikeuta lainkuuliaisten suomalaisyhteisön jäsenten leimaamista.

Sosiaalitoimistot eivät kustanna maahan muuttaneille ajokortteja, televisioita, autoja tai matkapuhelimia sen enempää Lieksassa kuin yhtään missään muuallakaan. Turvapaikanhakijat saavat puolestaan vastaanottorahaa, joka on pienempi kuin toimeentulotuen perusosa.

Teen päivittäin työtä Lohjalla asuvien maahanmuuttajien kanssa, asemapaikkanani perusturvatoimi. Työ tarjoaa aitiopaikan nähdä sekä syntysuomalaisten että maahan muuttaneiden perusturvatoimen asiakkaiden arkea ja kokemusten maailmaa.

Suomessa pysyvästi ja laillisesti asuvan maahanmuuttajan sosiaalietuudet ovat täysin samat kuin Suomen kansalaisilla. Voin sanoa tuntevani asian suhteellisen hyvin, koska joudun selittämään päivittäin eri asiakkailleni toimeentulotukilaskelmia sekä sitä, mihin kaikkeen sen pitää riittää.

Jos joku alkaa sössöttää maahanmuuttajien ajokorteista tai televisioista, hän saa luvan tulla mukaani viikoksi kertomaan, kenen päätöksellä ja mihin pykälään perustuen asiakkaani voisi ajokortin tai television saada.

On toki tilanteita, joissa he eivät ole yhdenvertaisessa asemassa Suomen kansalaisiin nähden. Esimerkiksi työkyvyttömyyseläkettä tai aikuisen vammaistukea maahan muuttanut aikuinen voi saada vasta oltuaan maassa kolme vuotta. Tämäkin asia on tarkistettu Kelan viranomaislinjan kautta, erään asiakkaani tilannetta koskien. 

Suomessa on todella paljon ihmisiä, jotka uskovat urbaanilegendoihin siitä, että maahanmuuttajat ohittavat heidät jonossa "kukkahattutätien" avustuksella. Tottakai he ovat väärässä. Esimerkiksi Stadin asuntojen asukasvalinnan perusteina ovat hakijaruokakunnan asunnontarve, varallisuus ja tulot. Asunnoton maahanmuuttaja on täysin samalla viivalla asunnottoman suomalaisen kanssa.

Ihmisten elämässä arjessa löytyy kosolti samankaltaisuuksia...

Yhteiskunnan etuuksien lisäksi maahan muuttaneet ovat usein suomalaisten asiakkaiden kanssa samalla viivalla myös kokemuksissaan.

Tunne varojen riittämättömyydestä on yksi yhteinen kokemus. Pitäisi maksaa vuokra, sähkölasku ja lääkärilasku sekä ostaa lapselle talvihaalari, koska hän on edellisestä kasvanut ulos. Rahaa on tilillä X määrä, eräpäivä on huomenna ja rahaa tulossa vasta kolmen viikon päästä, ja syödäkin pitäisi. Oikeutta toimeentulotukeen ei tässä kuussa ole, koska työmarkkinatuen vuoksi toimeentulotukilaskelma on ylijäämäinen. 

Lapsi vonkuu kolmatta kuukautta asiaa, johon ei kerta kaikkiaan ole varaa. Naapuri on saanut apua avuliaalta vapaaehtoiselta, mutta meille ei apua häneltä liikene. Kyllä harmittaa. Oho, nyt lohkesi hammas. Jaahans, nyt tuli lapselta oksennus. Mitäkähän näiden hoito sitten maksaa, ja milloin edes pääsen näitä hoitamaan? 

... ja erilaisuuksia

On selvää, että kokemusmaailmat ovat myös erilaisia. Suomalaiset tuttavani pärjäävät byrokratiaviidakossa äidinkielellään. Vasta maahan muuttaneet asiakkaat eivät ymmärrä saamistaan Kelan tai  HUS:n kirjeistä mitään.

Suomen kansalainen saa pankkitilin auki tuosta vain. Henkilö, jolla ei ole voimassaolevaa passia, ei saa pankkitiliä tai verkkopankkitunnuksia auki mitenkään. Hänen pitää hakea pakolaisen matkustusasiakirjaa ja tämän jälkeen henkilökorttia. Tämä prosessi voi kestää yli puoli vuotta. Henkilökortin saatuaan ulkomaan kansalaisen pitäisi saada lopulta tili avattua. 

Myös monet tuiki tarpeelliset harrastusmahdollisuudet sekä ohjauksen, tuen ja neuvonnan muodot ovat tarjolla vain suomen kielellä. Supisuomalaiset eivät välttämättä edes huomaa, kuinka paljon sujuvaa arkea tukevia elementtejä heillä on ympärillään, ja kuinka kokonaisvaltaisesti nämä elementit puuttuvat ihmisiltä, jotka vasta opettelevat valtakieltä.

Syntymästään asti Suomessa asuneilla on vuosien mittaan kertynyttä hiljaista tietoa, joka estää pahimpien kömmähdysten sattumisen. Maahan muuttanut joutuu käytännössä oppimaan kaiken kantapään ja olkapään kautta. Esimerkiksi kaaduttuaan mäessä säähän nähden tyystin epäsopivilla kengillä. Talvikenkiin ei edes ole ollut varaa.

Suomalainen kuulee sotakokemukset ja pommituskokemukset ukiltaan ja mummiltaan, jos heiltäkään. Itselläni on asiakkaana lapsia ja nuoria, joiden koti on pommitettu tuusan nuuskaksi, ja jotka ovat nähneet ruumiita lähietäisyydeltä. Asiakkainani on pitkäaikaissairaita, joiden ruumiinvammat, unettomuus ja kovien selkäkipujen syyt palautuvat lähtömaassa koettuun kidutukseen.

Kunnollinen koulutuspolitiikka, elinkeinopolitiikka, sosiaali-ja terveyspolitiikka ja työllisyyspolitiikka auttaa kaikkia

Työväkeen samaistuvan suomalaisen kansanosan asema voi vahvistua vallan hyvin ilman kuvitelmia siitä, että samassa asemassa olevat itselle vieraat ihmiset saisivat jotain ekstraa.

Keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostama hallitus on leikannut sekä koulutuksesta, lapsilisistä, eläkkeistä, työttömän peruspäivärahasta, perusvammaistuesta, sairauspäivärahoista,
 ja perushoitotuesta. Samaan aikaan se on satsannut jatkuvasti tappiolliseen ja mittavia ympäristövahinkoja aiheuttaneeseen nikkeli- ja sinkkikaivokseen sadoilla miljoonilla euroilla.

Kyseessä on puhdas poliittinen linja- ja arvovalinta, jolle ei ole olemassa yhtään minkäänlaista kansantaloudellista eikä oikein muutakaan perustetta.

OECD suosittaa Suomelle elvytystä. Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n selvitys ei puolla hallituksen leikkauslinjaa.

Suomessa Aalto-yliopiston kansantaloustieteen professori Pertti Haaparanta on useaan kertaan tuonut esiin tutkimuksia, joiden pohjalta voi kyseenalaistaa leikkauslinjan järkevyyden varsin kokonaisvaltaisesti. Kuluttajatutkimuskeskuksen johtaja Mika Pantzar on samoilla linjoilla. Haaparanta muistuttaa, että samalla linjalla ovat myös useat talousnobelistit.

Leikkauslinjan kritiikki ei siis ole mitään talouden toisinajattelua. Asia on täysin päin vastoin.

Jos työväkeen samaistuva suomalainen haluaa omaan ja valtion talouden tilaan muutosta, hänen ei kannata tuhlata aikaansa haukkumalla täysin samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista osaa tai arpaa hänen tilaansa.

Hän voi aloittaa äänestämällä seuraavissa vaaleissa jotain muuta kuin hallituspuoluetta.